
Euroopan komissio – lehdistötiedote
Lentoasematoimintojen kehittämistä koskeva toimenpidekokonaisuus on julkaistu
Bryssel 1. joulukuuta 2011 – Euroopan komissio julkisti tänään kattavan toimenpidekokonaisuuden, jolla on tarkoitus auttaa lisäämään Euroopan lentoasemien kapasiteettia, vähentää viivästymisiä ja parantaa matkustajille tarjottavien palvelujen laatua. Toimenpiteet liittyvät matkustajille ja lentoyhtiöille ennen lähtöä ja laskeutumisen jälkeen tarjottavien maahuolintapalvelujen (esimerkiksi matkatavaroiden käsittely, lähtöselvitys, polttoainetankkaus) laatuun, lentokenttämelua koskevan päätöksenteon avoimuuteen sekä lentoasemilla jaettavien lähtö- ja saapumisaikojen monimutkaisen järjestelmän toimivuuteen.
Varapuheenjohtaja ja liikenteestä vastaava komissaari Siim Kallas totesi: "Euroopan lentoasemia uhkaa kapasiteettipula. Jos halutaan, että elinkeinoelämä ja matkustajat saavat parhaan mahdollisen hyödyn ilmaliikenneverkosta, meidän on toimittava nyt. Jo nyt 70 prosenttia kaikista lentojen viivästymisistä johtuu nimenomaan ongelmista maassa. Nykyisten suuntausten perusteella 19 Euroopan suurinta lentoasemaa tulevat olemaan kapasiteettinsa äärirajoilla vuoteen 2030 mennessä. Siitä aiheutuva ruuhkautuminen saattaa merkitä, että puolet kaikista lennoista viivästyy. Nykyisen tilanteen jatkuminen ei ole mahdollinen vaihtoehto Euroopan lentoasemille. Maailmanlaajuisen kilpailun kiihtyessä meidän on muutettava toimintatapojamme, mikäli haluamme ylipäänsä säilyttää toimintakykymme."
Toimenpidekokonaisuus muodostuu poliittisesta yhteenvetoasiakirjasta ja kolmesta lainsäädäntöesityksestä, jotka koskevat lähtö- ja saapumisaikoja, maahuolintapalveluja ja melua.
Lähtö- ja saapumisajat
Komission ehdotuksissa otetaan käyttöön markkinapohjaiset avoimet mekanismit lähtö- ja saapumisaikojen siirtämiselle lentoyhtiöiden välillä sekä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että lentoyhtiöt käyttävät olemassa olevaa kapasiteettia nostamalla "käytä tai menetä" -periaatteen soveltamiskynnystä 80 prosentista 85 prosenttiin.
Lähtö- ja saapumisaikoja koskevien ehdotettujen toimenpiteiden avulla matkustajamäärä, jonka järjestelmä kykenee käsittelemään, kasvaisi 24 miljoonalla matkustajalla vuodessa vuoteen 2025 mennessä. Niiden merkitys Euroopan talouselämälle arvioidaan 5 miljardiksi euroksi ja jopa 62 000 uudeksi työpaikaksi kaudella 2012–2025.
Viisi eurooppalaista lentoasemaa (Düsseldorf, Frankfurt, Lontoo/Gatwick, Lontoo/Heathrow, Milano/Linate) toimii tällä hetkellä kapasiteettinsa äärirajoilla. Nykyisen kehityssuuntauksen jatkuessa lukumäärä saattaa vuoteen 2030 mennessä nousta 19:ään suurimpaan lentoasemaan Euroopassa (ml. Pariisi/Charles de Gaulle). Tästä aiheutuu merkittäviä viivästymisiä ja ruuhkautumista.
Maahuolinta
Komissio ehdottaa lentoasemien maahuolintapalvelujen laadun ja toimivuuden parantamista.
Uudet toimenpiteet käsittävät muun muassa seuraavaa: tärkeimpien – toistaiseksi rajoitettujen – maahuolintapalvelujen, kuten matkatavaran käsittelyn, asematason palvelujen, polttoaine- ja öljytoimitusten sekä rahdin ja postin käsittelyn osalta lentoyhtiöiden käytettävissä olevien maahuolitsijoiden vähimmäismäärä nostetaan suurilla lentoasemilla kahdesta kolmeen. Uusilla ehdotuksilla lisätään myös jäsenvaltioiden mahdollisuuksia parantaa työntekijöiden oikeuksien suojaa siten, että henkilöstö voi siirtyä uuden työnantajan palvelukseen entisten työsuhteen ehtojen mukaisesti, jos sopimus siirretään uudelle palveluntarjoajalle. Tämä on tärkeää, jotta voidaan taata vakaat työsuhteen ehdot, jotka ovat välttämättömyys tasokkaan työvoiman säilymisen varmistamiseksi maahuolinnan kaltaisella työvoimavaltaisella alalla.
Ehdotuksilla lujitetaan lentoasemien asemaa maakoordinaattoreina, jotka vastaavat lentoaseman maahuolintapalvelujen yleisestä koordinoinnista. Tätä varten niiden käyttöön annetaan uusia välineitä, kuten mahdollisuus edellyttää kaikkia lentoasemalla toimivia maahuolitsijoita koskevien vähimmäislaatuvaatimusten noudattamista. Toimenpiteillä lujitetaan myös lentoasemien valmiutta vakavien häiriöiden sattuessa.
Melu
Komission ehdotuksilla lisätään lentoasemien melurajoitusten vahvistamismenettelyn avoimuutta, jota komissio osaltaan valvoo. Tämä ei koske tavoitteita vaan päätöksentekomenettelyä. Komissio toimii valvojana jäsenvaltioiden vastatessa lopullisista päätöksistä. Lisäksi ehdotuksissa päivitetään olemassa olevaa lainsäädäntöä teknisen kehityksen mukaisesti, jotta viranomaisten olisi helpompi poistaa asteittain käytöstä eniten melua aiheuttavat ilma-alukset.
Melutason alentamista koskevissa päätöksissä on huomioitava tasapainoisesti sekä tarve suojata lentoasemien lähialueiden asukkaita että lentomatkustajien tarpeet. Päätökset on tehtävä (YK:n elinten tai Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön) vahvistamien ohjeiden mukaan. Asukkailla on oikeus tulla suojelluiksi lentoasemien aiheuttamalta liialliselta melulta, mutta samalla on otettava huomioon myös menetetystä kapasiteetista johtuvat kustannukset ja alueen talouskasvuun kohdistuvat vaikutukset.
Seuraavat vaiheet
Ennen lopullisen lainsäädännön antamista Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden hallitusten on hyväksyttävä komission ehdotukset yhteispäätösmenettelyllä.
Lisätietoja
http://ec.europa.eu/transport/air/airports/doc/2011-airport-package-citizens-summary_en.pdf
http://ec.europa.eu/avservices/video/videoplayer.cfm?ref=I071007
http://ec.europa.eu/transport/air/studies/airports_en.htm
http://ec.europa.eu/transport/air/airports/slots_en.htm
Yhteyshenkilöt: Helen Kearns (+32-2) 298 76 38 Dale Kidd (+32-2) 295 74 61 |