Navigation path

Left navigation

Additional tools

IP/08/909

Bryssel 10. kesäkuuta 2008

MEDIA MUNDUS: komissio kaavailee maailmanlaajuista elokuva-alan yhteistyöohjelmaa

Komissio selvittelee parhaillaan, kannattaisiko EU:n MEDIA-ohjelmaan liittää uusi MEDIA MUNDUS -ohjelma vahvistamaan kulttuurisia ja kaupallisia suhteita Euroopan filmiteollisuuden ja EU:n ulkopuolisten maiden elokuvantekijöiden välillä. Nykyinen MEDIA-ohjelma luotiin jo vuonna 1991 edistämään eurooppalaisten elokuvien tuotantoa ja kansainvälistä jakelua. Uusi MEDIA MUNDUS -ohjelma auttaisi audiovisuaalialan ammattilaisia Euroopasta ja EU:n ulkopuolelta parantamaan vastavuoroisesti kilpailukykyään, kun yhteishankkeiden potentiaali saataisiin paremmin hyödynnettyä esimerkiksi teosten tuotannossa, jakelussa ja mainonnassa. Ohjelma noudattelisi muodoltaan ERASMUS MUNDUS -opiskelijavaihto-ohjelmaa, joka vuonna 2001 liitettiin tuolloin jo olemassa olleeseen ERASMUS-ohjelmaan mahdollistamaan opiskelijavaihto eurooppalaisten ja EU:n ulkopuolisten yliopistojen välillä. Mahdollisen MEDIA MUNDUS -ohjelman pääpiirteistä ja painotuksista voi esittää näkemyksiä Internetissä 15. kesäkuuta 2008 saakka. Lisäksi asiasta järjestetään julkinen kuulemistilaisuus Brysselissä 25. kesäkuuta.

Eurooppalaisen elokuvan kulttuurisen monimuotoisuuden ja MEDIA-ohjelmamme kiinnostavuuden ansiosta elokuvantekijät Etelä-Amerikasta, Aasiasta, Venäjältä ja muualta ovat toistuvasti kyselleet mahdollisuuksia luoda yhteyksiä Euroopan audiovisuaalimarkkinoille molemminpuolisen hyödyn saamiseksi. Samoin kuin MEDIA-ohjelma lisää Euroopan yhtenäismarkkinoiden hyödyntämistä, MEDIA MUNDUS -ohjelma voisi helpottaa elokuviemme levittämistä maailmanlaajuisesti ja vastaavasti tukea eri puolilta maailmaa olevien yhteistyömaiden elokuvien jakelua Euroopassa. Tämä lisäisi elokuvayleisön valinnanvaraa ja elokuvatarjonnan kulttuurista monimuotoisuutta – asiaa koskevan UNESCOn yleissopimuksen hengessä," toteaa viestimistä vastaava EU-komissaari Viviane Reding.

Komissio käynnisti asian valmistelut jo joulukuussa 2007 Euroopan parlamentin ja kulttuuriministerineuvoston tuella ”MEDIA International" -hankkeen muodossa. MEDIA International -hankkeelle on vuodelle 2008 varattu 2 miljoonan euron budjetti, jolla pyritään vahvistamaan yhteyksiä kulttuurista monimuotoisuutta korostavien EU:n ja EU:n ulkopuolisten maiden audiovisuaaliammattilaisten välillä. Kolmevuotisessa hankkeessa testataan tapoja helpottaa sopimusneuvotteluja ja laajentaa verkostoja EU:n ja muiden maiden ammattilaisten välillä molempien osapuolten hyödyksi. Tänä vuonna tuetaan esimerkiksi jatkuvaa yhteistä koulutusta (jota lähivuosina laajennetaan elokuvakoulujen yhteistyöhön), yhteisiä mainoskampanjoita elokuvien kaupallista jakelua varten sekä elokuvaverkostojen yhteishankkeita. Kaikilla näillä kannustetaan EU:n ulkopuolisten maiden elokuvayleisöä nauttimaan eurooppalaisesta elokuvatarjonnasta ja päinvastoin.

Komission nyt käynnistämällä kuulemisella mahdollisesta MEDIA MUNDUS -ohjelmasta haetaan eri sidosryhmien näkemyksiä ajatuksesta täydentää eurooppalaisen elokuvan edistämistä, kehittämistä ja jakelua koskevaa MEDIA-ohjelmaa (vuosibudjetti noin 100 miljoonaa euroa) uudella kansainvälisellä ohjelmalla. Näkemyksiä kaivataan esimerkiksi seuraavista kysymyksistä:

  • sopimusten tekeminen EU:n ja muiden maiden jakeluyhtiöiden/vientiorganisaatioiden/oikeudenhaltijoiden välillä (varsinkin tähän tähtäävien erityistapahtumien puitteissa, esimerkiksi yhteistuotantomarkkinoihin liittyen) ensi-iltojen yksinoikeuksien vastavuoroista jakamista varten yhteistyökumppaneiden kesken,
  • eurooppalaisten ja EU:n ulkopuolisten maiden elokuvien vastavuoroiset näytökset osapuolten elokuvateatteriverkostoissa ja keinot yleisen tietoisuuden lisäämiseksi keskinäisten jakelusopimusten piiriin kuuluvista uusista elokuvista,
  • yhteisten koulutustilaisuuksien järjestäminen eurooppalaisten ja muiden maiden elokuvakoulutusorganisaatioiden kesken.

Komissio päättää saatujen lausuntojen perusteella vuoden 2008 loppuun mennessä, antaako se ehdotuksen MEDIA MUNDUS -ohjelmaksi. Idea on jo saanut vankkaa tukea kulttuuriministereiltä, jotka osallistuivat Cannesin elokuvajuhlien Eurooppa-päivään 19. toukokuuta 2008.

Taustaa:

Eurooppalainen MEDIA-ohjelma auttaa jo nykyisellään 32 maan elokuvantekijöitä saamaan rahoitusta teostensa maailmanlaajuiseen jakeluun. Ohjelmasta rahoitetaan Euroopan audiovisuaalialaa 755 miljoonalla eurolla kaudella 2007–2013 (IP/07/169).

Viime kuussa neljä MEDIA-rahoitusta saanutta elokuvaa sai arvostetun palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla, esimerkiksi kultaisen palmun sai Entre Les Murs -elokuva ja tuomariston Grand Prix myönnettiin elokuvalle Gomorra (IP/08/800). Elokuvajuhliin osallistui kaiken kaikkiaan 14 elokuvaa, joiden tuottamiseen tai jakeluun oli myönnetty yli 900 000 euroa MEDIA-ohjelmasta (IP/08/741). MEDIA-rahoitteiset elokuvat ovat menestyneet myös Oscar-palkintojen jaossa. Tänä vuonna palkinnon saivat Väärentäjä (Die Fälscher/Itävalta-Saksa) ja Pariisin varpunen (La Môme/Ranska) (IP/08/298).

Lisätietoa verkkokyselystä:

http://ec.europa.eu/information_society/media/mundus/index_en.htm Lisätietoa julkisesta kuulemistilaisuudesta:

http://ec.europa.eu/information_society/media/mundus/public_hearing/index_en.htm Lisätietoa MEDIA International -hankkeesta:
http://ec.europa.eu/information_society/media/prep_action/index_en.htm

Lisätietoa MEDIA-ohjelmasta ja vuoden 2008 Cannesin palkinnoista:

http://ec.europa.eu/avpolicy/media/index/en.htmlhttp://ec.europa.eu/information_society/media/overview/news/cannes_2008/index_en.htm


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website