Sélecteur de langues
Chemin de navigation

Euroopan komissio – lehdistötiedote
Komissio perii jäsenvaltioilta takaisin 214 miljoonaa euroa EU:n maatalousvaroja
Bryssel 14. lokakuuta 2011 – Euroopan komissio vaatii tänään tilien tarkastamis- ja hyväksymismenettelyn yhteydessä jäsenvaltioilta takaisin yhteensä 214 miljoonaa väärin käytettyjä EU:n maatalousvaroja. Varat palautetaan EU:n talousarvioon EU:n sääntöjen noudattamatta jättämisen tai maatalousmenojen epäasianmukaisten valvontamenettelyjen vuoksi. Jäsenvaltioiden on huolehdittava yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) menojen maksamisesta ja tarkastamisesta, ja komission tehtävänä on varmistaa varojen asianmukainen käyttö jäsenvaltioissa.
Tärkeimmät rahoitusoikaisut
Tämän tuoreimman päätöksen mukaisesti varoja peritään takaisin Tanskalta, Saksalta, Kreikalta, Espanjalta, Italialta, Kyprokselta, Maltalta, Alankomailta, Itävallalta, Puolalta, Portugalilta, Suomelta, Ruotsilta ja Yhdistyneeltä kuningaskunnalta. Suurimmat yksittäiset oikaisut ovat:
Ruotsilta perittävät 76,6 miljoonaa euroa puutteista, joita on havaittu viljelylohkojen tunnistusjärjestelmässä ja paikkatietojärjestelmässä (LPIS-GIS), hallinnollisissa tarkastuksissa ja pinta-alatukiin liittyviä menoja, pinta-alaperusteiset maaseudun kehittämistoimenpiteet mukaan luettuina, koskevissa seuraamuksissa;
Italialta perittävät 70,9 miljoonaa euroa maitoalan myöhästyneistä tarkastuksista;
Tanskalta perittävät 22,3 miljoonaa euroa LPIS-GIS-järjestelmässä, paikalla tehtävissä tarkastuksissa ja seuraamusten laskemisessa havaituista puutteista.
Ala- ja jäsenvaltiokohtaisesti eritellyt yksittäiset korjaukset on esitetty liitteissä (liitteet I ja II).
Taustaa
Jäsenvaltiot vastaavat useimpien YMP-maksujen hallinnoinnista pääasiassa maksajavirastojensa kautta. Ne huolehtivat myös valvonnasta, kuten esimerkiksi viljelijöiden esittämien suoria tukia koskevien hakemusten todentamisesta. Komissio tekee vuosittain yli 100 tarkastusta varmistuakseen, että jäsenvaltioiden valvonta ja reaktiot puutteisiin ovat riittäviä, ja sillä on toimivalta periä takaisin varoja jälkikäteen, mikäli tarkastuksissa todetaan, että jäsenvaltiot eivät ole ryhtyneet riittäviin toimiin varmistaakseen EU:n varojen asianmukaisen käytön.
Lisätietoja
Yksityiskohtaisempia tietoja tilintarkastus- ja tilinpäätösmenettelyn toiminnasta: MEMO/06/178 sekä tietosivu "Managing the agriculture budget wisely", joka on saatavissa internetosoitteessa: http://ec.europa.eu/agriculture/fin/clearance/factsheet_en.pdf
Liite I: Maataloustukirahaston ja maaseuturahaston tilien tarkastaminen ja hyväksyminen
Päätös 35: Jäsenvaltiokohtaiset oikaisut
Oikaisun soveltamisala ja peruste | Määrä (milj. euroa) |
Itävalta | |
Muut oikaisut – varainhoitovuoden 2006 rahoitusta koskevien enimmäismäärien ylittymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 1,304 |
Kypros |
|
Pinta-alatuet – puutteellisen LPIS-järjestelmän ja varainhoitovuosina 2006–2008 pinta-alatukia, pinta-alaperusteiset maaseudun kehittämistoimenpiteet mukaan luettuina, koskevissa paikalla tehtävissä tarkastuksissa havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 9,086 |
Pinta-alatuet – LPIS-GIS-järjestelmässä varainhoitovuonna 2009 havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 1,659 |
Tanska |
|
Pinta-alatuet – varainhoitovuosina 2006 ja 2007 LPIS-GIS-järjestelmässä ja paikalla tehtävissä tarkastuksissa havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 20,296 |
Pinta-alatuet – viljelijästatuksen tarkastuksissa varainhoitovuosina 2006–2010 havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 1,545 |
Maksujen viivästyminen – varainhoitovuotta 2008 koskeva maksuaikojen noudattamatta jättämisen ja rahoitusta koskevien enimmäismäärien ylittymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,331 |
Suomi |
|
Pinta-alatuet – varainhoitovuosina 2007–2009 LPIS-GIS-järjestelmässä havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,462 |
Pinta-alatuet – varainhoitovuosina 2007–2010 kasvimaita koskevien tukioikeuksien aktivoinnissa havaittujen puutteiden sekä sokerijuurikkaan tuotannon viitemääriin liittyvien aiheettomasti maksettujen määrien perimättä jättämisen ja ylisuurten tukien perusteella ehdotettu oikaisu | 0,529 |
Saksa |
|
Hedelmät ja vihannekset – varainhoitovuonna 2008 kolmen tuottajaorganisaation tukikelvottomien menojen perusteella ehdotettu oikaisu, joka johtuu tuottajaorganisaatioiden hyväksymisjärjestelmässä todetuista puutteista | 0,847 |
Muut oikaisut – maataloustukirahaston hallinto- ja valvontajärjestelmään kuuluvassa populaatiossa varainhoitovuonna 2008 todetun olennaisen virheen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,949 |
Muut oikaisut – maataloustukirahaston muussa kuin hallinto- ja valvontajärjestelmään kuuluvassa populaatiossa varainhoitovuonna 2008 todetun olennaisen virheen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,697 |
Kreikka |
|
Viini – olennaisessa valvonnassa sekä viinitilarekisterin laatimisessa ja käytössä varainhoitovuosina 2004–2005 todettujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 2,918 |
Pinta-alatuki – tukioikeuksien laskemisessa varainhoitovuonna 2007 todettujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 6,827 |
Italia |
|
Maitotuotteet – varainhoitovuosina 2005–2007 todettujen myöhästyneiden tarkastusten perusteella ehdotettu oikaisu | 70,912 |
Pinta-alatuki – LPIS-järjestelmässä ja pinta-alatukimenojen, pinta-alaperusteiset maaseudun kehittämistoimenpiteet mukaan luettuina, seuraamusten laskemisessa varainhoitovuonna 2008 havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 7,607 |
Muut oikaisut – varainhoitovuodelle 2005 ilmoitetun mutta kyseisenä varainhoitovuonna maksamatta jääneen määrän perusteella ehdotettu oikaisu | 0,067 |
Malta | |
Pinta-alatuki – LPIS-järjestelmässä ja pinta-alatukimenoissa, pinta-alaperusteiset maaseudun kehittämistoimenpiteet mukaan luettuina, varainhoitovuonna 2007 havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,222 |
Muut oikaisut – varainhoitovuonna 2007 havaittujen sääntöjenvastaisuuksien ja saatavien perusteella ehdotettu oikaisu | 0,039 |
Alankomaat | |
Pinta-alatuki – varainhoitovuosina 2007–2010 tukioikeuksien laskemisessa havaittujen puutteiden ja kansallisen enimmäismäärän ylittymisen perusteella ehdotettu rahoitusoikaisu | 2,243 |
Puola | |
Maaseudun kehittäminen – varainhoitovuosina 2005–2007 havaitun alle 20 hehtaarin metsityshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin puuttumisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,201 |
Muut oikaisut – todennäköisimmän virheen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,454 |
Portugali |
|
Hedelmät ja vihannekset – varainhoitovuosina 2007 ja 2008 tomaattien jalostustuotoksen tarkastamisessa havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,678 |
Maaseudun kehittäminen – varainhoitovuosina 2006–2007 maatalouden ympäristötoimenpiteiden ja lfa-toimenpiteiden paikalla tehtävien tarkastusten soveltamisalalla havaittujen puutteiden sekä seuraamusjärjestelmän viivästyneen soveltamisen perusteella ehdotettu oikaisu | 0,656 |
Muut oikaisut – varainhoitovuonna 2007 maataloustukirahaston ja maaseuturahaston populaatiossa havaittujen varainhoitoa koskevien virheiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,401 |
Espanja | |
Muut oikaisut – tileihin ja saamisiin liittyvien tiedossa olleiden olennaisten virheiden perusteella ehdotettu oikaisu | 0,571 |
Ruotsi | |
Pinta-alatuki – varainhoitovuosina 2006–2008 LPIS-GIS-järjestelmässä, hallinnollisissa tarkastuksissa ja seuraamuksissa havaittujen puutteiden perusteella ehdotettu oikaisu (koskee myös pinta-alaperusteisia maaseudun kehittämistoimenpiteitä) | 76,616 |
Yhdistynyt kuningaskunta | |
Pinta-alatuki – varainhoitovuosina 2006–2008 valvonnassa havaittujen puutteiden, tukioikeuksien epäasianmukaisen jakamisen ja alueellisten enimmäismäärien ylittymisen perusteella ehdotettu oikaisu | 5,970 |
YHTEENSÄ | 214,085 |
Liite II: Maataloustukirahaston ja maaseuturahaston tilien tarkastaminen ja hyväksyminen
Päätös 35: Alakohtaiset oikaisut
(milj. euroa) | |
Hedelmät ja vihannekset | 1,524 |
|
|
Maitotuotteet | 70,912 |
Viini | 2,918 |
Pinta-alatuki | 125,804 |
Maaseudun kehittäminen | 9,486 |
Myöhästyneet maksut | 0,331 |
Muut oikaisut | 3,109 |
YHTEENSÄ | 214,085 |
Yhteyshenkilöt: Roger Waite (+32 2 296 14 04) Johan Reyniers (+32 2 295 67 28) |