IP/07/433
Bryssel 29. maaliskuuta 2007
Selvimmin käy ilmi, että Euroopan kansalaisten ylivoimainen enemmistö kannattaa täydentävien ehtojen periaatetta, jonka mukaan viljelijöille myönnettävä tuki alenee, elleivät he noudata ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia. Kahdeksan kymmenestä kansalaisesta kannattaa tällaisia toimenpiteitä, ja 83–86 prosenttia on sitä mieltä, että ne ovat oikeutettuja riippuen kulloinkin kyseessä olevista vaatimuksista.
Tähän liittyen kansalaiset suhtautuvat myönteisesti muutoksiin, jotka koskevat viljelijöiden tuen saamisen edellytyksiä. Lähes viisinkertainen määrä vastaajia (49 %) pitää myönteisenä kehityksenä sitä, että maaseudun kehittämiseen myönnetään aiempaa enemmän rahoitusta ja että maataloustuotteiden tukemisen sijasta tuet maksetaan suoraan viljelijöille, verrattuna vastaajiin, joiden mielestä nämä uudistukset ovat kielteisiä (11 %). Loput vastaajista antoivat neutraalin vastauksen tai jättivät vastaamatta.
Tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä myös maatalouspolitiikan tulevasta suunnasta, ja vastausten mukaan maatalous ja maaseutualueet ovat jatkossakin tärkeässä asemassa EU:ssa: lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta (88 %) sanoo, että nämä ovat tärkeimpiä Euroopan tulevaisuuteen vaikuttavia kysymyksiä.
Tämä asenne näkyy myös mielipiteissä, jotka koskevat YMP:n osuutta EU:n talousarviosta (nykyisellään noin 40 prosenttia). Lähes kuusi kymmenestä (58 %) haastatellusta uskoo, että tämän osuuden olisi tulevina vuosina joko pysyttävä samana tai noustava, ja ainoastaan 17 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että YMP:n osuutta olisi pienennettävä.
Haastatellut katsovat, että EU:n maatalouspolitiikassa olisi ensisijaisesti keskityttävä:
YMP:n katsotaan tällä hetkellä hoitavan tehtävänsä hyvin, sillä vastaajat antoivat myönteisiä arvioita terveellisten/turvallisten elintarvikkeiden tarjonnasta, ympäristön suojelusta ja eläinten hyvinvoinnista.
Tutkimus tehtiin myös Romaniassa ja Bulgariassa, mutta näiden maiden tuloksia ei otettu huomioon EU:n keskiarvojen laskennassa, koska ne eivät vielä tutkimuksen toteuttamisen aikaan olleet jäsenvaltioita.
http://ec.europa.eu/agriculture/survey/index_en.htm
http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/eb_special_en.htm