Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio – Lehdistötiedote

EU:n talous ja työllisyys kasvuun verkkokaupan kaksinkertaistamisella vuoteen 2015 mennessä

Bryssel, 11. tammikuuta 2012 – Sähköisen kaupankäynnin ja sähköisten palvelujen kehitykseen sisältyy huomattavia mahdollisuuksia, ja siitä on hyötyä taloudelle ja yhteiskunnalle sekä sosiaaliselle toiminnalle. Verkkotaloudessa luodaan 2,6 uutta työpaikkaa jokaista perinteistä menetettyä työpaikkaa kohti. Lisäksi internet parantaa kuluttajien valinnanvaraa etenkin maaseudulla ja syrjäisillä alueilla. Alhaisemmista hinnoista ja tuotteiden ja palvelujen suuremmasta valikoimasta koituvan hyödyn arvioidaan olevan 11,7 miljardia euroa, mikä vastaa 0,12:ta prosenttia EU:n BKT:stä. Jos sähköisen kaupan osuus olisi 15 prosenttia vähittäiskaupasta ja jos sisämarkkinoiden esteitä ei enää olisi, kuluttajille koituva hyöty voisi olla jopa 204 miljardia euroa eli 1,7 prosenttia EU:n BKT:sta1. Euroopan komissio on kuitenkin todennut, että monet ongelmat estävät vielä kuluttajia ja yrityksiä panostamasta täysillä verkkopalveluihin: voimassa olevia sääntöjä ei useinkaan noudateta tai ne eivät ole selkeitä, tarjonnasta puuttuu avoimuus, tuotteita ja palveluja on vaikeaa vertailla keskenään ja sekä maksaminen että toimitus on usein kallista ja hankalaa puuhaa2.

Tästä syystä komissio on tänään hyväksynyt tiedonannon, jossa esitetään 16 konkreettista toimea, joilla on tarkoitus kaksinkertaistaa vuoteen 2015 mennessä verkkokaupan osuus vähittäiskaupasta (nyt 3,4 prosenttia) sekä kaksinkertaistaa verkkotalouden osuus EU:n BKT:sta (nyt alle 3 prosenttia). Tiedonanto on osa digitaalistrategiaa3 ja sisämarkkinapakettia4 ja vastaus Eurooppa-neuvoston pyyntöön esittää etenemissuunnitelma digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamiselle vuoteen 2012 mennessä. Verkkokaupan ja ‑palvelujen osuus voisi olla vuoteen 2015 mennessä yli 20 prosenttia talouden kasvusta ja uusien työpaikkojen nettomääräisestä kasvusta tietyissä jäsenvaltioissa, kuten Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa5.

Sisämarkkinakomissaari Michel Barnier, EU:n digitaaliasioista vastaava komission varapuheenjohtaja Neelie Kroes ja kuluttaja-asioista vastaava John Dalli uskovat näihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin ja korostavat, että ”näinä vaikeina aikoina Euroopassa on hyödynnettävä pikimmiten kaikki mahdollisuudet taloudellisen toiminnan ja työpaikkojen luomiseksi. Tänään esittämällämme toimintasuunnitelmalla luomme uusia mahdollisuuksia kansalaisille ja yrityksille ja parannamme EU:n kasvua ja työllisyyttä, mikä on kipeästi tarpeen. Toimintasuunnitelmalla pyritään poistamaan esteet, jotka ovat tähän asti hidastaneet EU:n verkkotalouden kehitystä.”

Tiedonannon sisältö

Tiedonannossa esitetään sisämarkkinapaketin ja digitaalistrategian mukaisesti toimintasuunnitelma, jolla helpotetaan sähköistä kauppaa ja verkkosisällön käyttöä yli rajojen. Siinä myös puututaan maksamiseen ja toimituksiin liittyviin ongelmiin sekä kuluttajansuojaan ja kuluttajien tiedonsaantiin liittyviin ongelmiin. Toimintasuunnitelmalla helpotetaan riitojenratkaisua ja puuttumista laittomaan sisältöön, millä edistetään internetin kehittymistä turvallisemmaksi ja paremmin perusoikeuksia ja ‑vapauksia kunnioittavaksi välineeksi. Tarkoituksena on luoda toimintaympäristö, joka on suotuisa dynaamisten digitaalisten sisämarkkinoiden kehittymiselle. Tämä onnistuu puuttumalla kehitystä haittaaviin epäkohtiin, kannustamalla panostamaan langattomiin sovelluksiin ja uuden sukupolven kiinteisiin infrastruktuureihin ja mahdollistamalla pilvipalvelujen kehittyminen.

Tiedonannon mukaan sähköisellä kaupankäynnillä ja sähköisillä palveluilla on mahdollisuus saavuttaa jopa 20 prosentin osuus uusista työpaikoista ja talouden kasvusta tulevien viiden vuoden aikana. Verkkotoimintojen avulla myös maantieteellisesti syrjässä olevilla tai muuten heikommassa asemassa olevilla henkilöillä on mahdollisuus hankkia tavaroita ja palveluja, millä parannetaan yhteenkuuluvuutta EU:n alueella.

Tiedonannossa tarkastellaan myös verkkotalouden kehittymisen tiellä olevia esteitä: laillinen ja rajatylittävä tarjonta sekä kuluttajansuoja ja kuluttajien tiedonsaanti ovat riittämättömiä, toimitukset ja maksukäytännöt ovat tehottomia, laittomaan sisältöön on yhä liian vaikeaa puuttua ja on olemassa tietoverkkorikollisuuden leviämisen vaara.

Taustaa

Kuluttajilta puuttuu usein luottamus verkkokauppaa tai ‑palveluja kohtaan, ja he ovat huolissaan oikeuksistaan erityisesti ongelmatilanteissa. He ovat välillä myös turhautuneita siihen, että tiettyjä verkkopalveluja ei tarjota heidän kotimaassaan tai että he eivät voi ostaa toisesta jäsenvaltiosta, koska verkkokauppa esimerkiksi kieltäytyy toimittamasta tuotetta kuluttajan kotimaahan tai ei hyväksy ulkomaista maksukorttia. Lisäksi kuluttajilla ei tietyissä tapauksissa ole mahdollisuutta käyttää nopeita tiedonsiirtoverkkoja, ja he joutuvat kohtaamaan koko ajan kasvavaa tietoverkkorikollisuutta.

Sähköistä kaupankäyntiä koskevaan direktiiviin (2000/31/EY) sisältyy sääntöjä, joilla helpotetaan verkkopalvelujen tarjoamista EU:ssa ja varmistetaan, että palvelut täyttävät tietyt vaatimukset. Direktiivi tarjoaa perustan verkkopalvelujen rajatylittävälle kehittymiselle. Sidosryhmät pitivät tätä teknologiasta riippumatonta direktiiviä digitaalisten sisämarkkinoiden kulmakivenä vuonna 2010 järjestetyssä julkisessa kuulemisessa6. Niinpä direktiiviä onkin vain täydennettävä ilman että siihen on tarpeen tehdä tarkistuksia.

Direktiivissä säädetään myös, että verkkopalvelujen tarjoajien on periaatteessa noudatettava sijoittautumismaansa sääntöjä. Siihen sisältyy myös kuluttajansuojasäännöksiä. Direktiivissä esimerkiksi velvoitetaan palveluntarjoajia ilmoittamaan yhteystietonsa verkkosivustollaan, varmistetaan, että mainokset voidaan helposti tunnistaa mainoksiksi ja tarjotaan suoja roskapostia vastaan. Lisäksi direktiivissä säädetään välittäjinä toimivien palveluntarjoajien vastuukysymyksiin tietyin edellytyksin sovellettavista poikkeuksista silloin, kun ne ylläpitävät tai välittävät kolmansien osapuolten verkkoon lataamaa laitonta sisältöä.

Ks. myös MEMO/12/5

Lisätietoja:

http://ec.europa.eu/internal_market/e-commerce/communication_2012_en.htm

http://ec.europa.eu/information_society/digital-agenda/index_en.htm

http://ec.europa.eu/consumers/consumer_research/market_studies/e_commerce_study_en.htm

Yhteystiedot:

Chantal Hughes (+32-2) 296 44 50

Ryan Heath (+32-2) 296 17 16

Frédéric Vincent (+32-2) 298 71 66

Carmel Dunne (+32-2) 299 88 94

Linda Cain (+32-2) 299 90 19

Aikaterini Apostola (+32-2) 298 76 24

1 :

http://ec.europa.eu/consumers/consumer_research/market_studies/ e_commerce_study_en.htm

2 :

Intra-community cross-border parcel delivery, FTI Consulting, joulukuu 2011.

3 :

http://ec.europa.eu/information_society/digital-agenda/index_en.htm

4 :

COM/2011/0206 final

5 :

Internet matters, the net's sweeping impact on growth, jobs, and prosperity, McKinsey Global Institute, toukokuu 2011, ja L'impact d'Internet sur l'économie française, McKinsey, maaliskuu 2011.

6 :

http://ec.europa.eu/internal_market/consultations/2010/e-commerce_en.htm


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site