IP/07/1959
Bryssel 19. joulukuuta 2007
Kilpailuasioista vastaavan komissaarin Neelie Kroesin mukaan MasterCardin monenvälistä toimitusmaksua koskevien sopimusten kaltaiset sopimukset kasvattavat kustannuksia, joita korttitapahtumien vastaanotosta aiheutuu vähittäiskauppiaille. Neelie Kroes toteaa, että ”nämä lisäkustannukset maksatetaan kuluttajilla, sillä he saattavat joutua maksamaan kahteen kertaan maksukorttien käytöstä: ensimmäisen kerran maksaessaan pankilleen kortista vuosimaksun ja toisen kerran joutuessaan maksamaan korkeampia vähittäishintoja, joita veloitetaan kortilla maksavien asiakkaiden lisäksi myös käteisasiakkailta. Komissio hyväksyy tällaiset maksut vain, jos niillä on selkeästi myönteinen vaikutus kaikkia kuluttajia hyödyttävään innovaatiotoimintaan."
Monenvälinen toimitusmaksu
MasterCardin liiketoimintamalliin sisältyy järjestelmä, jota käytetään kauppiailta maksukorttitapahtumien vastaanotosta veloitettavan vähimmäishinnan määrityksessä. Järjestelmä perustuu monimutkaiseen, pankkien kesken sovittavien toimitusmaksujen verkostoon. Nyt tehty komission päätös koskee MasterCardin ETA-alueella veloittamia toimitusmaksuja. MasterCardin monenvälinen toimitusmaksu veloitetaan kustakin myyntipisteessä suoritettavasta maksusta. Maestro-maksukortilla maksettaessa sen osuus tapahtuman arvosta vaihtelee 0,4 prosentista (+0,05 euroa) 1,05 prosenttiin (+0,05 euroa) ja MasterCardin luottokortilla maksettaessa 0,80 prosentista 1,20 prosenttiin. Maksun veloittaa asiakkaan pankki (kortin myöntävä pankki), ja se veloitetaan kauppiaan pankilta (korttitapahtuman vastaanottavalta pankilta), joka ottaa tämän kustannustekijän huomioon määrittäessään kauppiailta veloitettavia hintoja.
MasterCardin monenvälinen toimitusmaksua veloitetaan käytännöllisesti katsoen kaikista rajatylittävistä korttimaksuista ETA-alueella ja kotimaan korttimaksuista Belgiassa, Irlannissa, Italiassa, Tšekissä, Latviassa, Luxemburgissa, Maltalla ja Kreikassa. ETA-alueen maksukorteista noin 45 prosentissa on MasterCard- tai Maestro-tunnus ja MasterCard-kortit hyväksytään noin 85 prosentissa kaikista maksukorttitapahtumia ETA-alueella vastaanottavista yrityksistä.
Komissio kielsi MasterCardin monenvälisen toimitusmaksun, koska se on johtanut korttitapahtumia vastaanottavien pankkien kauppiailta maksukorttitapahtumien vastaanotosta veloittamien hintojen kohoamiseen. Tähän on syynä se, että sen osuus lopullisesta hinnasta, jota yritykset maksavat MasterCardin maksukorttitapahtumien vastaanotosta, on erittäin suuri. Hintakilpailun rajoittuminen aiheuttaa haittaa yrityksille ja niiden asiakkaille.
MasterCard on esitellyt monenvälisen toimitusmaksunsa välineenä, joka mahdollistaa järjestelmästä saatavan tuoton maksimoinnin. Neljä vuotta jatkuneiden tutkimusten aikana MasterCard ei ole kuitenkaan kyennyt esittämään siltä vaadittua empiiristä näyttöä innovaatiotoimintaan ja tehokkuuteen kohdistuvista myönteisistä vaikutuksista, joiden ansiosta kohtuullinen osuus toimitusmaksusta saatavista eduista voitaisiin siirtää kuluttajille. Komissio toteaa sen vuoksi, että MasterCardin monenvälisestä toimitusmaksusta ei saada objektiivisia tehokkuusetuja, jotka tasapainoittaisivat jäsenpankkien väliseen hintakilpailuun kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia.
Tutkinta
Komission tutkimukset perustuivat alunperin ilmoituksiin, joita MasterCardin oikeudellinen edeltäjä, Europay International S.A., teki toukokuun 1992 ja heinäkuun 1995 välisenä aikana, ja kanteluun, jonka EuroCommerce teki toukokuussa 1997. Kahden väitetiedoksiannon (ks. MEMO/06/260) ja marraskuussa 2006 pidetyn suullisen kuulemisen jälkeen komissio teki lisäselvityksiä tarkistaakseen MasterCardin väitteiden todenperäisyyden.
Aiemmat päätökset
Komissio myönsi vuonna 2002 poikkeuksen Visan ehdottamalle samankaltaiselle järjestelmälle (ks. IP/02/1138) Visan tarjouduttua tekemään huomattavia uudistuksia monenväliseen toimitusmaksuunsa. Visa tarjoutui muun muassa alentamaan asteittain keskimääräisiä toimitusmaksuja 1,1 prosentista 0,7 prosenttiin vuoden 2007 loppuun mennessä ja rajaamaan erityispalveluista veloitettavat maksut niistä aiheutuviin kustannuksiin. Visa paransi myös maksujen läpinäkyvyyttä ja antoi pankeille luvan monenvälistä toimitusmaksua koskevien tietojen luovuttamiseen yrityksille. Poikkeuksen voimassaolo päättyy kuitenkin 31. joulukuuta 2007, jonka jälkeen Visan on varmistettava, että sen järjestelmä on kaikilta osin EU:n kilpailusääntöjen mukainen.
SEPA
MasterCardin monenvälistä toimitusmaksua koskeva
päätös on jatkoa alakohtaiselle tutkimukselle, jonka komissio
toteutti vuosina 2005 ja 2006 vähittäispankkialalla (ks. IP/07/114
ja MEMO/07/40).
Kyseisen tutkimuksen mukaan monenvälistä toimitusmaksua koskevat
sopimukset saattavat olla esteenä maksukorttialan kustannustehokkuuden
parantamiselle ja yhtenäisen euromaksualueen (SEPA) toteuttamiselle.
Tutkimuksen mukaan viidessä ETA-maassa (Tanska, Alankomaat, Norja, Suomi ja
Luxemburg) maksukorttijärjestelmä toimii täysin ilman
monenvälistä toimitusmaksua. MasterCardia koskeva
päätös tukee SEPA:n perustamista vauhdittamalla
maksukorttimarkkinoilla käytävää kilpailua ja
ehkäisemällä palvelumaksujen keinotekoista korottamista
MasterCardin monenvälisen toimitusmaksun kaltaisen
sääntöjenvastaisen hinnoittelujärjestelmän
tuloksena.
Ks. myös MEMO/07/590.