Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan Komissio - Lehdistötiedote

Komissio käynnistää kuulemisen EU: n ilmanlaatupolitiikan parantamisesta

Bryssel, 30. kesäkuuta 2011 - Jopa 49 prosenttia eurooppalaisista asuu alueilla, joilla ei vieläkään ole päästy ilmanlaatua koskeviin EU:n tavoitteisiin, joten ilman saastuminen on yksi EU:n kansalaisten suurimpia ympäristöön liittyviä huolenaiheita.

EU:n ilmanlaatupolitiikkaa tarkastellaan tällä hetkellä laajasti uudelleen ja tässä yhteydessä on määrä asettaa uudet pitkän aikavälin (yli vuoden 2020 ulottuvat) tavoitteet. Komissio käynnistää nyt julkisen kuulemisen, joka koskee komission nykyistä politiikkaa tällä alalla. Tulevien 12 viikon aikana pyydetään huomioita nykyisen lainsäädäntökehyksen vahvuuksista ja heikkouksista sekä sen täytäntöönpanossa edistymisestä. Tämä verkkopohjainen kuuleminen on osa laajempaa pohdintaprosessia, jonka tuloksia käytetään uudelleentarkastelussa viimeistään vuonna 2013.

Ympäristöasioista vastaava komission jäsen Janez Potočnik toteaa: “Euroopassa on parannettu ilmanlaatua mittavasti, joten on monta syytä olla ylpeä. Mutta kun 500 000 ennenaikaista kuolemaa voidaan yhdistää hiukkaspäästöjen aiheuttamaan ilman pilaantumiseen, tehtävää on selvästi vielä paljon. Keskustelu seuraavan sukupolven ilmanlaatutavoitteista on käynnistettävä viipymättä.”

Julkisessa kuulemisessa kaikkia asiasta kiinnostuneita tahoja pyydetään kertomaan näkemyksiään siitä, kuinka ilmanlaatua koskevaa EU:n politiikkaa voitaisiin parantaa. Kuuleminen on jaettu kahteen osaan: suurelle yleisölle suunnattuun lyhyeen kyselylomakkeeseen ja pidempään osioon, joka on tarkoitettu kansallisten hallintojen ja alue- ja paikallisviranomaisten asiantuntijoille ja asiaa työkseen käsittelevälle henkilöstölle, tutkijoille, yrityksille, sidosryhmille sekä terveys-, ympäristö- ja muilla aloilla toimiville ryhmille, jotka ovat mukana ilmanlaatua koskevan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanossa.

Jatkotoimet

Nyt käynnistetään laaja kuulemisprosessi, josta komissio ilmoitti tammikuussa 2011 (ks. MEMO/11/31). Komissio jatkaa valmistelua ja toteuttaa vielä toisen julkisen kuulemiskierroksen, minkä jälkeen se esittelee ajatuksiaan EU:n uudeksi ilmanlaatupolitiikaksi viimeistään vuonna 2013.

Tausta

EU:n ilmanlaatupolitiikalla on pitkä, ympäristöpolitiikan menestystarinoiden värittämä historia. Ympäristön tilaa koskevan Euroopan ympäristöviraston raportin mukaan kaikkien olennaisten ilmansaasteiden päästöt ovat vähentyneet viimeisten 20 vuoden aikana. Tiettyjen ilmansaasteiden päästöt ovat vähentyneet merkittävästi: esimerkiksi lyijypäästöt ovat vähentyneet noin 90 prosenttia. Tämä on suurelta osin teollisuuden ja ajoneuvojen päästöjä sekä polttoaineen laatua koskevan Euroopan unionin lainsäädännön ansiota.

EU:n ilmanlaatu ei kuitenkaan vielä ole kuudennessa ympäristöä koskevassa yhteisön toimintaohjelmassa asetettujen tavoitteiden mukainen. Ohjelmassa EU sopi, että “saavutetaan sellainen ilmanlaatu, että siitä ei aiheudu merkittäviä kielteisiä vaikutuksia tai riskejä ihmisten terveydelle ja ympäristölle”.

Vielä vuonna 2008 45 prosenttia EU:n väestöstä asui hiukkaspäästöjen (PM10) raja-arvot ylittävillä alueilla, 49 prosenttia NO2:n raja-arvot ylittävillä alueilla, ja 46 prosenttia O3:a koskevan terveyden suojelun tavoitearvon ylittävillä alueilla. Lisäksi 20–30 prosenttia kaupunkiväestöstä on alttiina monille raja-arvot ylittäville päästöille.

Uusimmasta Eurobarometristä (nro 365), joka koskee Euroopan kansalaisten ympäristöön liittyviä asenteita, käy ilmi, että 36 prosenttia ihmisistä pitää ilmansaasteita yhtenä viidestä pahimmasta ympäristöhuolestaan ja 40 prosenttia mainitsee kaupunkien saastumisen ensimmäisenä mieleen tulevana ympäristöongelmana.

Lisätietoja:

Kuulemiseen voi osallistua osoitteessa:

http://ec.europa.eu/environment/consultations_en.htm

Yksityiskohtaisia lisätietoja ilmanlaatua koskevasta EU:n politiikasta ja sen uudelleentarkastelusta:

http://ec.europa.eu/environment/air/index_en.htm

http://ec.europa.eu/environment/air/review_air_policy.htm

Yhteystiedot :

Joe Hennon (+32 2 295 35 93)

Monica Westeren (+32 2 295 06 68)


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website