Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel, 26. marraskuuta 2012

Viisumivapaa matkailu etenee, mutta esteitäkin on vielä

Euroopan komissio julkaisi tänään seitsemännen kertomuksensa viisumikohtelun vastavuoroisuuden periaatteen rikkomisesta kolmansissa maissa. Komissio siis tarkastelee, noudattavatko EU:n ulkopuoliset maat sitoumuksiaan ja voivatko EU:n kansalaiset matkustaa niihin viisumitta. Kertomuksen mukaan EU:n kansalaiset voivat nyt matkustaa viimevuotista useampaan maahan viisumitta. Esimerkiksi Brasiliaan voi nyt matkustaa ilman viisumia. Eräät maat ovat kuitenkin säilyttäneet edelleen EU:n kansalaisia koskevan viisumipakon tilanteissa, joissa matkustuksen pitäisi olla viisumivapaata.

Nykyinen vastavuoroisuusmekanismi on osoittautunut tehokkaaksi niiden kolmansien maiden tapauksessa, joiden kansalaisilta ei vaadita viisumia EU:ssa mutta jotka ovat säilyttäneet EU:n kansalaisia koskevan viisumipakon. Sellaisten tapausten lukumäärä, joissa vastavuoroisuusperiaate ei toteudu, on vähentynyt merkittävästi. Kun järjestely otettiin käyttöön vuonna 2005, tällaisia tapauksia oli vielä noin 100 ja ne koskivat 18 maata.

On kuitenkin selvää, että nykyistä järjestelyä on syytä uudistaa sen nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi, jotta voidaan saavuttaa täysi vastavuoroisuus jokaisen viisumivapauden saaneen kolmannen maan kanssa.

"Meidän on varmistettava, että viisumikohtelun vastavuoroisuuden periaatetta noudatetaan täysimääräisesti", sanoo sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström. "Tämän vuoksi jatkamme Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa vielä jäljellä olevien vastavuoroisuusongelmien ratkomista. Komissio odottaakin, että Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät pian uuden lujitetun vastavuoroisuusmekanismin. Se antaisi meille tehokkaammat keinot puuttua vielä jäljellä oleviin tapauksiin."

Marraskuussa 2010 julkaistun edellisen kertomuksen jälkeen on saavutettu seuraavia edistysaskelia:

  • Kaikkien jäsenvaltioiden kansalaiset voivat jatkossa matkustaa viisumitta Brasiliaan, sillä tavallisten passien haltijoiden lyhytaikaista oleskelua koskeva EU:n ja Brasilian viisumivapaussopimus tuli voimaan 1. lokakuuta 2012.

  • Japanin viranomaiset ovat päättäneet laajentaa Romanian kansalaisille myönnettyä väliaikaista viisumivapautta 31. joulukuuta 2012 asti. Komissio toivoo, että Romanian ja Japanin sopimien erityistoimenpiteiden soveltamisen myötä Japani muuttaisi väliaikaisen viisumivapauden pysyväksi.

  • Viisumikohtelu on täysin vastavuoroista Brunein kanssa kaikkien EU:n jäsenvaltioiden sekä Islannin, Norjan ja Sveitsin tapauksessa. Komissio aikoo pyytää, että enintään 90 vuorokauden oleskelua koskeva viisumivapaus laajennettaisiin myös Liechtensteinin kansalaisiin.

Valitettavasti vastavuoroisuusongelmia ei ole pystytty vielä ratkaisemaan kahdessa merkittävässä tapauksessa. Yhdysvallat vaatii edelleen viisumia Bulgarian, Kyproksen, Romanian ja Puolan kansalaisilta ja Kanada puolestaan Tšekin, Bulgarian ja Romanian kansalaisilta.

Yhdysvallat katsoo, että kyseiset jäsenvaltiot eivät vielä täytä kaikkia maan lainsäädännössä asetettuja viisumivapauskriteerejä (maat eivät mm. noudata viisumihakemusten hylkäämisrajoja ja/tai yli viisuminsa voimassaoloajan oleskelleiden kansalaisten osuutta koskevaa rajaa). Kanada on alkanut vaatia uudelleen viisumia Tšekin kansalaisilta, koska se pyrkii näin vähentämään EU:sta peräisin olevien perusteettomien turvapaikkahakemusten määrää.

Myönteistä kehitystä on odotettavissa (viisumivapausohjelmaa koskeva uusi lakiesitys Yhdysvalloissa ja turvapaikkalainsäädännön uudistus Kanadassa), mutta näihin ongelmiin ei ole kuitenkaan toistaiseksi löydetty ratkaisua.

Jotta nykyisen järjestelyn rajoitteista päästäisiin, komissio ehdotti Euroopan parlamentille ja neuvostolle 24. toukokuuta 2011 uuden tehokkaamman vastavuoroisuusmekanismin hyväksymistä (ks. IP/11/629). Parlamentti ja neuvosto eivät ole vielä päässeet sopimukseen uudistetun järjestelyn lopullisesta muodosta. Todennäköistä kuitenkin on, että EU saa paremmat mahdollisuudet kohdistaa painetta niihin kolmansiin maihin, jotka eivät noudata vastavuoroisuusperiaatetta.

Taustaa

Kaikilta kolmansien maiden kansalaisilta ei vaadita viisumia, kun he matkustavat lyhyeksi ajaksi Schengen-alueelle. EU:lla on yhteinen luettelo maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi, ja maista, joiden kansalaisille on myönnetty viisumivapaus (ks. neuvoston asetus (EY) N:o 539/2001).

Vastavuoroisuuden nimissä myös EU vaatii, että viisumivapauden saaneet maat myöntävät viisumivapauden myös kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille. Tämän vuoksi neuvoston asetuksella (EY) N:o 539/2001 (asetusta on tarkistettu neuvoston asetuksella (EY) N:o 851/2005) perustettiin viisumikohteluun sovellettava vastavuoroisuusmekanismi.

Jos viisumivapaudesta nauttiva maa alkaa vaatia viisumia jonkin EU:n jäsenvaltion kansalaisilta, jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle. Komissio ryhtyy toimiin kyseisen kolmannen maan viranomaisten kanssa viisumivapauden palauttamiseksi ja raportoi asiasta myös Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Komissio voi lisäksi ehdottaa neuvostolle, että kyseiseen kolmanteen maahan kohdistetaan vastatoimia.

Komissio on jo laatinut useita yleiskertomuksia viisumikohteluun sovellettavan vastavuoroisuusmekanismin toiminnasta (edellinen kertomus julkaistiin marraskuussa 2010, ks. IP/10/1473).

Hyödyllisiä linkkejä

Cecilia Malmströmin kotisivu

Komissaari Malmström Twitterissä

Sisäasioiden pääosaston kotisivu

Sisäasioiden pääosasto Twitterissä

Yhteyshenkilöt:

Michele Cercone (+32 2 298 09 63)

Tove Ernst (+32 2 298 67 64)


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website