IP/07/1411
Bryssel 27. syyskuuta 2007
Komissio teki jo 20. heinäkuuta 2005 päätöksen kuuden eurooppalaisen koordinaattorin nimittämisestä helpottamaan tiettyjen ensisijaisten hankkeiden toteuttamista jäsenvaltioissa koordinoidusti. Eurooppalaisista koordinaattoreista on tullut merkittäviä vaikuttajia, ja heidän työstään on ollut merkittävää etua kyseisille hankkeille.
Tämän mainion esimerkin kannustamana varapuheenjohtaja Barrot ehdotti komissiolle, että nimitetään kaksi uutta koordinaattoria: Karla Peijs sisävesiä ja Luis Valente de Oliveira merten moottoriteitä varten.
Karla Peijs oli vuosina 2003–2006 Alankomaiden liikenneministeri. Ennen sitä hän oli Euroopan parlamentin jäsen. Hänen vastuullaan ovat erityisesti ensisijaiset hankkeet nro 18 (Rein/Maas–Main–Tonava) ja nro 30 (Seine–Schelde-kanava). Näillä kahdella hankkeella lisätään Euroopan laajuisen sisävesiverkoston johdonmukaisuutta ja parannetaan liikennemuodon kilpailukykyä. Ensiksi mainittu hanke koskee useiden sellaisten pullonkaulojen poistamista, jotka rajoittavat merkittävästi Rein–Main–Tonava-yhteyden tuottavuutta mutta sijaitsevat luonnoltaan haavoittuvilla alueilla. Toisessa hankkeessa on tarkoitus toteuttaa verkon kannalta olennainen puuttuva yhteys, jolla yhdistetään Pohjanmeren rannikon satamat ja muun muassa Pariisin alue.
Luis Valente de Oliveira on viime vuosina toiminut useissa
tehtävissä Portugalin hallituksessa, muun muassa aluesuunnittelusta ja
maankäytöstä vastaavana ministerinä vuosina 1985–1995
ja julkisista töistä, liikenteestä ja asumisesta vastaavana
ministerinä vuosina 2002–2003. Hänen vastuullaan olevalla merten
moottoriteiden kehittämisellä on määrä helpottaa
tavaraliikenteen liikennemuotosiirtymää maanteiltä
merikuljetuksiin. Merten moottoriteiden kehittäminen edellyttää
säännöllisten ja laadukkaiden meriliikenneyhteyksien aloittamista
Euroopan unionin satamien välillä, ja se perustuu täysin
integroituun multimodaaliseen ketjuun. Tarkoituksena on kiertää
maanteiden pullonkaulat mutta myös parantaa liikenneyhteyksiä EU:n
syrjäisille ja saarialueille.
Euroopan laajuisista liikenneverkoista on
saatavilla lisätietoja Internet-osoitteessa: