Sélecteur de langues
Chemin de navigation
IP/08/464
Bryssel, 19. maaliskuuta 2008
"Liikenneturvallisuus koskee kaikkia, ja komissio pitää sitä ensiarvoisen tärkeänä. Vuonna 2001 asetimme tavoitteeksi liikennekuolemien määrän puolittamisen kymmenessä vuodessa. Jotta siihen päästäisiin, toimia on nyt tehostettava. Nyt antamamme direktiiviehdotus on erittäin tärkeä osa toimenpidekokonaisuutta, jolla parannetaan liikenneturvallisuutta Euroopassa", totesi Jacques Barrot, liikenteestä vastaava komission varapuheenjohtaja.
Tällä hetkellä kuljettaja, joka syyllistyy liikennerikkomukseen ajoneuvolla, joka on rekisteröity jossakin muussa Euroopan unionin maassa, jää harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta rankaisematta, koska häntä ei kyetä tunnistamaan tai koska ajoneuvon rekisteröintiosoitetta ei saada tarkistettua. Rankaisemattomuus vaarantaa liikenneturvallisuuden, mutta sen lisäksi se on syrjivää maassa asuvia rikkojia kohtaan, joita puolestaan rangaistaan.
Tilanteen korjaamiseksi komissio haluaa perustaa EU:hun järjestelmän, jolla helpotetaan rajatylittävää lainvalvontaa sellaisten rikkomusten osalta, joista liikenneonnettomuudet useimmin johtuvat. Tällä tavoin sakkorangaistukset voidaan lähettää ulkomaille sähköisen eurooppalaisen tiedonvaihtoverkon kautta. Tämä edellyttää, että jäsenvaltiot toteuttavat tarvittavat hallinnolliset järjestelyt, mutta toisaalta uuden verkon avulla yksinkertaistetaan tällä hetkellä käytettävää paperimenettelyä.
Ehdotettu direktiivi koskee neljää eri liikennerikkomusta, jotka ovat ylinopeus, rattijuopumus, turvavyön käytön laiminlyönti ja punaisen liikennevalon noudattamatta jättäminen. Nämä neljä rikkomusta ovat pääasiallisia syitä liikenneonnettomuuksiin ja kuolonuhreihin: lähes 75 % liikennekuolemista johtuu niistä.
EU:n tavoitteena liikenneturvallisuuden alalla on vuodesta 2001 ollut
puolittaa kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien uhrien
määrä kymmenessä vuodessa. Vuonna 2001 niissä 27
maassa, jotka ovat tällä hetkellä unionin jäsenvaltioita,
tieliikenteessä kuoli 54 000 ihmistä. Ensimmäistä
kertaa vuoden 2001 jälkeen vuonna 2007 liikennekuolemien
määrän vähenemisessä ei tapahtunut edistystä, vaan
kuolonuhreja oli edelleen 43 000. Luku vastaisi viiden keskikokoisen
matkustajalentokoneen putoamista Euroopassa joka viikko. Kaudella
2001–2007 liikennekuolemien määrä väheni
20 %:lla, kun vähennyksen olisi pitänyt olla 37 %, jotta
vuodeksi 2010 asetettuun tavoitteeseen päästäisiin.
Lokakuussa
2003 komissio antoi suosituksen liikennesääntöjen noudattamisen
parhaista valvontatavoista (2004/345/EY). Liikenneonnettomuuksien
määrän kehittyminen osoittaa, ettei ei-sitova suositus riitä
tulosten saavuttamiseen. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta voimassa olevilla
kahdenvälisillä sopimuksilla ei ole päästy tuloksiin.
Ottamalla käyttöön tehokas järjestelmä rikkomusten
rajatylittävää valvontaa varten voidaan huomattavasti
vähentää tieliikenteen kuolonuhrien
määrää.