Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

IP/11/115

Brysselissä 1. helmikuuta 2011

Komissio perustaa Alankomaiden prinsessa Laurentienin johtaman luku- ja kirjoitustaidon korkean tason asiantuntijaryhmän

Perusluku- ja -kirjoitustaito puuttuvat joka viidenneltä Euroopassa asuvalta 15-vuotiaalta ja monelta aikuiselta, mikä vaikeuttaa heidän työllistymistään ja saattaa heidät syrjäytymisvaaraan. Euroopan komissio haluaa puuttua tähän ongelmaan, ja on siksi perustanut riippumattoman asiantuntijaryhmän, jonka tarkoituksena on löytää tapoja luku- ja kirjoitustaidon parantamiseksi. Tänään Brysselissä ensimmäistä kertaa kokoontunutta ryhmää johtaa Alankomaiden prinsessa Laurentien, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) Literacy for Development -lukutaitokampanjan erikoislähettiläs. EU-maiden ministerit ovat asettaneet tavoitteeksi vähentää vuoteen 2020 mennessä lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä heikosti menestyvien oppilaiden osuus alle 15 prosenttiin.

Koulutuksesta, kulttuurista, monikielisyydestä ja nuorisoasioista vastaava komissaari Androulla Vassiliou kertoi, että asiantuntijaryhmän perustamisen yhteydessä käynnistetään Euroopan-laajuinen kampanja, jonka tarkoituksena on paneutua heikon luku- ja kirjoitustaidon perimmäisiin syihin. ”Liian monet eurooppalaiset jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle. Luku- ja -kirjoitustaito ovat perustaitoja, joiden puute vaikeuttaa heidän täysipainoista osallistumistaan yhteiskunnan toimintaan. Jos Eurooppa 2020 -strategian älykkään ja osallistavan kasvun tavoitteet halutaan saavuttaa, tämän ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan ripeitä toimia.”

Prinsessa Laurentien sanoi arvostavansa nyt käynnistettyä aloitetta, koska Euroopan on hänen mukaansa korkea aika tunnustaa, että sen rajojen sisäpuolella on runsaasti luku- ja kirjoitustaidottomia. Ryhmä pyrkii löytämään ratkaisuja tähän ongelmaan, josta ei tänäkään päivänä haluta puhua. ”Lukutaidottomuus on esteenä talouden kasvulle ja osallistamiselle. Puuttumalla lukutaidottomuuteen voimme vaikuttaa ratkaisujen löytämiseen myös monilla muilla aloilla, kuten köyhyyden poistamisessa tai työllistymiseen ja terveisiin elämäntapoihin liittyvissä kysymyksissä. Toivomme, että pystymme yhdessä asiantuntijoiden kanssa kehittämään vision siitä, mihin seikkoihin olisi paneuduttava ja miten luku- ja kirjoitustaito voivat edistää talouden kilpailukykyä ja yhteiskunnan toimivuutta EU:ssa.”

Luku- ja kirjoitustaidon parantaminen Euroopassa

PISA-tutkimus on kansainvälinen oppimistulosten arviointiohjelma, jolla mitataan 15-vuotiaiden lukutaitoa sekä matematiikan ja luonnontieteiden taitoja. Tutkimuksen viimeisimmät tulokset osoittavat, että yhdellä viidestä (eli 20 prosentilla) oppilaista on heikko lukutaito. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) kolmen vuoden välein kokoamat tiedot osoittavat, että Eurooppa on parantanut hieman asemiaan vuoteen 2000 verrattuna. Enemmän on kuitenkin tehtävä, jos EU-maat haluavat saavuttaa tavoitteensa ja vähentää vuoteen 2020 mennessä alle 15 prosenttiin niiden oppilaiden määrän, joiden lukutaito ja matematiikan ja luonnontieteiden taidot ovat alhaisimmalla tasolla.

Myös aikuisten kohdalla on tarvetta pikaisiin toimiin. Lähes 80 miljoonalla eurooppalaisella aikuisella – eli kolmanneksella työvoimasta – on enintään perustaidot, samalla kun arvioiden mukaan korkean pätevyystason työpaikkojen osuus kasvaa vuosikymmenen loppuun mennessä nykyisestä 29 prosentista 35 prosenttiin. Luku- ja kirjoitustaito ovat perustaitoja, sillä ne ovat avain jatko-oppimiseen.

Luku- ja kirjoitustaidon parantamista koskevat EU:n suunnitelmat liittyvät Eurooppa 2020 -lippulaivahankkeisiin Nuoret liikkeellä ja Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma, joiden tarkoituksena on edistää eurooppalaisten osaamista parantamalla yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen laatua.

Luku- ja kirjoitustaidon korkean tason asiantuntijaryhmän tavoitteet

Luku- ja kirjoitustaidon korkean tason asiantuntijaryhmän tavoitteena on lisätä luku- ja kirjoitustaidon parantamistarpeen näkyvyyttä ja poliittista merkitystä Euroopassa. Asiantuntijaryhmä analysoi tieteellistä näyttöä ja arvioi, mitkä käytänteet toimivat parhaiten. Ryhmän 11 jäsentä ovat luku- ja kirjoitustaidon asiantuntijoita tiedeyhteisöistä sekä politiikan ja liike-elämän aloilta. Jäsenten esittelyt ja kommentit.

Jatkotoimet

Korkean tason asiantuntijaryhmä kokoontuu seuraavien 18 kuukauden aikana säännöllisesti ja esittää komissiolle vuoden 2012 puolivälissä toimenpide-ehdotuksia. Ryhmän ehdotusten pohjalta komissaari Vassiliou esittää syksyllä 2012 opetusministereille suosituksia. Niiden pohjalta jäsenvaltiot ja komissio jatkavat aiheen käsittelyä osana koulutusta koskevaa strategista yhteistyötä (”Koulutus 2020" -työohjelma).

Lisätietoja:

Euroopan komissio: Koulutus ja opetus

Euroopan komissio: Eurooppa 2020

LIITE

1) Pisa-tutkimuksissa 2000–2009 lukutaidon matalimmalla suoritustasolla olevien oppilaiden prosenttiosuus1

2000

2003

2006

2009

Change 2006-2009 (percentage points)

Austria

19.3

20.7

21.5

27.5

 +6.0

Belgium

19.0

17.9

19.4

17.7

-1.7

Bulgaria

40.3

 :

51.1

41.0

-10.1

Czech Republic

17.5

19.4

24.8

23.1

-1.7

Denmark

17.9

16.5

16.0

15.2

-0.8

Estonia

 :

13.6

13.3

-0.3

EU (25 countries)

 

 

23.1

19.6

 -3.5

Finland

7.0

5.7

4.8

8.1

+3.3

France

15.2

17.5

21.7

19.8

-1.9

Germany

22.6

22.3

20.0

18.5

-1.5

Greece

24.4

25.2

27.7

21.3

-6.4

Hungary

22.7

20.5

20.6

17.6

-3.0

Ireland

11.0

11.0

12.1

17.2

+5.1

Italy

18.9

23.9

26.4

21.0

-5.4 

Latvia

30.1

18.0

21.2

17.6

-3.6

Lithuania

 :

25.7

24.3

-1.4

Luxembourg

(35.1)

22.7

22.9

26.0

+3.1

Netherlands

(9.5)

11.5

15.1

14.3

-0.8

Poland

23.2

16.8

16.2

15.0

-1.2

Portugal

26.3

22.0

24.9

17.6

-7.2

Romania

41.3

:

53.5

40.4

-13.1

Slovakia

:

24.9

27.8

22.3

-5.5

Slovenia

:

:

16.5

21.2

+4.7

Spain

16.3

21.1

25.7

19.6

-6.1

Sweden

12.6

13.3

15.3

17.4

+2.1

UK

(12.8)

 :

19.0

18.4

-0.4

: No data available

UK, LU, NL: 2000 results not comparable to later years

2) Lukutaidon matalimmalla suoritustasolla olevat oppilaat (2009)

Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED


Source: OECD, Programme for International Student Assessment (PISA)

3) Lukutaitoa koskevat muutokset vuosina 2006–2009

Figures and graphics available in PDF and WORD PROCESSED

Source: OECD, Programme for International Student Assessment (PISA)

1 :

Alhaisimmalla suoritustasolla olevat oppilaat kykenevät suoriutumaan vain yksinkertaisimmista lukutehtävistä, kuten löytämään yksittäisiä tietoja, tunnistamaan tekstin pääaiheen tai hahmottamaan yhteyden omiin kokemuksiinsa. Luokittelu pohjautuu OECD:n kansainvälisten oppimistulosten arviointiohjelmaan (PISA-tutkimukseen), jossa arvosanat jakautuvat asteikolla 1–5 (korkein taso). Lukutaidon alhaisimmalla suoritustasolla olevat ovat oppilaita, joiden tulokset ovat tason 2 alapuolella.


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site