Sélecteur de langues
Chemin de navigation

Euroopan komissio
Lehdistötiedote
Bryssel 9. marraskuuta 2012
Eurooppalaiset vaikuttajat penäävät EU-johtajilta tukea Erasmukselle
Yli 100 eurooppalaista vaikuttajaa koulutuksen, taiteen, kirjallisuuden, talouselämän, filosofian ja urheilun parista on allekirjoittanut avoimen kirjeen EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehille tukemaan uhattuna olevaa Erasmus-opiskelijavaihto-ohjelmaa. Allekirjoittajia on jokaisesta EU-maasta. Mukana ovat muun muassa espanjalainen elokuvaohjaaja Pedro Almodovar, FC Barcelonan puheenjohtaja Sandro Rosell, Nobel-palkinnon voittanut professori Christopher Pissarides ja useita olympiavoittajia. He ovat huolissaan siitä, että kädenvääntö vuosien 2012 ja 2013 EU-budjetista saattaa johtaa opiskelijoiden määrän ja avustusten merkittävään vähentymiseen ohjelmassa. Varoja puuttuu jo tänä vuonna 90 miljoonaa euroa, ja tilanteen pelätään pahenevan vuonna 2013. Erasmus on viimeisten 25 vuoden aikana mahdollistanut sen, että melkein kolme miljoonaa nuorta eurooppalaista on voinut opiskella ulkomailla. Viime aikoina ohjelmasta on lisäksi tuettu työharjoittelua yrityksissä ulkomailla. Kokonainen sukupolvi on oppinut elämään ja työskentelemään toisesta kulttuurista tulevien ihmisten kanssa ja hankkinut sellaista osaamista ja monitaitoisuutta, jota nykyaikaisilla työmarkkinoilla tarvitaan.
Kirjeessä varoitetaan, että jollei vuosien 2012 ja 2013 EU-budjeteissa myönnetä riittävästi varoja opiskelijoille aiemmin sovittujen sitoumusten pohjalta jo tehtyjen lupausten täyttämiseksi, tuhannet saattavat menettää tilaisuuden, joka voisi mullistaa koko heidän elämänsä.
Ohjelmaan kohdistuva uhka ei voisi sattua pahempaan aikaan Euroopan nuorison kannalta. Nuorisotyöttömyys 15–24-vuotiaiden keskuudessa on kasvanut puolella kriisin alusta lähtien, ja joka viides nuori eurooppalainen (yli viisi miljoonaa) on nyt vailla työtä.
Kirjeessä vaaditaan, että Euroopan olisi panostettava koulutukseen yhtenä keskeisenä keinona selviytyä kriisistä. Lisäksi siinä tuodaan esille komission suunnitelmat lisätä nuorten mahdollisuuksia parantaa taitojaan ja työllistettävyyttään uuden vuonna 2014 käynnistettäväksi kaavaillun Yhteinen Erasmus -ohjelman puitteissa.
Kirjeessä todetaan lopuksi: ”Yhteisen Erasmuksen kustannukset ovat alle 2 prosenttia EU:n kokonaisbudjetista. EU-maiden valtionjohdon edustajat, lähiviikkoina teillä on ainutkertainen tilaisuus antaa tukenne uudelle ohjelmalle ja varmistaa, että ohjelma saa tarvitsemansa resurssit. Nuorisomme ansaitsee sen. Euroopan tulevaisuus on sen varassa.”
Koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou suhtautui myönteisesti kirjeen julkaisemiseen. ”Erasmus-ohjelma on muuttanut ihmisten elämää ja avartanut ajatusmaailmaamme jo neljännesvuosisadan ajan. Tämän soisi jatkuvan vielä pitkään! Nuoret ovat kärsineet kriisistä eniten, ja he tarvitsevat nyt tukeamme enemmän kuin koskaan. Olen ylpeä ja liikuttunut siitä, että niin monet ihmiset eri elämänaloilta ovat yhdessä julistaneet tukensa Erasmus-ohjelmalle.”
Lisätietoja
MEMO/12/816 Usein kysyttyjä kysymyksiä Erasmus-ohjelmasta ja sen budjetista
Erasmus: maailman ja mielen avartaja jo 25 vuotta
Erasmus-opiskelijavaihtojen määrässä 8,5 prosentin kasvuennätys
Erasmus-ohjelma – Eurooppalainen menestystarina
Androulla Vassilioun verkkosivusto
Androulla Vassiliou Twitterissä: @VassiliouEU
Liite
Erasmus-ohjelman tulevaisuus: avoin kirje EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehille
Euroopan on investoitava koulutukseen ja nuorisoon
Euroopan unionin valtioiden ja hallitusten päämiehet,
Talouskriisi on koetellut Euroopan nuorisoa ankarasti. Kriisin alettua 15–24-vuotiaiden nuorisotyöttömyys on lisääntynyt puolella, ja tällä hetkellä joka viides nuori eurooppalainen nuori – yli viisi miljoonaa nuorta – on työttömänä. Tämä ei voi jatkua. Meillä ei ole varaa kokonaisen sukupolven menettämiseen.
EU:n pitää vastata haasteeseen panostamalla ennen kaikkea koulutukseen. Sivistyneen yhteiskunnan on investoitava nuorisonsa tulevaisuuteen, jotta nuorilla on kaikki mahdollisuudet toimia aktiivisina kansalaisina, löytää palkitsevaa työtä ja elää mielekästä elämää. Hyvä koulutus on perusedellytys nuorelle, joka valmistautuu elämään yhä nopeatahtisemmassa, liikkuvammassa ja monikulttuurisemmassa maailmassa, jonka eri osat ovat päivä päivältä riippuvaisempia toisistaan.
Euroopan unionin suosittu Erasmus-ohjelma on viimeisten 25 vuoden aikana antanut lähes kolmelle miljoonalle nuorelle eurooppalaiselle mahdollisuuden opiskella ulkomailla. Viime aikoina Erasmus-ohjelmasta on tuettu myös ulkomailla yrityksissä suoritettavia työharjoitteluja. Kokonainen sukupolvi on saanut tilaisuuden kokea, millaista on elää ja työskennellä toista kulttuuria edustavien ihmisten kanssa. Samalla he ovat saaneet kehittää nykyaikaisilla työmarkkinoilla vaadittavia taitoja ja omaa mukautumiskykyään. Tämä sukupolvi on myöhemmin löytänyt myös hyviä ja kiinnostavia työtehtäviä.
Toivomme, että Eramus-ohjelman määrärahat vuosiksi 2012–2013 ovat riittävät, jotta aiempien sitoumusten perusteella opiskelijoille annetut lupaukset voidaan lunastaa. Muuten voi käydä niin, että tuhannet nuoret jäävät paitsi kokemusta, jolla voisi olla suuri vaikutus koko heidän elämäänsä.
Euroopan unioni on ehdottanut uutta Yhteinen Erasmus ‑rahoitusohjelmaa, joka avaa nämä mahdollisuudet miljoonille eurooppalaisille nuorille vuodesta 2014 lähtien. Ohjelman tuella nuoret voivat opiskella, harjoitella, työskennellä tai tehdä vapaaehtoistyötä toisessa maassa ja hankkia näin kokemusta, jonka avulla heidän on helpompi löytää ensimmäinen työpaikkansa.
Yhteisen Erasmuksen kustannukset ovat alle 2 prosenttia EU:n kokonaisbudjetista. EU-maiden valtionjohdon edustajat, lähiviikkoina teillä on ainutkertainen tilaisuus antaa tukenne uudelle ohjelmalle ja varmistaa, että ohjelma saa tarvitsemansa resurssit.
Nuorisomme ansaitsee sen. Euroopan tulevaisuus on sen varassa.
Yhteyshenkilöt: Dennis Abbott (+32 2 295 92 58); Twitter: @DennisAbbott Dina Avraam (+32 2 295 96 67) |
Allekirjoittajat
Itävalta
Serge Falck, näyttelijä
Peter Hofbauer, teatteriohjaaja
Uwe Kroeger, musikaalitähti
Vera Russwurm, tv-juontaja
René Kremser, Erasmus-lähettiläs, Institut für Sozialdienste
Belgia
Jonathan ja Kévin Borlée, olympiaurheilijoita
Axelle Red, laulaja
Lien Van de Kelder, konsultti teollis- ja tekijänoikeuksien alalla, näyttelijä ja entinen Erasmus-opiskelija
Bulgaria
Stefka Kostadinova, kansallisen olympiakomitean puheenjohtaja, korkeushypyn maailmanennätyksen haltija
Professori Rumyana Todorova, Erasmus-lähettiläs, vararehtori: tiede, tutkimus ja kansainväliset suhteet, Shumen-yliopisto
Boryana Klinkova, Erasmus-lähettiläs, kansainvälisten ohjelmien koordinaattori, Friedrich-Alexander-yliopisto, Erlangen-Nuremberg
Tšekki
Jiri Belohlavek, Tšekin filharmonisen orkesterin pääkapellimestari
Pavel Nedvěd, entinen jalkapalloilija, Juventuksen hallituksen jäsen
Eva Jiřičná, arkkitehti ja suunnittelija
Martin Wichterle, yrittäjä
Kypros
Professori Christopher Pissarides, talouden Nobel-palkinnon voittaja vuonna 2010
Michalis Sarris, taloustieteilijä ja entinen valtiovarainministeri
Pavlos Kontides, purjehtija, hopeamitalisti vuoden 2012 olympialaisissa
Cyprien Katsaris, pianisti
Vivian Kanari, tv-juontaja
Tanska
Professori Marlene Wind, Centre for European Politics -laitoksen johtaja, Kööpenhaminan yliopisto
Professori Gerard Byrne, taiteilija, Royal Danish Academy of Fine Art
Viro
Helen Lokuta, oopperalaulaja
Johannes Tralla, tv-toimittaja
Suomi
Tuomo Martikainen, emeritusprofessori, Helsingin yliopisto
Paula Pietilä, Erasmus-lähettiläs, vammaisasiamies, Turun yliopisto
Ranska
Lilian Thuram, entinen jalkapalloilija, maailmancupin ja Euroopan cupin voittaja, rasismin vastaisen säätiön johtaja
Professori Pierre Joliot-Curie, biologi, Centre National de la Recherche Scientifique, Marie Curien tyttärenpoika
Michel Serres, filosofi ja kirjailija
Cédric Villani, matemaatikko, EuropaNovan varapuheenjohtaja
Saksa
Detlev Buck, tuottaja ja näyttelijä
Daniel Brühl, näyttelijä
Cornelia Funke, kirjailija
Peter Scholze, matematiikan professori
Kreikka
Sia Kosioni, journalisti
Maria Farantouri, laulaja
Giannis Tsimitselis, näyttelijä
Dionisis Tsaknis, säveltäjä
Tri Gkikas Magiorkinis, Marie Curie -palkinnon voittaja vuonna 2012, Oxfordin ja Ateenan yliopisto
Unkari
Áron Szilágyi, miekkailija, maailmanmestari ja kultamitalisti vuoden 2012 olympialaisissa
Eszter Ónodi, näyttelijä
Irlanti
Mick Galwey, entinen Irlannin rugbyjoukkueen kapteeni
Gerry McLoughlin, Limerickin pormestari ja entinen kansainvälisen rugbyliigan pelaaja
Noelle O’Connell, toimitusjohtaja, Irlannin Eurooppa-liike
Jessica Gough, Erasmus-lähettiläs, National University of Ireland, Galway
Italia
Beppe Severgnini, journalisti, kolumnisti ja kirjoittaja
Margherita Hack, astrofyysikko ja tiedekirjoittaja
Federico Taddia, radiotiskijukka ja tv-ankkuri
Elisa Di Francisca, miekkailija, kultamitalisti vuoden 2012 olympialaisissa
Latvia
Juris Šteinbergs, molekyylibiologian professori ja tv-esiintyjä
Lauris Reiniks, latvialainen laulaja, lauluntekijä, tv-juontaja ja näyttelijä
Aleksejs Naumovs, Erasmus-lähettiläs ja Latvian taideakatemian rehtori
Madara Apsalone, Erasmus Student Network -verkoston kansallinen varaedustaja, valtiovarainministeriö
Liettua
Rūta Meilutytė, uimari, kultamitalisti vuoden 2012 olympialaisissa
Martynas Levickis, konserttihanuristi
Erica Jennings, laulaja, lauluntekijä
Luxemburg
Liz May, triathlonisti
Jean Muller, pianisti
Patrick Weimerskirch, nuorisoparlamentin puhemies
Joseph Lorent, journalisti ja lehdistöneuvoston pääsihteeri
Ranga Yogeshwar, kirjailija, tiedejournalisti ja fyysikko
Malta
Valerie Vella, tv-juontaja
Pierre Mejlak, kirjailija
Ira Losco, poplaulaja
Alankomaat
Harry Starren, tv-shown vetäjä ja De Baak -koulutuslaitoksen entinen pääjohtaja
Susanne Stolte, Alankomaiden toimitusjohtajien ja toimivaan johtoon kuulumattomien johtajien yhdistyksen puheenjohtaja
Tri van den Berg, Space Expon johtaja, Noordwijk
Tri Ruben Baumgartner, SHL-Groepin puheenjohtaja
Steijn Pelle, nuori yrittäjä
Bram Peper, Erasmus-lähettiläs, yliopiston lehtori, Erasmus-yliopisto Rotterdam
Désirée Majoor, Erasmus-lähettiläs, hallintoneuvoston varapuheenjohtaja, University of Applied Sciences in Arts, Utrecht
Puola
Wojciech Błach, näyttelijä
Jerzy Baczyński, päätoimittaja, Polityka
Wilhelm Sasnal, taiteilija, joka toinen vuosi myönnettävän nykytaiteen Vincent van Gogh ‑palkinnon saaja vuonna 2006
Małgorzata Ludwisiak, kuraattori ja apulaisjohtaja, Łodzin taidemuseo
Portugali
Vasco da Graça Moura, puheenjohtaja, Centro Cultural de Belém
Fernando Carvalho Rodrigues, tiedemies ja entinen NATO-johtaja
Teresa de Sousa, journalisti
Professori Manuel Jose Santos Silva, Beira Interior -yliopisto
Romania
Ivan Patzaichin, melonnan sprinttimatkan voittaja
Vlad Petreanu, journalisti ja bloggaaja
Luca Niculescu, journalisti ja tv-ankkuri
Slovenia
Mojca Mavec, journalisti, tv-shown vetäjä, tiedottaja
Eva ja Nika Prusnik, laulajia, Nuoret liikkeellä -hankkeen lähettiläitä
Slovakia
Emília Vašáryová, näyttelijä
Karin Habšudová, tenniksenpelaaja
Adela Banášová, tv-juontaja
Espanja
Pedro Almodovar, elokuvaohjaaja
Sandro Rosell, FC Barcelonan puheenjohtaja
Fernando Savater, filosofi ja kirjoittaja
Enrique Pérez Vergara (Flipy), tv-juontaja
Javier Marías, kirjailija, Espanjan kuninkaallisen akatemian jäsen
Ruotsi
Anders Wijkman, ylitarkastaja, Tukholman ympäristöinstituutti ja Rooman klubin puheenjohtaja
Staffan Nilsson, Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtaja
Rolf Gustavsson, journalisti
Hans Åhl, Erasmus-lähettiläs, Mid Sweden -yliopisto
Karl-Fredrik Ahlmark, Erasmus-lähettiläs, Göteborgin yliopisto
Yhdistynyt kuningaskunta
Rhodri Morgan, entinen Walesin ensimmäinen ministeri
David Hare, näytelmäkirjailija
Larry Lamb, näyttelijä
Sian Lloyd, tv-meteorologi
Tri Claire Belcher, Marie Curie -palkinnon voittaja vuonna 2012, Exeterin yliopisto
Cornelia Parker OBE, kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija
John Stezaker, taiteilija
Gwyneth Lewis, runoilija ja kirjailija
Mererid Hopwood, runoilija ja kirjailija
Richard Wentworth CBE, taiteilija