Rahoituksen hallinnoinnissa noudatetaan täsmällisiä sääntöjä, joilla varmistetaan, että varojen käyttö on tarkkaan valvottua, avointa ja vastuullista.
EU:n rahoitus on hyvin monimuotoista, sillä ohjelmia on useita erilaisia, ja niitä hallinnoivat monet eri tahot. EU:n jäsenmaat hallinnoivat yli 76 prosenttia EU:n talousarviovaroista. Tällaisia varoja ovat esimerkiksi rakennerahastojen varat. Niillä rahoitetaan aluepolitiikkaa, sosiaalisia ohjelmia, koulutusohjelmia sekä maataloutta, esimerkiksi viljelijöille maksettavaa tukea.
Rahoituksen kaksi päätyyppiä
Hankekohtaiset avustukset: avustusten hakumahdollisuuksista ilmoitetaan julkisesti nk. ehdotuspyynnöillä. Osa hankerahoituksesta tulee EU:lta, osa muista lähteistä.
Palveluja, tavaroita tai rakennusurakoita koskevat julkiset hankinnat: hankinnat, joita EU:n toimielimet tarvitsevat toiminnassaan tai joita tarvitaan EU:n ohjelmien toteuttamiseksi. Julkisia hankintoja koskevat sopimukset tehdään tarjouspyyntöjen perusteella. Ne voivat koskea esimerkiksi tutkimuksia, asiantuntija-apua, koulutusta, konsulttipalveluja, konferenssien järjestämistä ja tietotekniikkahankintoja.
Lopullinen poliittinen vastuu siitä, että EU:n varat käytetään asianmukaisesti, on 27-jäsenisellä Euroopan komissiolla. Koska suurinta osaa EU:n varoista hallinnoidaan kansallisella tasolla, kukin jäsenmaa on omalta osaltaan vastuussa varojen käytön valvonnasta ja tilintarkastuksista.
EU-rahoituksen saajat
Pk-yritykset
Pienet ja keskisuuret yritykset voivat saada EU-rahoitusta avustusten, lainojen ja takuiden muodossa. Avustukset ovat suoraa tukea. Muuta rahoitusta on saatavana ohjelmista, joita hallinnoidaan kansallisella tasolla.
EU:n rahoitusmahdollisuudet pk-yrityksille
Kansalaisjärjestöt
Kansalaisjärjestöt ja muut valtiosta riippumattomat järjestöt voivat saada EU-rahoitusta, jos niiden toiminta liittyy EU:n toiminta-aloihin ja on voittoa tavoittelematonta.
EU:n rahoitusmahdollisuudet kansalaisjärjestöille aloittain
Nuoret
Nuorisotoimintaa tuetaan kahdesta eri ohjelmasta:
- Elinikäisen oppimisen ohjelmasta tuetaan esimerkiksi opiskelijavaihtoa Erasmus


-ohjelmassa, toisen asteen opintojen päätösvaiheessa olevien nuorten ohjausta sekä ammatillista koulutusta ulkomailla. - Youth in Action -nuorisotoimintaohjelmasta annetaan yhteisrahoitusta hankkeisiin, joilla edistetään kansalaisvaikuttamista, vapaaehtoistoimintaa ja monikulttuurisuutta.
Elinikäisen oppimisen ohjelma – koulutusalan tuki ![]()
![]()
Youth in Action -nuorisotoimintaohjelma ![]()
![]()
Tutkijat
Tutkimusta on vuosina 2007–2013 rahoitettu yli 53 miljardilla eurolla lähinnä EU:n seitsemännestä tutkimuksen ja teknologian kehittämisen puiteohjelmasta. Tutkimukseen on saatavissa yhteisrahoituksena myönnettävää avustusta viidessä erityisohjelmassa, joiden teemat ovat yhteistyö, ideat, ihmiset, valmiudet ja ydinenergia.
EU:n rahoitusmahdollisuudet tutkimukseen ja innovointiin
Maataloustuottajat
Useimmat maataloustuottajat voivat saada suoraa EU-rahoitusta elinkeinonsa tueksi. Tuottajien on noudatettava ympäristönsuojelua, eläinten hyvinvointia ja elintarvikkeiden turvallisuutta koskevia normeja.
Tuki ei yleensä ole sidoksissa tuotannon määrään. Joissakin tapauksissa EU-maat voivat kuitenkin vähentää rahoitusta ja tehdä siitä tuotantosidonnaista.
Kansalliset maaseudun kehittämisohjelmat – maakohtaiset yhteystiedot

