Navigation path

Left navigation

Additional tools

Lehdistötiedote

EU:n alue- ja paikallisedustajien kokous

COR/13/1

Bryssel 28. tammikuuta 2013

Talouskasvu AK:n täysistunnon keskipisteenä

Talous- ja rahaliitto, koheesio, alueelliset valtiontuet, nuorisotakuu ja EU:n kansalaisuus tärkeimmät keskustelun aiheet

Talous- ja rahaliiton viisas ja ajoissa tehty syventäminen sekä täysi tuki nuorisotakuujärjestelmälle ovat alueiden komitean seuraavan, 31. tammikuuta – 1. helmikuuta pidettävän täysistunnon tärkeimpiä poliittisia viestejä. Ison-Puolan voivodikunnan aluejohtaja Marek Woźniak (PL, PPE) on valmistellut täysistunnossa käsiteltävän päätöslauselman koheesiopolitiikkaa koskevasta lainsäädäntöpaketista. Päätöslauselmassa AK vaatii jälleen, että koheesiopolitiikalle varmistetaan asianmukainen rahoitus vuosina 2014–2020. Päätöslauselmassa tarkastellaan myös suunnitelmia EU:n aluepolitiikan uudistamiseksi ja esitetään parannuksia komission ehdotuksiin.

Täysistunnon edellä 31. tammikuuta pidetään Euroopan parlamentin ja AK:n poliittisten ryhmien puheenjohtajien kokous. Keskustelun tärkeimpiä aiheita ovat meneillään olevat neuvottelut EU:n talousarviosta vuosille 2014–2020, sekä seuraavat askeleet näiden kahden toimielimen välisen yhteistyön tiivistämiseksi entisestään.

Irlannin Eurooppa-asioiden apulaisministeri Lucinda Creighton esittelee täysistunnossa Irlannin puolivuotisen EU-puheenjohtajakauden prioriteetit, joihin kuuluvat työpaikkojen luominen ja kriisin taltuttaminen.

Kilpailuasioista vastaava komissaari, komission varapuheenjohtaja Joaquín Almunia puhuu AK:n täysistunnossa 1. helmikuuta. Puheenvuoron ennakoidaan keskittyvän EU:n valtiontukisääntöjen nykyaikaistamiseen ja erityisesti alueellisia valtiontukia koskevien nykyisten suuntaviivojen tarkistamiseen. Täysistunnossa käytävän keskustelun tärkeimpiä aiheita on alueellisten valtiontukien ratkaisevan tärkeä rooli työllisyyden ja kasvun tukemisessa. Limousinin aluevaltuuston puheenjohtaja Jean-Paul Denanot (FR/PSE) esittelee täysistunnossa valmistelemansa lausunnon, jossa käsitellään alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen tarkistamista vuosiksi 2014–2020.

Euroopan kansalaisten teemavuoteen 2013 ja vuoteen 2014 ajoittuviin Europarlamentin vaaleihin liittyen AK on yhdessä Euroopan parlamentin kanssa sitoutunut edistämään EU:n kansalaisuutta ja tukemaan unionin kansalaisten vaalioikeuksien edistämistä. Tätä aihetta käsitellään täysistunnossa käsiteltävässä lausunnossa, jonka esittelijä on Gödöllőn pormestari György Gémesi (HU, PPE). Europarlamenttivaaleihin kohdistuvan kiinnostuksen lisäämiseksi ja EU:n demokraattisen legitimiteetin vahvistamiseksi Euroopan tason poliittisia puolueita ja säätiöitä varten tulisi luoda oikeudellinen asema Euroopan tasolla. Asiaa koskevasta komission ehdotuksesta keskustellaan Uszkan pormestarin István Sértő-Radicsin (HU, ALDE) laatiman lausunnon pohjalta.

Euroopan meret ja valtameret ovat kasvualueita, jotka – mikäli niitä hyödynnetään huolella – voivat auttaa EU:n kasvusuunnitelman, Eurooppa 2020-strategian tavoitteiden toteuttamisessa, sillä niiden avulla voidaan sekä luoda työpaikkoja että torjua ilmastonmuutosta. Kujavia-Pommerin voivodikunnan aluevaltuuston jäsen Adam Banaszak (PL, AE) esittelee täysistunnossa meritalouden kasvun mahdollisuuksia pohtivan lausunnon, jonka otsakkeena on "Sininen kasvu". Craigavonin hallintopiirineuvoston jäsen Arnold Hatch (UK, NI) puolestaan on valmistellut lausunnon aiheesta "Meriosaaminen 2020". Lausunnoilla varmistetaan, että Euroopan kunnat ja alueet antavat arvokkaan panoksensa keskusteluun. Lisäksi uusiutuvan energian ratkaisevaa asemaa käsitellään Witold Stępieńin (PL, PPE) valmistelemassa lausunnossa "Uusiutuva energia: merkittävä tekijä Euroopan energiamarkkinoilla".

Täysistunto pidetään Euroopan parlamentissa Brysselissä (kokoussali JAN 2Q2) 31. tammikuuta – 1. helmikuuta 2013.

Täysistunnossa käytävät keskustelut lähetetään suorina internetissä osoitteessa www.cor.europa.eu torstaina 31. tammikuuta kello 15.00 alkaen ja perjantaina 1. helmikuuta kello 9.00 alkaen.

Lisätietoa:

Alueiden komitea

Alueiden komitea on EU:n alue- ja paikallisedustajien kokous. Komitean 344 jäsentä edustavat EU:n kaikkia 27 jäsenvaltiota, ja heidän tehtävänään on tuoda alue- ja paikallisviranomaiset sekä edustamansa yhteisöt mukaan EU:n päätöksentekoprosessiin ja tiedottaa niille EU:n toimintalinjoista. Euroopan komissiolla, Euroopan parlamentilla sekä neuvostolla on velvollisuus kuulla AK:ta politiikanaloista, jotka vaikuttavat alueisiin ja kuntiin. Komitea voi vedota Euroopan unionin tuomioistuimeen, jos sen oikeuksia loukataan tai jos komitean käsityksen mukaan jokin EU:n säädös on toissijaisuusperiaatteen vastainen tai loukkaa alue- tai paikallistason toimivaltuuksia.

Tutustu AK:n verkkosivuihin: www.cor.europa.eu

Seuraa komiteaa Twitterissä: @EU_CoR

Lisätietoja:

Pierluigi Boda

P. +32 (0)2 282 2461

Matkap. +32 (0)473 85 17 43

pierluigi.boda@cor.europa.eu

David French

P. +32 (0)2 282 2535

Matkap. +32 (0)473 85 47 59

david.french@cor.europa.eu

Nathalie Vandelle

P. +32 (0)2 282 2499

Matkap. +32 (0) 473 86 05 30

nathalie.vandelle@cor.europa.eu

Aiempiin lehdistötiedotteisiin


Side Bar

My account

Manage your searches and email notifications


Help us improve our website