IP/10/970
Bryssel 20.7.2010
Komissio haluaa puolittaa tieliikennekuolemien määrän vuoteen 2020 mennessä
Euroopan komissio on tänään hyväksynyt kunnianhimoisia suunnitelmia, joilla pyritään puolittamaan tieliikennekuolemien määrä Euroopan teillä seuraavien 10 vuoden aikana. Nyt ehdotetut vuosia 2011–2020 koskevat eurooppalaiset tieliikenneturvallisuuden poliittiset suuntaviivat sisältävät monipuolisia toimia, joiden tarkoituksena on mm. vahvistaa tiukemmat vaatimukset ajoneuvojen turvallisuudelle sekä parantaa tienkäyttäjille annettavaa opetusta ja liikennesääntöjen valvontaa. Komissio tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa tämän ohjelman täytäntöönpanemiseksi.
”Euroopan teillä kuolee joka päivä sata ihmistä”, totesi liikenneasioista vastaava komission varapuheenjohtaja Siim Kallas. ”Tilanne on parantunut vuodesta 2001, ja olemme voineet pelastaa lähes 80 000 ihmisen hengen, mutta kuolonuhrien ja loukkaantumisten määrä on silti aivan liian suuri. Tavoitteenamme on puolittaa tieliikennekuolemien määrä vuoteen 2020 mennessä, minkä vuoksi aiomme nyt tarkastella, millaisia autoja teillämme liikkuu, missä niitä ajetaan ja kuinka niitä ajetaan”, Kallas lisäsi.
Vuosia 2011–2020 koskeva tieliikenneturvallisuuden toimintaohjelma
Komissio on tänään esittänyt monenlaisia aloitteita, joilla pyritään parantamaan ajoneuvoja, infrastruktuuria ja tienkäyttäjien käyttäytymistä.
Toimintaohjelma sisältää seuraavat seitsemän strategista tavoitetta:
Parannetaan kuorma- ja henkilöautojen turvallisuutta
Parannetaan turvallisuutta maanteillä
Kehitetään älykkäitä ajoneuvoja
Tehostetaan ajo-opetusta ja ajokortin myöntämismenettelyä
Parannetaan valvontaa
Vähennetään tieliikenteessä loukkaantuvien määrää
Kiinnitetään moottoripyöräilijöihin huomiota aiempaa enemmän.
Yksityiskohtaiset tiedot kustakin strategisesta tavoitteesta ovat liitteenä olevassa asiakirjassa MEMO/10/343.
Oheinen maakohtaisesti jaoteltu taulukko ”Tieliikennekuolemien määrä” osoittaa, miten tilanne on kehittynyt vuosia 2001–2010 koskevan tieliikenneturvallisuuden toimintaohjelman ansiosta. Taulukossa on sekä koko EU:ta koskevat tiedot että maakohtaiset tiedot.
Lisätieoja:
http://ec.europa.eu/transport/road_safety/events-archive/2010_07_20_road_safety_2011_2020_en.htm
Tieliikennekuolemien määrä (miljoonaa asukasta kohden)
Jäsenvaltio | Tieliikennekuolemien määrä (miljoonaa asukasta kohden) | Tieliikennekuolemien kehitys 2001–2009 | |
| 2001 | 2009 | 2009–2001 |
Latvia | 236 | 112 | -54% |
Espanja | 136 | 58 | -53% |
Viro | 146 | 75 | -50% |
Portugali | 163 | 79 | -50% |
Ranska | 138 | 67 | -48% |
Liettua | 202 | 110 | -48% |
Slovakia | 114 | 64 | -43% |
Italia | 125 | 68 | -43% |
Irlanti | 107 | 54 | -42% |
Saksa | 85 | 51 | -40% |
Ruotsi | 66 | 39 | -39% |
Slovenia | 140 | 84 | -38% |
EU | 113 | 69 | -36% |
Belgia | 145 | 90 | -36% |
Suomi | 84 | 53 | -36% |
Alankomaat | 62 | 39 | -35% |
Yhdistynyt kuningaskunta | 61 | 38 | -35% |
Itävalta | 119 | 76 | -34% |
Unkari | 121 | 82 | -34% |
Luxemburg | 159 | 97 | -33% |
Tšekki | 130 | 87 | -32% |
Tanska | 81 | 55 | -30% |
Kypros | 140 | 89 | -28% |
Kreikka | 172 | 130 | -23% |
Puola | 145 | 120 | -17% |
Bulgaria | 128 | 118 | -11% |
Romania | 112 | 130 | 14% |
Malta | 41 | 51 | 31% |
Huom. Tieliikennekuolemien vähennyksen odotetaan olevan yli 40 prosenttia vuonna 2010 (se oli 36 prosenttia vuonna 2009).