Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio – Lehdistötiedote

Euroopan komissio tiukentaa sääntöjä uusien synteettisten huumeiden torjumiseksi

Bryssel 11. heinäkuuta 2011 – Tänään julkaistun Euroopan komission kertomuksen mukaan unionissa tarvitaan tiukempia otteita, jotta voidaan torjua markkinoille tulleiden uusien synteettisten huumeiden aiheuttamat kasvavat ongelmat. EU:ssa tuli markkinoille vuonna 2010 ennätysmäärä eli 41 tällaista psykoaktiivista ainetta, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 24. Nämä aineet jäljittelevät ekstaasin ja kokaiinin tapaisten vaarallisten huumeiden vaikutuksia, ja niitä myydään laillisesti. Ne voivat olla aivan yhtä vaarallisia kuin kielletyt aineet, ja niitä myydään usein internetissä ja erikoiskaupoissa. Kertomuksessa arvioidaan EU:n nykyisiä sääntöjä, joilla torjutaan uusia psykoaktiivisia huumeita. Komissio aikoo tiukentaa näihin aineisiin sovellettavia sääntöjä estääkseen tällaisten vaarallisten aineiden vapaan myynnin markkinoilla.

Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn mukaan uudet aineet, jotka jäljittelevät laittomien huumeiden vaikutuksia, ovat entistä suositumpia niiden nuorten parissa, jotka sanovat käyttäneensä niitä. Näiden nuorten osuus kyselyssä oli 5 prosenttia. Luvut ovat suurimmat Irlannissa (16 %), Puolassa (9 %), Latviassa (9 %), Yhdistyneessä kuningaskunnassa (8 %) ja Luxemburgissa (7 %). Kyselyn mukaan kaikissa EU:n 27 jäsenvaltiossa suuri osa 15–24-vuotiaista kannattaa näiden aineiden kieltämistä.

”Uusia synteettisiä huumeita tulee Euroopan markkinoille ennennäkemättömän nopeasti. Ne voivat olla myrkyllisiä ja riippuvuutta aiheuttavia, ja niillä voi olla pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia”, sanoo oikeusasioista vastaava komissaari, komission varapuheenjohtaja Viviane Reding. ”Meidän on toimittava EU:n tasolla nuorison suojelemiseksi. Nykyinen järjestelmä uusien huumeiden havaitsemiseksi ei sovellu näiden markkinoilla olevien aineiden lukumäärän suuren kasvun torjumiseen. Tämän vuoksi sääntöjä on tiukennettava, jotta nuoria voidaan suojella näiltä vaarallisilta huumeilta. Meidän on varmistettava, että käytössämme oleva lainsäädäntökehys on tarpeeksi vahva ja tehokas, jotta pystymme torjumaan näitä aineita.

Arviointikertomus: uusien psykoaktiivisten aineiden torjunta

Tänään julkaistussa kertomuksessa arvioidaan EU:n järjestelmää, jolla pyritään hallitsemaan Euroopan markkinoille tulevia uusia psykoaktiivisia aineita. Tähän vuonna 2005 perustettuun järjestelmään kuuluvat jäsenvaltioiden välinen uusien aineiden varhaisvaroitusjärjestelmä, riskien arviointi ja tarvittaessa Euroopan laajuiset valvontatoimenpiteet.

Kertomuksen mukaan varhaisvaroitusjärjestelmä toimii hyvin, mutta järjestelmällä kokonaisuudessaan on ollut vaikeuksia pysyä ajan tasalla uusien markkinoille tulevien aineiden suuren määrän vuoksi. Ihmisten on esimerkiksi helppo kiertää nykyisiä valvontatoimenpiteitä ja kehittää uusia huumeita, jotka voivat olla laillisia mutta joilla on vakavia kielteisiä vaikutuksia. Myös valvontatoimenpiteiden vaihtoehdot ovat rajalliset.

Komissio pohtii erilaisia tapoja tehostaa EU:n sääntöjä, kuten vaihtoehtoja rikosoikeudellisille seuraamuksille, uusia tapoja valvoa ongelmallisia aineita ja ottaa huumeidenvalvontatoimenpiteissä huomioon elintarvike- ja tuoteturvallisuusmääräykset. Komissio aikoo esitellä tähän liittyviä vaihtoehtoja syksyllä.

Kertomuksen mukaan uudet psykoaktiiviset aineet ovat tulossa laajaan levitykseen ennennäkemättömän nopeasti. Vuodesta 2005 lähtien on ilmoitettu 115 tällaisesta aineesta. Vuonna 2010 ilmoitettiin ennätyksellisesti 41 uudesta huumeesta, kun vastaavat luvut vuosina 2009 ja 2008 olivat 24 ja 13. Näitä olivat kasvipohjaiset aineet, vakiintuneiden huumeiden synteettiset johdannaiset ja ns. designer-huumeet.

Uusista psykoaktiivisista aineista on tulossa maailmanlaajuinen ongelma. Vaikkakin ns. perinteisten huumeiden, kuten kokaiinin, heroiinin ja ekstaasin, käyttö on ”yleensä vakaata”, Yhdistyneiden Kansakuntien huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimiston julkaiseman raportin (World Drug Report 2011) mukaan uusia huumeita tulee laittomille huumemarkkinoille, kun huumekauppiaat käyttävät hyväkseen aineita, joita ei säännellä kansainvälisesti.

Eurobarometri-kysely: nuorten huumeidenkäyttö

Kyselyn mukaan ne vastaajat (5 %), jotka sanoivat käyttäneensä synteettisiä huumeita, hankkivat ne yleensä ystäviltä (54 %), juhlissa tai klubeissa (37 %), erikoiskaupoista (33 %) tai internetistä (7 %).

Lisäksi kyselyn mukaan kolmannes (32 %) nuorista miehistä ja viidennes (20 %) nuorista naisista myöntää käyttäneensä kannabista ainakin kerran. Nuoret 15–24-vuotiaat tekevät selvän eron kannabiksen ja muiden laittomien huumeiden välillä sekä saatavuuden että terveysvaikutusten osalta. Yleensä useimmat nuoret katsovat, että kokaiini (95 %) ja ekstaasi (92 %) aiheuttavat säännöllisille käyttäjille enemmän terveyteen liittyviä riskejä kuin kannabis (67 %). Alkoholin osalta luku on 57 prosenttia. Niistä nuorista, jotka eivät ole koskaan käyttäneet kannabista, 75 prosenttia katsoo, että sen säännöllinen käyttö aiheuttaa suuren riskin terveydelle. Kyseistä huumetta viimeisen vuoden aikana käyttäneistä näin ajattelevien osuus on 36 prosenttia. Vastaajista 57 prosenttia katsoo voivansa hankkia kannabista helposti vuorokauden sisällä, kun ainoastaan 22 prosenttia sanoi samaa ekstaasista tai kokaiinista.

Tausta

Huumeiden väärinkäytön torjunnassa tarvitaan pitkäaikaista, tasapainoista lähestymistapaa, joka kohdistuu yhtä lailla huumeiden käytön torjuntaan, haittavaikutusten vähentämiseen, huumehoitoon ja huumekaupan ehkäisemiseen. EU:n huumausainestrategiassa (2005–2012) ja EU:n kahdessa huumeidenvastaisessa toimintasuunnitelmassa (2005–2008 ja 2009−2012) esitetään johdonmukainen ja tasapainoinen lähestymistapa huumeiden kysynnän ja tarjonnan vähentämiseksi EU:n alueella.

Komissiolla on keskeinen rooli koordinoitaessa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on vähentää laittomien huumeiden käyttöä ja estää huumekauppa. Komissiolla on neuvoston päätöksen 2005/387/YOS nojalla valtuudet ehdottaa jäsenvaltioille uusien huumeiden saattamista valvonnan piiriin. Kyseisellä päätöksellä perustettiin järjestelmä, jossa voidaan vaihtaa nopeasti tietoja uusista huumeista, arvioida niiden riskejä ja saattaa ne valvonnan piiriin EU:ssa. Tänään julkaistussa kertomuksessa arvioidaan tämän järjestelmän toimintaa.

Lisätietoja

Euroopan komission huumeidenvastainen politiikka:

http://ec.europa.eu/justice/anti-drugs

Eurobarometri nuorten asenteista huumeisiin:

http://ec.europa.eu/public_opinion/whatsnew2011_en.htm

Oikeusasioista vastaavan komissaarin, varapuheenjohtaja Viviane Redingin kotisivu:

http://ec.europa.eu/reding

Yhteyshenkilöt:

Matthew Newman (+32-2) 296 24 06

Mina Andreeva (+32-2) 299 13 82


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site