Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komission lehdistötiedote

Komissio sitoutuu tehostamaan korruption kitkentää tulosten parantamiseksi

Bryssel 6. kesäkuuta 2011 - Komissio ehdotti tänään toimenpiteitä, joilla pyritään torjumaan tehokkaammin vakavaa taloudellista, yhteiskunnallista ja poliittista haittaa, jota korruptiosta aiheutuu eurooppalaisille yhteiskunnille. Neljä viidestä EU:n kansalaisesta pitää korruptiota suurena ongelmana omassa maassaan. Korruptiosta EU:n taloudelle vuosittain aiheutuvien kustannusten arvioidaan olevan 120 miljardia euroa1. Tämä vastaa yhtä prosenttia suhteessa EU:n BKT:hen ja on vain hieman vähemmän kuin Euroopan unionin vuosibudjetti. Onkin selvää, että korruptiorikosten torjuminen edellyttää lujaa poliittista sitoutumista. Euroopan unioni ottaa tänään ensimmäisen askelen tuohon suuntaan ottamalla käyttöön uuden mekanismin, EU:n korruptiontorjuntakertomuksen, jonka tavoitteena on seurata ja arvioida korruption vastaisia toimia jäsenvaltioissa ja lisätä poliittista sitoutumista. Se auttaa jäsenvaltioita parantamaan lainsäädännön täytäntöönpanon valvontaa ja noudattamaan kansainvälisiä sitoumuksiaan kaikilta osin. Se auttaa parantamaan myös korruption vastaista politiikkaa ja toimenpiteitä jäsenvaltioissa.

”Korruptiontorjuntaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Vaikka kansainvälisellä ja Euroopan tasolla on olemassa varsin pitkälle kehitettyjä oikeudellisia kehyksiä, täytäntöönpano EU:n jäsenvaltioissa vaihtelee suuresti. Mielestäni poliitikot ja päätöksentekijät eivät taistele tätä rikollisuuden muotoa vastaa tarpeeksi päättäväisesti. EU:n korruptiontorjuntakertomus voi saada aikaan poliittista toimintaa antamalla selkeän kuvan korruptionvastaisista toimista ja saavutuksista sekä osoittamalla epäonnistumiset ja heikkoudet EU:n 27 jäsenvaltiossa. Samaan aikaan olisi varmistettava, että korruptiontorjunta otetaan paremmin huomioon EU:n toiminnan kaikilla osa-alueilla. Korruption vähentäminen onnistuneesti vaatii jatkuvaa kamppailua. Komission tänään ehdottamat toimenpiteet ovatkin vain yksi osa kattavampaa ratkaisua, joilla vastataan korruption yhteiskunnillemme aiheuttamiin haasteisiin. Suhtaudun näihin haasteisiin erittäin vakavasti. Sen vuoksi aion lähivuosina ehdottaa samansuuntaisia lisätoimia, kuten uusia sääntöjä rikoksella saatujen varojen menetetyksi tuomitsemisesta, suunnitelmaa rikostilastojen keräämisen parantamiseksi ja strategiaa talousrikostutkinnan parantamiseksi jäsenvaltioissa”, totesi sisäasioista vastaava komissaari Cecilia Malmström.

Vaikka korruptiota voi esiintyä monessa eri muodossa ja laajuudessa, se vahingoittaa kaikkia jäsenvaltioita ja koko EU:ta, sillä se vähentää investointeja, haittaa sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja rasittaa julkista taloutta. Olipa sitten kyseessä poliittinen korruptio, järjestäytyneiden rikollisryhmien harjoittama tai niiden kanssa harjoitettava korruptio, yksityisen sektorin toimijoiden välinen korruptio tai ns. merkitykseltään vähäinen korruptio, vallan väärinkäyttö yksityisen hyödyn saamiseksi ei ole hyväksyttävää ja sillä voi olla vakavia vaikutuksia. Tämänpäiväisten aloitteiden ytimen muodostaa uusi mekanismi, jonka avulla arvioidaan korruption vastaisia toimia EU:ssa. EU:n korruptiontorjuntakertomuksessa kartoitetaan suuntauksia ja heikkouksia, joihin on puututtava, ja edistetään vertaisoppimista ja hyvien toimintatapojen vaihtoa. Komissio antaa kertomuksen joka toinen vuosi vuodesta 2013 alkaen. Se perustuu eri tietolähteisiin , joiden joukossa ovat muun muassa olemassa olevat (Euroopan neuvoston, OECD:n ja Yhdistyneiden kansakuntien) seurantamekanismit, riippumattomat asiantuntijat, sidosryhmät ja kansalaisyhteiskunta. EU:n tarkoituksena on samaan aikaan neuvotella osallistumisesta Euroopan neuvoston lahjonnan vastaisen valtioiden ryhmän (GRECO) työhön synergian luomiseksi näiden mekanismien välille.

Jäsenvaltioiden olisi korruptiontorjuntaa tehostaakseen parannettava sellaisten säädösten täytäntöönpanoa, joita korruptiontorjunnassa on jo olemassa Euroopan ja kansainvälisellä tasolla. EU:n olisi myös otettava korruptiota koskevat näkökohdat paremmin huomioon kaikilla EU:n kannalta tärkeillä sisäisen ja ulkoisen toiminnan osa-alueilla. Sen vuoksi komissio aikoo tämän aloitteen jatkotoimena ehdottaa myöhemmin tämän vuoden aikana uusia EU:n sääntöjä rikoksella saatujen varojen menetetyksi tuomitsemista varten sekä vuonna 2012 strategiaa talousrikostutkinnan parantamiseksi jäsenvaltioissa ja toimintasuunnitelmaa rikostilastojen parantamiseksi. Komissio aikoo niin ikään yhdessä EU:n erillisvirastojen (kuten Europolin, Eurojustin ja Cepolin) ja OLAFin kanssa kehittää oikeudellista ja poliisiyhteistyötä sekä parantaa lainvalvontaviranomaisten koulutusta. Komissio pyrkii nykyaikaistamaan julkisia hankintoja koskevia sääntöjä sekä EU:n yrityksiin sovellettavia tilinpäätös- ja tilintarkastusstandardeja. Lisäksi komission tarkoituksena on laatia vuonna 2011 Euroopan unionin taloudellisiin etuihin vaikuttavien petosten torjuntastrategia. Samaan aikaan komissio aikoo lisätä korruptiontorjuntatoimien painoarvoa EU:n laajentumisprosessissa ja – yhteistyössä korkean edustajan kanssa – naapuruuspolitiikassa. Tarkoituksena on myös lisätä ehdollisuutta yhteistyö- ja kehityspolitiikassa.

Tausta

Tänään hyväksytty korruptiontorjuntapaketti koostuu seuraavista asiakirjoista:

  • Tiedonanto korruption torjunnasta EU:ssa. Tässä asiakirjassa esitetään EU:n korruptiontorjuntakertomuksen tavoitteet ja sen toimintaa koskevat käytännön näkökohdat. Tiedonannossa myös selitetään, miten EU:n olisi otettava korruptiota koskevat näkökohdat paremmin huomioon kaikilla tärkeillä sisäisen ja ulkoisen toiminnan osa-alueilla.

  • Komission päätös EU:n korruptiontorjunnan raportointimekanismin perustamisesta.

  • Kertomus lahjonnan torjumisesta yksityisellä sektorilla tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2003/568/YOS täytäntöönpanosta.

  • Kertomus Euroopan unionin osallistumisessa Euroopan neuvoston lahjonnan vastaisen valtioiden ryhmän (GRECO) toimintaan sovellettavista menettelyistä.

Jatkotoimet

Tänään hyväksytyt toimenpiteet ovat osa laajempaa asialistaa, joka koskee laillisen talouden suojelua Euroopassa. Se sisältyy komission marraskuussa 2010 esittämään EU:n sisäisen turvallisuuden strategian toteuttamissuunnitelmaan (IP/10/1535). Komissio aikoo myös ehdottaa tänä syksynä tarkistettua EU:n oikeudellista kehystä rikoksella saatujen varojen menetetyksi tuomitsemista ja takaisinsaamista varten sekä toimintasuunnitelmaa rikostilastojen keräämisen parantamiseksi.

Lisätietoja

Sisäasioista vastaavan komissaarin Cecilia Malmströmin kotisivu

http://ec.europa.eu/commission_2010-2014/malmstrom/welcome/default_en.htm

Sisäasioiden pääosaston kotisivu

http://ec.europa.eu/dgs/home-affairs/index_en.htm

Yhteyshenkilöt:

Michele Cercone (+32-2) 298 09 63

Tove Ernst (+32-2 ) 298 67 64

1 :

Luku perustuu erityislaitosten ja -elinten (kuten Kansainvälinen kauppakamari, Transparency International, YK:n Global Compact -aloite, Maailman talousfoorumi, vuoden 2009 Clean Business is Good Business -julkaisu) arvioihin, joiden mukaan korruption osuus suhteessa BKT:hen on 5 % maailmanlaajuisesti.


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website