Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel 26.11.2012

EU:n Tonava-strategia täyttää vuoden

Regensburgissa Baijerissa järjestetään Tonava-strategian ensimmäinen vuosittainen foorumi, jossa tarkastellaan strategian ensimmäisen vuoden tuloksia. Foorumin isäntänä toimivat Baijeri ja EU:n aluepolitiikkakomissaari Johannes Hahn. Saksan liittokansleri Angela Merkel osallistuu foorumiin ja pitää sen pääpuheenvuoron.

Tonava-strategialla etsitään yhteisiä ratkaisuja yhteisiin haasteisiin 14 maassa. Ne liittyvät mm. liikenteeseen, turvallisuuteen, matkailuun, ympäristöön, energiaan, työllisyyteen ja kasvuun.

Marraskuun 27. ja 28. päivänä pidettävän foorumin edellä EU:n aluepolitiikasta vastaava komissaari Johannes Hahn kertoi olevansa vakuuttunut siitä, että strategia edistää merkittävällä tavalla kilpailukykyä tässä Euroopan osassa. ”Hankkeet ovat hyvässä vauhdissa ja tuottavat jo tuloksia”, Hahn kertoi ja jatkoi: ”Regensburgissa keskustelemme siitä, miten strategialla saataisiin mahdollisimman tehokkaasti aikaan muutoksia, joilla on todellista vaikutusta alueen ihmisten elämään – nyt ja EU:n seuraavalla rahoituskaudella.”

Foorumissa tarkastellaan nykytilannetta ja suunnitellaan tulevia toimia. Siihen osallistuu edustajia strategian piiriin kuuluvista 14 maasta, myös lukuisia ministereitä ja valtiosihteereitä. Mukana on myös johtohahmoja yksityiseltä sektorilta, alueellisista yrityksistä, kansalaisyhteiskunnasta ja tiedemaailmasta. Liittokansleri Merkel liittyy joukkoon 28. marraskuuta ja pitää puheenvuoronsa kello 14.15.

EU:n Tonava-strategia käynnistettiin 13. huhtikuuta 2011, ja sillä tiivistetään Tonavan makroalueen maiden ja alueiden yhteystyötä. Tarkoituksena on saada aikaan strategisia investointeja keskeisillä osa-alueilla ja luoda verkostoja, joihin osallistuvat paitsi viranomaiset myös yrittäjät, pienyritykset ja tutkijat, ja kehittää yhteistyötä esimerkiksi turvallisuuden ja matkailun alalla.

Strategia on jo auttanut luomaan tärkeitä aloitteita ja hankkeita, joista mainittakoon seuraavat:

  1. Romanian ja Bulgarian yhteisymmärryspöytäkirja Tonavan jokiliikenteestä.

  2. Tonavan alueen kaasumarkkinamalli, jonka tulokset ovat niin rohkaisevia, että mallista aiotaan tehdä koko EU:n kattava.

  3. Tonavan matkailubrändi – makroalueen innovatiivista markkinointia: mukana kestäväpohjainen vene- ja polkupyöräkonsepti ja uusi jo rakenteilla oleva risteilylaivasto.

  4. Lainvalvonta: alueet tekevät yhteistyötä Europolin kanssa hankkeissa, joiden aiheina ovat muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden havaitseminen ja korruption kitkeminen Tonavan alueella.

  5. Tonavan tulvariskihanke: 19 organisaatiota kahdeksasta maasta osallistuu ”tulvakartan” laatimiseen ja alueen suojelemiseen.

  6. Tonavan yritysfoorumi: ensimmäinen verkostoitumisfoorumi alueiden pienille ja keskisuurille yrityksille, mukana 300 pk-yritystä.

  7. Innovatiiviset alukset: hankkeessa kehitetään Tonavan liikenteestä kestävää. Sitä varten etsitään uusia teknologisia ratkaisuja yhdessä komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston kanssa.

Lisätietoja: http://www.danube-region.eu/pages/projects-and-initiatives

Tausta

Eurooppa-neuvosto on pyytänyt komissiota esittämään ensimmäisen kertomuksen Tonava-strategian edistymisestä kesäkuuhun 2013 mennessä. Kertomuksen valmistelemiseksi komissio esittää Regensburgin foorumissa keskusteluasiakirjan, jossa tarkastellaan saavutettuja tuloksia ja sitä, miten strategian toimivuutta voitaisiin parantaa jatkoa silmällä pitäen.

EU:n Tonava-strategiassa mukana olevat maat ovat Saksa (Baden-Württenberg ja Baijeri), Itävalta, Unkari, Tšekki, Slovakia, Slovenia, Bulgaria, Romania, Kroatia, Serbia, Bosnia ja Herzegovina, Montenegro, Moldova ja Ukraina.

Lisätietoja:

  1. EU:n Tonava-strategia: http://ec.europa.eu/regional_policy/cooperate/danube/index_en.cfm
    (ks. IP/11/472)

  1. Konferenssin ohjelma ja suoratoistolähetys:
    http://ec.europa.eu/regional_policy/conferences/danube_forum2012/agenda_en.cfm

  1. Keskusteluasiakirja EU:n Tonava-strategian täytäntöönpanosta:
    http://ec.europa.eu/regional_policy/conferences/danube_forum2012/doc/draft_reflection_paper_v3.pdf

Seuraa EU:n aluepolitiikkaa (EU_Regional) Twitterissä – #EUSDR

Yhteyshenkilöt:

Shirin Wheeler (+32 2 296 65 65)

Annemarie Huber (+32 2 299 33 10)


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website