Navigation path

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio – Lehdistötiedote

Komissio viitoittaa tietä resurssitehokkaalle kasvulle

Bryssel, 20. syyskuuta 2011 – Komissio hyväksyi tänään etenemissuunnitelman, jolla Euroopan talous muutetaan kestäväksi taloudeksi vuoteen 2050 mennessä. Energiatehokasta Eurooppaa koskevassa etenemissuunnitelmassa käsitellään sitä, miten tulevan hyvinvoinnin ja vaurauden kannalta välttämätön resurssitehokas kasvu voidaan saavuttaa. Etenemissuunnitelmassa eritellään eniten resursseja kuluttavat talouden sektorit ja ehdotetaan välineitä ja indikaattoreita, jotka voivat edistää toimien ohjaamista Euroopassa ja kansainvälisesti. Etenemissuunnitelmalla pyritään kilpailukykyyn ja kasvuun, jotka perustuvat siihen, että hyödykkeitä valmistettaessa ja kulutettaessa käytetään vähemmän resursseja ja että esimerkiksi kierrätyksestä, paremmasta tuotesuunnittelusta, materiaalien korvaamisesta ja ekologisesta suunnittelusta luodaan liiketoimintamahdollisuuksia.

”Vihreä kasvu on ainoa kestävä kasvutapa tulevaisuudessa, niin Euroopassa kuin koko maailmassa. Teollisuuden ja ympäristön on työskenneltävä käsi kädessä – pitkällä aikavälillä hyödymme samoista asioista", sanoi ympäristöasioista vastaava komission jäsen Janez Potočnik.

Ylikuormittuneen ympäristön resursseja käytettävä paremmin

Kysynnän lisääntyminen eri puolilla maapalloa lisää ympäristön paineita ja resursseista käytävää kilpailua. Keskeisiä luonnonvaroja, kuten raaka-aineita, metalleja, energiaa, luonnon monimuotoisuutta ja vettä on käytetty talouskasvun aikaansaamiseksi aivan kuin niitä olisi saatavilla rajattomasti. Tämä ei ole kestävää pitkällä aikavälillä. Etenemissuunnitelmalla voidaan edistää keinoja, joilla voimme jatkaa kasvun tavoittelua kestävällä tavalla.

Vahvistetuilla toimenpiteillä pyritään muuttamaan tuotanto- ja kulutustapoja ja luomaan sijoittajille kannustimia ympäristöä säästävien innovaatioiden edistämiseksi sekä lisäämään ekosuunnittelua, ympäristömerkintöjä ja ympäristöä säästäviä hankintoja julkisissa elimissä. Hallituksia pyydetään siirtämään verotusta työnteon verottamisesta pilaantumisen ja resurssien verottamiseen ja ottamaan käyttöön uusia kannustimia, joilla kuluttajat saataisiin valitsemaan resurssitehokkaita tuotteita. Etenemissuunnitelmassa suositellaan myös hintojen mukauttamista niin, että ne sisältävät resurssien käytön todelliset kustannukset erityisesti ympäristön ja terveyden osalta.

Etenemissuunnitelman tavoitteena on vähentää resurssitehottomuutta aloilla, jotka aiheuttavat eniten ympäristövaikutuksia, kuten elintarvikkeet, rakennukset ja liikkuminen. Niiden yhteenlaskettu osuus ympäristövaikutuksista on 70–80 prosenttia.

Lisäksi suunnitelmassa painotetaan taloutemme perustana olevien luonnonvarojen hoitamisen tärkeyttä. Luonnon monimuotoisuudelle, maaperälle ja ilmastolle aiheutuvat paineet kasvavat jatkuvasti ja epäonnistuminen nykyisten tavoitteiden saavuttamisessa saattaisi merkitä katastrofia pitkällä aikavälillä.

Resurssitehokkuutta on käsiteltävä kaikilla politiikan tasoilla

Etenemissuunnitelmassa suositellaan, että Euroopan ja jäsenvaltioiden tasolla resurssitehokkuus otetaan huomioon kaikilla eri politiikan alueilla ja että keskitytään erityisesti suurimman kuormituksen alla oleviin resursseihin. Välineinä olisi käytettävä lainsäädäntöä, markkinapohjaisia välineitä, rahoitusvälineiden uudelleen suuntaamista ja kestävien kulutus- ja tuotantotapojen edistämistä. Vuonna 2013 kehitetään selkeitä tavoitteita ja indikaattoreita, jotka lisäävät ennustettavuutta ja avoimuutta kaikkien osalta. Kehitystyössä hyödynnetään osallistavaa prosessia, jossa ovat mukana politiikan laatijat, asiantuntijat, kansalaisjärjestöt, yritykset ja kuluttajat.

Tausta

Resurssitehokkuutta käsittelevässä Europe 2020 –lippulaiva-aloitteessa kehotettiin laatimaan etenemissuunnitelma, jossa määriteltäisiin resurssitehokkuuden keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Nyt käsillä oleva etenemissuunnitelma perustuu muihin lippulaivahankkeen aloitteisiin ja täydentää niitä. Esimerkkeinä voidaan mainita keväällä 2011 hyväksytyt Etenemissuunnitelma vähähiiliseen talouteen ja liikennepolitiikkaa koskeva valkoinen kirja ja myöhemmin tänä vuonna hyväksyttävä energiaa käsittelevä etenemissuunnitelma. Resurssitehokkuutta koskeva etenemissuunnitelma perustuu vuonna 2005 hyväksyttyyn luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevaan teemakohtaisen strategiaan ja EU:n kestävän kehityksen strategiaan.

Jatkotoimet

Etenemissuunnitelmassa esitettyjä toimia ja toimenpiteitä viedään nyt eteenpäin. Komissio valmistelee asianmukaisia poliittisia ja lainsäädäntöehdotuksia etenemissuunnitelman täytäntöönpanemiseksi. Myös jäsenvaltioiden tasolla on tehostettava yritysten ja kuluttajien toimia.

Etenemissuunnitelma ja lisätietoja resurssitehokkuudesta on saatavilla internet-osoitteesta:

http://ec.europa.eu/environment/resource_efficiency/index_en.htm

MEMO/11/614

Yhteyshenkilöt :

Joe Hennon (+32-2) 295 35 93

Monica Westeren (+32-2) 299 18 30


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website