Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio

Lehdistötiedote

Bryssel, 3. lokakuuta 2012

Toinen sisämarkkinoiden toimenpidepaketti: 12 avaintointa kasvun vauhdittamiseksi

Vuonna 2012 sisämarkkinat täyttävät 20 vuotta. Tuona aikana on jo saatu paljon aikaan. Eurooppalaisille kuluttajille sisämarkkinat ovat merkinneet valikoiman laajenemista ja hintatason alenemista. Kansalaisille sisämarkkinat ovat tuoneet mahdollisuuden matkustaa vapaasti, asettua asumaan haluamaansa paikkaan ja työskennellä haluamassaan paikassa. Nuorilla on nykyisin mahdollisuus opiskella ulkomailla, ja yli 2,5 miljoonaa opiskelijaa onkin jo tarttunut tähän tilaisuuteen 25 viime vuoden aikana. EU:ssa toimiville 23 miljoonalle yritykselle sisämarkkinat ovat avanneet pääsyn 500 miljoonan kuluttajan markkinoille ja mahdollistaneet ulkomaisten sijoitusten hyödyntämisen. Nämä saavutukset eivät jätä sijaa epäilyksille: vankat, kattavat ja yhdentyneet sisämarkkinat saavat aikaan kasvua ja uusia työpaikkoja sekä tarjoavat Euroopan kansalaisille tilaisuuksia, joita ei ollut 20 vuotta sitten.

EU:n sisämarkkinoiden toteuttaminen on kuitenkin vielä kesken. Sisämarkkinoiden loppuun saattaminen on keskeisessä asemassa EU:n kasvustrategiassa, jonka avulla pyritään nujertamaan meneillään oleva talouskriisi. Tämän vuoksi Euroopan komissio on tänään esitellyt toisen sisämarkkinoiden toimenpidepaketin, nk. sisämarkkinapaketin, johon sisältyvät 12 avaintointa EU:n toimielinten toivotaan hyväksyvän mahdollisimman nopeasti. Toimet keskitetään seuraaviin neljään keskeiseen kasvua, työllisyyttä ja luottamusta lisäävään tekijään: a) yhdennetyt verkot, b) kansalaisten ja yritysten liikkuminen valtioiden rajojen yli, c) digitaalitalous ja d) yhteenkuuluvuutta ja kuluttajien saamia hyötyjä tukevat toimet.

Sisämarkkinoista ja palveluista vastaavan EU-komissaari Michel Barnier’n mukaan Euroopan kansalaiset ja yritykset voivat saada sisämarkkinoista vielä nykyistäkin suuremman hyödyn. ”Toinen sisämarkkinapaketti on meille poliittisille päättäjille muistutus siitä, että aika tarttua toimeen, keskittää ajatukset ja saada aikaan tuloksia. Olen vakuuttunut siitä, että tänään esiteltävät 12 keskeistä tointa saavat taakseen ansaitsemansa poliittisen tuen. Meillä on nyt oiva tilaisuus käyttää suurinta valttiamme – sisämarkkinoita – Euroopan sosiaalisen markkinatalouden kilpailukyvyn ja dynaamisuuden palauttamiseksi", Michel Barnier sanoi.

Toinen sisämarkkinapaketti on jatkoa komission esittelemälle ensimmäiselle toimenpidekokonaisuudelle, ensimmäiselle sisämarkkinapaketille (IP/11/469). Se edustaa uutta vaihetta prosessissa kohti syvempiä ja yhdentyneempiä sisämarkkinoita.

Toisella sisämarkkinapaketilla juhlistetaan EU:n sisämarkkinoiden 20. vuosipäivää, ja se on alustusta sisämarkkinaviikolle (15.–20. lokakuuta 2012). Viikon teemana on ”Yhdessä uuteen kasvuun”, ja sen aikana järjestetään eri puolilla EU:ta tapahtumia, joissa poliittiset päättäjät ja kansalaiset saavat tilaisuuden keskustella sisämarkkinoiden saavutuksista ja haasteista sekä esittää uusia ideoita.

Tausta

Toinen sisämarkkinapaketti sisältää seuraavat toimet:

Liikenne- ja energiaverkot: Tehokkaat ja täysin yhdentyneet liikenne- ja energiaverkot muodostavat sisämarkkinoiden tukipilarin. Koheesio- ja rakennerahastojen tarjoamia mahdollisuuksia on käytettävä määrätietoisesti kilpailun, valikoiman ja palveluiden laadun parantamiseen kaikkialla EU:ssa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi toinen sisämarkkinapaketti sisältää toimia, joilla

i) lisätään EU:n sisäistä kilpailua rautateiden kotimaisten matkustajaliikennepalveluiden alalla

ii) parannetaan meriliikenteen sisämarkkinoita

ii) vauhditetaan yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan toteuttamista

iv) tehostetaan EU:n voimassa olevan energialainsäädännön soveltamista.

Kansalaisten ja yritysten liikkuvuus: Vapaa liikkuvuus valtioiden rajojen yli kuuluu sisämarkkinoiden perusperiaatteisiin ja on yksi Euroopan unionin perusajatuksista. Kansalaisten, liiketoimintojen ja investointirahoituksen liikkuvuuden tiellä on kuitenkin edelleen joitakin käytännön esteitä ja oikeudellisia esteitä. Komissio ehdottaa tämän vuoksi toisessa sisämarkkinapaketissa toimia, joilla

i) EURES-portaali kehitetään aidoksi rajojen yli toimivaksi työnvälitys- ja rekrytointivälineeksi

ii) helpotetaan uusilla säännöksillä pitkäaikaisten sijoitusrahastojen käyttöä yksityisissä yrityksissä ja pitkäkestoisissa hankkeissa

iii) nykyaikaistetaan maksukyvyttömyysmenettelyjä alkaen rajat ylittävistä tilanteista ja luodaan olosuhteet, joissa maksukykynsä menettäneet yrittäjät saavat uuden mahdollisuuden.

Digitaalitalous: Digitaalitalouden taloudellinen painoarvo ja merkittävät heijastusvaikutukset esimerkiksi tuottavuuden ja yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamisen kannalta tarjoavat tilaisuuden, jota ei voida jättää käyttämättä. Jotta digitaalisten sisämarkkinoiden loppuun saattaminen saataisiin päätöksen vuoteen 2015 mennessä, komissio ehdottaa toimia, joilla

i) helpotetaan verkkokauppaa EU:ssa muuttamalla maksupalveluita käyttäjäystävällisemmiksi, luotettavammiksi ja kilpailukykyisemmiksi

ii) pureudutaan nopeaan laajakaistayhteyteen tehtävien investointien vähäisyyden tärkeimpään taustatekijään, ts. korkeisiin teknisten töiden kustannuksiin

iii) sähköisestä laskutuksesta tehdään julkisten hankintamenettelyiden vakiomuotoinen laskutustapa, joka on varma tapa saada aikaan säästöjä.

Sosiaalinen yrittäjyys, yhteenkuuluvuus ja kuluttajien luottamus: Sisämarkkinoiden menestyminen perustuu myös siihen, että ne tarjoavat mahdollisuuden osallistua talouden ja yhteiskunnan toimintaan. Kuluttajien on voitava luottaa sisämarkkinoihin, ja kansalaisilla kaikkialla EU:ssa on oltava tilaisuus hyödyntää sisämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia. Komissio aikoo edistää tätä tavoitetta käyttämällä konkreettisia sisämarkkinavälineitä, joilla

i) parannetaan tuoteturvallisuussääntöjä ja niiden soveltamisen valvontaa

ii) turvataan kattavat mahdollisuudet käyttää pankkitilejä, läpinäkyvät ja vertailtavissa olevat tilinhoitomaksut sekä pankkitilien helpompi vaihto.

Mitä seuraavaksi?

  • 10. lokakuuta 2012 käydään Googlen kautta online-keskustelua sisämarkkinoista.

  • 15.–20. lokakuuta 2012 järjestetään sisämarkkinaviikko1.

  • Komissio esittää toisen sisämarkkinapaketin kaikki keskeiset lainsäädäntöehdotukset kevääseen 2013 mennessä ja muut ehdotukset vuoden 2013 loppuun mennessä.

  • Euroopan parlamenttia ja neuvostoa kehotetaan hyväksymään lainsäädäntöehdotukset mahdollisimman pian ja viimeistään keväällä 2014.

Lisätietoja

MEMO/12/734

Verkkosivusto: http://ec.europa.eu/internal_market/smact/index_fi.htm.

Yhteyshenkilöt:

Stefaan De Rynck (+32-2 296 34 21)

Carmel Dunne (+32-2 299 88 94)

Audrey Augier (+32-2 297 16 07)


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site