IP/ 09/1366
Bryssel, 28. syyskuuta 2009
EU:n Syö terveesti –kampanja: ”Makoisa porukka” vie viestiä lasten terveellisemmän elämäntavan ja tasapainoisemman ruokavalion puolesta
Maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava EU-komissaari Mariann Fischer Boel käynnisti tänään Euroopan koululaisille suunnatun uuden Syö terveesti –kampanjan. Kampanjan iskulause on ”syö, juo, liiku”, jota kampanjan kolme kiertuetta levittävät seitsemässä Euroopan maassa tarjoten lapsille mahdollisuuden oppia hauskojen tapahtumien ja pelien merkeissä. Euroopan komissio on myös avannut vuorovaikutteisen verkkosivuston ja järjestää kilpailuja ja muita tapahtumia, jotka kaikki tähtäävät samaan – lasten syömistottumusten muuttamiseen terveellisempään suuntaan. Jotta viesti menisi paremmin perille, kampanjaa tukevat belgialainen tennistähti Justin Henin ja 8-vuotias Guinnessin ennätysten kirjaan päässyt Rosolino Cannio.
”Kun katselee ympärilleen ja näkee ylipainoisia lapsia, on selvää, että nyt on aika toimia”, totesi maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä vastaava EU-komissaari Mariann Fischer Boel. ”EU:n kouluhedelmäkampanja ja koulumaitokampanja ovat askeleita oikeaan suuntaan, ja terveellisemmän ravinnon kampanja vie viestiä 'on hauskaa olla hyvässä kunnossa' suoraan koulun portille.”
EU:n terveyskomissaarin Androulla Vassilioun mukaan ”Syö terveesti –kampanja täydentää pyrkimyksiämme torjua lasten liikalihavuutta Euroopassa. Kampanja toteutetaan ruokavaliota, liikuntaa ja terveyttä käsittelevän EU-strategian puitteissa. On ensisijaisen tärkeää, että kaikilla EU-politiikoilla pyritään lujittamaan ja tukemaan terveellisempiä ympäristöjä kaikille kansalaisille.”
Taustaa
Syö terveesti –kampanja järjestetään rinnan EU:n kouluhedelmäkampanjan ja koulumaitokampanjan kanssa. Myös nämä kampanjat ovat tärkeitä pyrittäessä tasapainottamaan lasten ruokavaliota ja muuttamaan syömätottumuksia terveellisemmiksi.
Syö terveesti –kampanja vie viestiä ”syö, juo, liiku” suoraan kouluihin. Kiertue kestää kahdeksan viikkoa ja se kiertää Belgiassa, Ranskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Irlannissa, Virossa, Liettuassa ja Puolassa. Kiertue vierailee joka päivä kahdessa koulussa. Yhteensä kampanja terveellisemmän ruoan puolesta tavoittaa 18 000 lasta 180 koulussa. Kampanjan viesti kuuluu: Syö hyvin, koska on hauskaa olla hyvässä kunnossa.
Samaan aikaan kiertueen kanssa EU:n Maukas porukka –verkkosivusto tarjoaa kahdeksan viikon ajan vuorovaikutteisen aarteenetsintäseikkailun. EU:n kaikki 8–15-vuotiaat koululaiset voivat yrittää voittaa siinä urheiluaiheisia palkintoja.
Äskettäisessä Eurobarometri-kyselyssä kolme neljästä vastaajasta oli ”täysin samaa mieltä” siitä, että ”nykyään näyttää olevan enemmän ylipainoisia lapsia kuin viisi vuotta sitten”. EU:ssa onkin noin 22 miljoonaa ylipainoista lasta, joista 5 miljoonaa on liikalihavia.
Lisätietoja:
Maukas porukka –kampanja:
http :// ec . europa . eu / agriculture / tasty - bunch /
Ajantasaista lehdistömateriaalia löytyy osoitteesta
http://ec.europa.eu/agriculture/tasty-bunch/press-corner/index_en.htm
EU:n kouluhedelmäkampanja:
http://ec.europa.eu/agriculture/markets/fruitveg/sfs/index_en.htm
Euroopan koulumaitokampanja:
http://ec.europa.eu/agriculture/markets/milk/schoolmilk/index_en.htm
EU:n kansanterveysportaali – Ravitsemus:
http://ec.europa.eu/health-eu/my_lifestyle/nutrition/index_fi.htm
EU:n nuorten terveyskampanja: