Chemin de navigation

Left navigation

Additional tools

IP/08/425

Bryssel 11. maaliskuuta 2008

Vain lapsiturvallisten ja selvästi sytyttimiltä näyttävien sytytinten myynti sallittu EU:ssa

Maaliskuun 11. päivänä tulee voimaan komission päätös, jolla kielletään sellaisten tupakansytyttimien myynti, jotka eivät ole lapsiturvallisia tai jotka eivät muistuta tupakansytyttimiä. Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin komiteassa edustettuina olevat EU:n jäsenvaltiot tekivät tämän päätöksen 13. helmikuuta 2007. Päätöksellä parannetaan kuluttajansuojaa edellyttämällä, että 11. maaliskuuta 2008 lähtien eurooppalaisille kuluttajille ei enää saa myydä tupakansytyttimiä, joista aiheutuu vaaraa lapsille. Tällaisten sytyttimien saattaminen markkinoille ja maahantuonti kiellettiin jo 11. maaliskuuta 2007 lähtien, mutta toimialalle annettiin vuosi aikaa myydä varastonsa loppuun. Päätöksessä edellytetään lisäksi viranomaisten varmistavan, että tavalliset EU:n markkinoille saatettavat tupakansytyttimet ovat lapsiturvallisia. Siinä myös kielletään sellaisten sytyttimien saattaminen markkinoille, jotka muistuttavat lasten kannalta erityisen houkuttelevia esineitä (jotka eivät siis muistuta tupakansytyttimiä).

Kuluttajansuojasta vastaava komission jäsen Meglena Kuneva on tyytyväinen näiden merkittävien vaatimusten voimaantuloon. Hänen mukaansa niillä parannetaan kuluttajien ja erityisesti lasten turvallisuutta Euroopassa. ”Kaikkien asianosaisten on nyt varmistettava, että sääntöjenvastaisia sytyttimiä ei enää päädy loppukäyttäjille. Kehotan kansallisia täytäntöönpanoviranomaisia hoitamaan velvollisuutensa ja panemaan nämä vaatimukset päättäväisesti täytäntöön”, totesi Kuneva.

Miksi tällainen päätös?

Pienten lasten leikkiminen tupakansytyttimillä aiheuttaa runsaasti vakavia tulipaloja. On arvioitu, että tällaisista leikeistä alkunsa saaneissa tulipaloissa vammautuu vuosittain 1 500–1 900 henkilöä ja kuolee 34–40 henkilöä EU:ssa. Onnettomuudet voitaisiin estää lapsiturvallisilla mekanismeilla, joiden käyttö on ollut jo kymmenisen vuotta pakollista Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Näin aiheutuneiden onnettomuuksien määrä vähenikin Yhdysvalloissa noin 60 prosenttia sen jälkeen, kun lapsiturvalliset mekanismit tulivat pakollisiksi.

Tupakansytyttimet ovat luonnostaan vaarallisia kulutustavaroita, koska niissä syntyy liekki tai kuumuutta ja ne sisältävät syttyvää ainetta. Niistä aiheutuu vakava riski, jos lapset käyttävät niitä väärin. Tämä koskee erityisesti kertakäyttösytyttimiä, joita myydään suuria määriä, usein monen kappaleen pakkauksissa, ja jotka ovat vähäarvoisia ja poisheitettäviä tuotteita. Lapset saattavat leikkiä niillä ja aiheuttaa vahingossa tulipaloja, vakavia vammoja ja kuolemantapauksia.

Mitkä sytyttimet kuuluvat päätöksen piiriin?

Päätöksen lapsiturvallisuusvaatimus koskee noin 98:aa prosenttia kaikista EU:ssa myydyistä sytyttimistä. Kaikki kertakäyttöiset muovisytyttimet ja huokeat metallisytyttimet kuuluvat tähän ryhmään. Tietyt sytyttimet eivät kuulu lapsiturvallisuusvaatimuksen piiriin, koska lapset eivät pääse niihin aivan yhtä helposti käsiksi.

Niiden on kuitenkin täytettävä erinäiset tupakansytytinten turvallisuudesta annetun standardin EN ISO 9994 yleiset turvallisuusvaatimukset. Jotta sytyttimet voidaan jättää lapsiturvallisuusvaatimuksen ulkopuolelle, niiden on täytettävä erinäiset päätöksessä vahvistetut tekniset perusteet. Lisäksi päätöksellä kielletään sellaisten sytyttimien saattaminen markkinoille, jotka muistuttavat lasten kannalta erityisen houkuttelevia esineitä (esimerkiksi leluja, matkapuhelimia, ruokaa, autoja jne.) ja joihin näin ollen liittyy suuri väärinkäytön riski.

Mikä on lapsiturvallinen sytytin?

Eurooppalaisessa standardissa (EN 13869:2002) asetetaan lapsiturvallisuutta koskevat vaatimukset sytyttimille. Sytyttimien, jotka ovat tämän eurooppalaisen standardin asiaankuuluvien vaatimusten mukaiset, oletetaan vastaavan päätöstä. Vaatimustenmukaisuuden oletetaan toteutuvan myös niiden sytytinten osalta, jotka vastaavat EU:n ulkopuolisten maiden lapsiturvallisuusvaatimuksia, jos nämä vaatimukset vastaavat tällä päätöksellä käyttöön otettuja vaatimuksia (esimerkkinä Yhdysvaltojen vaatimukset).

Miten päätös toimii?

Valmistajien ja maahantuojien on jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä toimitettava kaikki asiaan liittyvät asiakirjat, mukaan luettuina lapsiturvallisuustestiraportit. Testiraportin on oltava sellaisen testauselimen laatima, jonka jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat akkreditoineet tai tunnustaneet. Testiraportti voi myös olla sellaisen testauselimen laatima, jonka raportit hyväksytään maissa, joissa on voimassa päätöksen lapsiturvallisuusvaatimuksia vastaavat vaatimukset (kuten Yhdysvallat). Jakelijoiden edellytetään tekevän yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa ja toimittavan niille pyynnöstä tarvittavan asiakirja-aineiston, jotta niiden markkinoille saattamien sytyttimien alkuperä voidaan jäljittää. Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ovat vastuussa päätöksen vaatimusten täytäntöönpanosta, ja niiden pitäisi nyt tarkistaa, onko myytävänä vielä sellaisia sytyttimiä, jotka muistuttavat jotakin muuta esinettä kuin tupakansytytintä tai jotka eivät ole lapsiturvallisia.

Lisätietoja saa seuraavasta internetosoitteesta:

http://ec.europa.eu/consumers/safety/prod_legis/prod_legislation_lighters_en.htm


Side Bar

Mon compte

Gérez vos recherches et notifications par email


Aidez-nous à améliorer ce site