IP/08/215
Bryssel 13. helmikuuta 2008
Oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioista vastaava komission varapuheenjohtaja Franco Frattini toteaa, että ”toimenpidepaketissa esitetyt uudet ideat koskevat sekä rajoilla tehtäviä tarkastuksia että tarkastuspisteiden ulkopuolisten rajaosuuksien valvontaa, jossa hyödynnetään uusinta teknologiaa parhaan mahdollisen turvallisuustason saavuttamiseksi. Samalla pyritään helpottamaan Schengenin alueelle vilpittömässä mielessä pyrkivien kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsymenettelyjä. Tarkoituksena on helpottaa niiden henkilöiden vapaata liikkuvuutta, jotka täyttävät maahanpääsyn edellytykset. Toisaalta on myös pystyttävä vastaamaan odottamattomiin maahanmuuttopaineisiin erityisesti EU:n eteläisillä merirajoilla ja pyrittävä vähentämään ihmisten salakuljetusta EU:hun”.
Tiedonannot
Tiedonannoissa luodaan katse tulevaisuuteen ehdottamalla toimenpiteitä, joiden avulla pyritään vahvistamaan EU:n tehokkaan ja hallitun maahantulojärjestelmän eri ulottuvuuksia. Tällaisia toimenpiteitä ovat muun muassa
• rajavalvonnan helpottaminen parantamalla jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä ja käyttämällä uusinta teknologiaa;
• operatiivisen koordinoinnin tehostaminen jäsenvaltioiden välillä EU:n rajaturvallisuusviraston (Frontex) johdolla; tämä edellyttää viraston nykyisten toimivaltuuksien täysimääräistä hyödyntämistä ja erityisesti jäsenvaltioiden yhteisten operaatioiden tehostamista muun muassa rannikkovartiostojen yhteistyön avulla;
• maahantulo- ja maastalähtöjärjestelmän perustaminen, jotta voitaisiin paremmin valvoa Schengenin alueelle saapumista ja sieltä poistumista; sekä erityisen ohjelman laatiminen rekisteröityjä matkustajia varten, jotta voidaan helpottaa ja nopeuttaa ennakkotarkastuksen läpäisseiden, EU:hun usein matkustavien kolmansien maiden kansalaisten rajanylitystä.
Uudistumisen aika
Rajaturvallisuutta koskevissa tiedonannoissa etsitään vastauksia matkustamiseen ja muuttoliikkeisiin liittyviin tulevaisuuden haasteisiin. Tarkoituksena on tukea tavoitetta, jonka mukaan EU:sta olisi tehtävä vapaan ja turvallisen matkustamisen alue vastuunjaon ja keskinäisen solidaarisuuden pohjalta. Tätä varten on varmistettava, että sekä EU:n kansalaiset että EU:n ulkopuolelta tulevat voivat matkustaa Schengenin alueeseen kuuluvissa 24 jäsenvaltiossa turvallisesti ilman sisärajoilla tehtäviä tarkastuksia. Samalla on parannettava ulkorajojen turvallisuutta. Näin voidaan toivottavasti myös vahvistaa yhteyksiä EU:n kansalaisten ja naapurimaiden kansalaisten välillä.
Neuvoston puheenjohtajamaa Slovenia on ilmoittanut pitävänsä ehdotuksia erityisenä painopisteenä. Niitä on tarkoitus käsitellä lähemmin maaliskuussa järjestettävässä EU:n ministerikokouksessa, jonka aiheena ovat EU:n ulkorajojen valvontaan liittyvät haasteet.
Aikataulu
Rajaturvallisuusvirastoon (Frontex) ja
rajavalvontajärjestelmään (Eurosur) liittyviä
toimenpiteitä, erityisesti jäsenvaltioiden osallistumista yhteisiin
rajavalvontaoperaatioihin, voidaan viedä eteenpäin jo vuonna 2008.
Samanaikaisesti jatketaan valmisteluja rajavalvonnan kehittämiseksi. Muista
ehdotuksista olisi vielä keskusteltava neuvostossa ja Euroopan
parlamentissa. Komissio arvioi keskustelujen tulosten pohjalta mahdollisuuksia
kehittää uusia järjestelmiä.
Lisätietoja
varapuheenjohtaja Frattinin toimialasta on saatavilla internetosoitteessa:
http://www.ec.europa.eu/commission_barroso/frattini/index_en.htm