Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 12. joulukuuta 2012

EU:n sääntelystä saatavaa hyötyä lisätään vaikeina aikoina

Bryssel 12. joulukuuta. Euroopan komissio esittää laajan toimenpidekokonaisuuden, jolla EU:n sääntelyä vahvistetaan, parannetaan ja tehdään toimivammaksi. Tarkoituksena on helpottaa yritysten toimintaa, vähentää niiden kustannuksia ja tuottaa kansalaisille enemmän hyötyä sisämarkkinoista. Kokonaisuuteen sisältyy uusi ohjelma tarpeettomien sääntelykustannusten vähentämiseksi EU:ssa ja jäsenvaltioissa. Ohjelma on jatkoa hallinnollisen rasituksen keventämistä koskevalle ohjelmalle, ja sillä parannetaan EU:n nykyisiä keinoja sääntelyn toimivuuden varmistamiseen eli vaikutusten- ja muita arviointeja sekä julkisia kuulemisia. Toimenpidekokonaisuudella pyritään lisäämään EU:n kasvua ja kilpailukykyä vaikeina aikoina. Lokakuun 18. ja 19. päivänä 2012 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti, että kyseessä on tärkeä hanke.

Euroopan kasvu, työpaikkojen luominen ja kansainvälinen kilpailu edellyttävät järkevää sääntelyä, jonka on oltava politiikkamme keskiössä. Käynnistämme tänään sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan kattavan uuden ohjelman. Aiomme tarkastella nykyistä lainsäädäntöä ja puuttua systemaattisesti kaikkeen, mikä ei ole omiaan luomaan kestävää kasvua ja työpaikkoja sekä parantamaan kilpailukykyä”, sanoi Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso.

Komissio, Euroopan parlamentti, neuvosto ja jäsenvaltiot vastaavat yhdessä järkevästä sääntelystä. Komissio työskentelee sen eteen, että yhteinen vastuu nähdään jatkossa yhteisenä tehtävänä. EU:n sääntelyn tilaa koskevassa tiedonannossa tarkastellaan huomattavaa edistystä, jota järkevää sääntelyä koskevalla komission toimintaohjelmalla on saavutettu. Lisäksi siinä esitetään, miten EU:n lainsäädäntöä koskevat tavoitteet voidaan saavuttaa entistä tehokkaammin. Lainsäädännöstä on oltava lisäarvoa ja mahdollisimman paljon hyötyä mahdollisimman pienin kustannuksin, ja siinä on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita. Lopullisena tavoitteena on yksinkertainen, selkeä, vakaa ja ennakoitava sääntelykehys.

Tiedonannossa esitellään seuraavat toimenpiteet:

1. Sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskeva uusi ohjelma. Tarkoituksena on kartoittaa ja toteuttaa avoimuutta noudattaen aloitteita, joilla sääntelyn kustannuksia voidaan merkittävästi alentaa tai sääntelyä yksinkertaistaa.

2. Hallinnollisen rasituksen keventämistä koskevan toimintaohjelman seurantaohjelma (ABRplus). Tarkoituksena on varmistaa, että työ hallinnollisen rasituksen keventämiseksi 25 prosentilla hyödyttää pk- ja muita yrityksiä jäsenvaltioissa.

3. Sääntelyn hallinta. Vaikutustenarviointeja parannetaan jatkuvasti, arvioinneista tehdään kattavampia ja kriittisempiä ja ne kytketään tiukemmin poliittisiin prosesseihin, sidosryhmien kuulemisia parannetaan ja täytäntöönpanoa tuetaan paremmin.

Tiedonantoon liittyy kaksi komission yksiköiden valmisteluasiakirjaa:

  • Review of the Commission Consultation Policy, jossa osoitetaan, että komissio toteuttaa laajoja ja avoimia kuulemisia (kolmen viime vuoden aikana on julkaistu yli 300 avointa kuulemista) kansainvälisten parhaiden käytäntöjen mukaisesti (sidosryhmille annetaan säännöllisesti 12 viikkoa vastausaikaa). Lisäksi asiakirjassa esitellään toimenpiteitä kuulemisten laadun parantamiseksi.

  • Action Programme for Reducing Administrative Burden – Final Report, jossa esitetään tarkasti, kuinka komissio on tehnyt ehdotuksia hallinnollisen rasituksen vähentämiseksi 33 prosentilla (lähes 41 miljardia euroa). Tämä on selvästi yli tavoitteen (25 prosenttia), joka asetettiin vuonna 2008. Toiset EU:n lainsäätäjät ovat hyväksyneet monia asiakirjassa esitettyjä toimia (jotka tuottavat lähes 31 miljardia euroa säästöä).

Samalla komissio on mukauttanut EU:n lainsäädäntöä pk- ja mikroyritysten tarpeisiin, kuullut yrityksiä ja kartoittanut lainsäädäntöä tunnistaakseen ja poistaakseen näihin yrityksiin kohdistuvia rasituksia. Komission on määrä esittää ensimmäinen seurantakertomus näistä toimista vuoden 2013 alussa.

Tausta:

Komissio sitoutui järkevästä sääntelystä 7. lokakuuta 2010 annetussa tiedonannossa raportoimaan vuoteen 2012 mennessä täytäntöönpanosta.

Kesäkuussa 2012 tehdyssä kasvu- ja työllisyyssopimuksessa komissiota kehotettiin vuoden 2012 loppuun mennessä ehdottamaan lisätoimenpiteitä hallinnollisen rasituksen vähentämiseksi EU:ssa ja jäsenvaltioissa entisestään ja panostamaan lisää järkevään sääntelyyn esimerkiksi toimenpiteillä mikroyritysten tukemiseksi.

Eurooppa-neuvosto tiedostaa järkevään sääntelyyn liittyvän kasvupotentiaalin ja ilmaisi 18. ja 19. lokakuuta 2012 odottavansa tämän kertomuksen julkaisemista.

Lisätietoja:

http://ec.europa.eu/governance/better_regulation/index_fi.htm

MEMO/12/974

Yhteyshenkilöt:

Pia Ahrenkilde Hansen (+32 2 295 30 70)

Jens Mester (+32 2 296 39 73)


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website