Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

Euroopan komissio - Lehdistötiedote

Komission tavoitteena on EU-aiheinen koulutus 700 000:lle oikeusalan ammattilaiselle vuoteen 2020 mennessä

Bryssel, 13. syyskuuta 2011 – Euroopan komission tavoitteena lisätä sellaisten tuomareiden, syyttäjien, lakimiesten ja muiden oikeusalan ammattilaisten määrää, jotka ovat saaneet EU:n lainsäädäntöä koskevaa koulutusta. Komissio pyrkii varmistamaan tänään hyväksytyssä toimintapoliittisessa asiakirjassa, että puolet kaikista oikeusalan ammattilaisista Euroopan unionissa, eli noin 700 000 henkilöä, osallistuu eurooppalaiseen oikeusalan koulutukseen jossakin muodossa vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on kouluttaa oikeusalan ammattilaisia EU:n lainsäädännön soveltamisessa, mikä siis kuuluu tuomareiden ja lakimiesten tehtäviin jäsenvaltioissa. Lisäksi tällainen koulutus lisää Euroopan eri oikeusjärjestelmien välistä luottamusta ja parantaa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa. Siitä puolestaan on hyötyä kansalaisille ja yrityksille, jotka voivat luottaa siihen, että oikeuden päätökset tehdään nopeasti ja sääntöjä noudatetaan asianmukaisesti.

Toimivan oikeudenkäyttöalueen ja sisämarkkinoiden kannalta on tärkeää, että Euroopassa on riippumaton, hyvin koulutettu ja tehokas tuomarikunta. Sen ansiosta oikeuden päätökset saadaan nopeasti, ja ennakoitavuus ja oikeusvarmuus paranevat. ”EU:n lainsäädäntö on osa jokapäiväistä elämää. Kansalaiset ja yritykset haluavat tietää, että ne voivat luottaa kaikkialla unionissa osaavaan ja hyvin koulutettuun tuomarikuntaan, joka auttaa heitä hyödyntämään oikeuksiaan ja saamaan oikeutta. Mutta oikeutta jakavien tuomareiden ja lakimiesten on tunnettava säännöt voidakseen soveltaa niitä asianmukaisesti,” toteaa EU:n oikeusasioista vastaava varapuheenjohtaja Viviane Reding. Yksiselitteisenä ja kunnianhimoisena tavoitteena on lisätä oikeusalan ammattilaisille suunnattua, EU:n lainsäädännön soveltamista koskevaa koulutusta. Näin yhdistetään voimat EU:n laajuisen oikeuden alueen luomiseksi ja sisämarkkinoiden toiminnan parantamiseksi. Oikeusalan koulutusta saanut nykyaikainen ja hyvin koulutettu tuomarikunta voi myös pienentää talouskasvua heikentäviä riskejä ja korkeita liiketoimintakustannuksia.

Taustaa

EU:ssa on noin 1,4 miljoonaa oikeusalan ammattilaista: tuomaria, syyttäjää, lakimiestä, notaaria, ulosottomiestä ja muuta tuomioistuimen henkilöstöä. Komissio haluaa, että vähintään puolella heistä on mahdollisuus osallistua eurooppalaiseen oikeusalan koulutukseen paikallisella, kansallisella tai eurooppalaisella tasolla vuoteen 2020 mennessä. Perimmäisenä tavoitteena on, että kaikki oikeusalan ammatinharjoittajat saavat urallaan EU:n lainsäädäntöä koskevaa koulutusta ainakin yhden viikon ajan.

Saavuttaakseen tämän tavoitteen komissio on kehottanut jäsenvaltioiden hallituksia ja niin EU:n kuin jäsenvaltioiden tuomarineuvostoja, ammattikuntia ja oikeusalan oppilaitoksia sitoutumaan siihen, että niiden koulutusohjelmat kattavat myös unionin lainsäädännön. Komissio kehottaa niitä myös lisäämään kurssien ja osallistujien määriä.

Komissio aikoo itse helpottaa EU:n rahoituksen saatavuutta, jotta se voi tukea korkealaatuisia eurooppalaisia koulutusalan hankkeita, myös verkko-opetusta. Uudessa monivuotisessa rahoituskehyksessä komissio ehdottaa eurooppalaista oikeusalan koulutusta ensisijaiseksi painopisteeksi. Tavoitteena on kouluttaa vuosittain yli 20 000:ta oikeusalan ammattilaista vuoteen 2020 mennessä.

Komissio aikoo aloittaa uusille tuomareille ja syyttäjille tarkoitetun kaksiviikkoisen vaihto-ohjelman vuodesta 2014 tukeakseen keskinäiseen luottamukseen perustuvan yhteisen eurooppalaisen oikeuskulttuurin luomista. Sen tarkoituksena tukea koulutusta Euroopan oikeusportaalin kautta ja jakamalla käytännön ohjeita koulutusmenetelmistä ja arvioinnista. Oikeusportaalista saa keskitetysti tietoa lainsäädännöstä ja oikeussuojasta kaikissa EU-maissa.

Komissio rohkaisee julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia luomaan innovatiivisia koulutusratkaisuja. Komissio aikoo hyödyntää kaikkien nykyisten koulutuksentarjoajien vahvuuksia. Tällaisia koulutuksentarjoajia ovat Euroopan juridinen koulutusverkosto (EJTN), Eurooppaoikeuden akatemia (ERA) ja eurooppalaiset ammattialajärjestöt, kuten Euroopan tuomarineuvostojen verkosto (ENCJ), Euroopan unionin korkeimpien hallinto-oikeuksien ja ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistys, Euroopan unionin korkeimpien oikeuksien presidenttien verkosto, Euroopan unionin asianajajaliittojen neuvosto (CCBE), EU:n notaarien neuvosto (CNUE), oikeusviranomaisten kansainvälinen liitto (UIHJ) ja Euroopan oikeustulkkien ja oikeudellisten kääntäjien järjestö (EULITA).

Eurooppalaista oikeusalan koulutusta voidaan järjestää sekä peruskoulutuksena että osana elinikäistä oppimista. Tällainen koulutus kattaa

  • EU-lainsäädännön, kuten aineellinen oikeus ja prosessioikeus sekä näitä kysymyksiä koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö,

  • kansallisten oikeusjärjestelmien tuntemuksen.

Lisäksi voidaan tarjota kielikoulutusta. Eurooppalainen oikeusalan koulutus käsittää kaksi toisiaan täydentävää osiota: yleisen oikeusalan koulutuksen paikallisella, kansallisella tai eurooppalaisella tasolla ja rajat ylittävän vaihtotoiminnan.

Oikeusperusta

Oikeusalan koulutus on lähinnä jäsenvaltioiden vastuulla neuvoston vuonna 2008 antaman päätöslauselman mukaan. Lissabonin sopimus (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan h alakohta ja 82 artiklan 1 kohdan c alakohta) kehottaa EU:ta ”tuomareiden ja oikeuslaitoksen henkilöstön koulutuksen tukemiseen” sekä yksityis- että rikosoikeudellisissa tapauksissa.

Yksi Mario Montin 9. toukokuuta 2010 antaman raportin – ”Uusi sisämarkkinastrategia” – keskeisistä suosituksista on kouluttaa tuomareita ja muita oikeusalan ammattilaisia soveltamaan unionin lainsäädäntöä. Raportissa kehotetaan eurooppalaisia johtajia poistamaan jäljellä olevat esteet, jotka vaikeuttavat innovointia ja heikentävät Euroopan sisämarkkinoiden kasvupotentiaalia.

Jäsenvaltioiden hallitukset antoivat kannatuksensa joulukuussa 2009 Tukholman ohjelmalle, jossa hahmotellaan toimenpiteitä yhtenäisen oikeusalueen luomiseksi Eurooppaan. Ne vaativat EU:lta myös vankkaa tukea kansalliseen koulutukseen ja EU:n tasoisten koulutusmenetelmien kehittämistä. Euroopan parlamentti on jatkuvasti korostanut, että asianmukainen oikeusalan koulutus parantaa merkittävästi sisämarkkinoiden toimintaa ja auttaa kansalaisia hyödyntämään oikeuksiaan.

Vuoden 2010 lopussa komissio kuuli jäsenvaltioita, Justice Forumin jäseniä, Euroopan oikeusalan koulutusverkostoa ja sen jäseniä. Katso yhteenveto kuulemisessa esitetyistä kannanotoista.

Lisätietoja:

Oikeusasioiden pääosaston uutissivut:

http://ec.europa.eu/justice/news/intro/news_intro_en.htm

Eurooppalainen oikeusalan koulutus:

http://ec.europa.eu/justice/criminal/european-judicial-training/index_en.htm

Euroopan oikeusportaali – Oikeudenhoidon alan koulutus

EU:n oikeusasiasioista vastaavan komission varapuheenjohtajan Viviane Redingin kotisivu:

http://ec.europa.eu/reding

Yhteyshenkilöt:

Matthew Newman (+32-2) 296 24 06

Mina Andreeva (+32-2) 299 13 82


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site