Laatu ennen määrää
Alkuperäisellä parmesaanijuustolla on EU:n laatumerkki.
50 vuotta sitten eurooppalaisen maatalouspolitiikan tärkein tavoite oli turvata elintarviketuotannon riittävyys maanosassa, joka yritti selviytyä sodan jälkeisestä vuosikausien pula-ajasta. Tuotantoa subventoitiin ja tuottajahintoja ylläpidettiin lunastamalla tuotannon ylijäämiä. Nämä menetelmät ovat nyt menneisyyttä.
Nykypäivän EU-politiikalla pyritään varmistamaan, että kaikkien elintarvikkeiden – viljan, lihan, maitotuotteiden, hedelmien, vihannesten ja viinin – tuottajat
- tuottavat riittävästi turvallisia ja laadukkaita elintarvikkeita eurooppalaisille kuluttajille
- antavat oman panoksensa monipuoliseen talouden kehittämiseen maaseutualueilla
- noudattavat tiukkoja ympäristönsuojelu- ja eläinten hyvinvointivaatimuksia.
Kuluttajat ovat tulleet entistä laatutietoisemmiksi ruoan suhteen, ja EU:n vapaaehtoiset laatumerkit auttavat heitä tekemään valistuneita valintoja. Laatumerkit ilmaisevat tuotteen maantieteellisen alkuperän, perinteisten ainesten tai menetelmien käytön ja luonnonmukaisen tuotannon, ja ne parantavat myös EU:n maataloustuotteiden kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla.
EU:n maatalouspolitiikan uudistuksilla on myös tuettu innovatiivista maataloutta ja elintarvikkeiden jalostusta. EU:n tutkimushankkeiden avulla on pystytty lisäämään tuottavuutta ja vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi viljelykasvien sivutuotteita ja jätteitä on alettu hyödyntää energiantuotannossa.
Rahaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan
Viljelijöiden taloudelliset turvaverkot ovat yhä olemassa, mutta niitä käytetään paljon valikoivammin.
Niihin voidaan turvautua esimerkiksi yksittäisissä hätätapauksissa, kuten luonnonkatastrofien tai eläintautiepidemioiden (esim. suu- ja sorkkatauti) yhteydessä, tai jos markkinat vääristyvät niin paljon, että kokonaiset maatalouden sektorit joutuvat vaaraan.
EU täydentää viljelijöiden tuloja suoralla tuella, jotta nämä saisivat kohtuullisen toimeentulon. Tukea saadakseen viljelijöiden on kuitenkin noudatettava sääntöjä, joilla ohjataan muun muassa tilahygieniaa ja elintarvikkeiden turvallisuutta, eläinten terveyttä ja hyvinvointia, luonnon monimuotoisuutta sekä maaseutumaiseman suojelua.
Laaja tuotevalikoima ja kohtuulliset hinnat ovat EU:n maatalouspolitiikan perusperiaatteita.
Tasapuolista kilpailua
EU on maailman suurin kehitysmaiden elintarvikkeiden tuoja ja markkina-alue. Se on äskettäin uudistanut tukijärjestelmiään siten, että maailmanmarkkinoiden vääristyminen sen omien vientitukien johdosta on epätodennäköisempää.
Maailmankauppaneuvottelujen Dohan kierroksella EU on ehdottanut vientitukien poistamista kokonaan vuoteen 2013 mennessä, samoin kuin maataloustuotteiden tuontitullien huomattavaa alentamista.
Lisäuudistuksia tulossa
Vaikka yhteistä maatalouspolitiikkaa on uudistettu tuntuvasti viime vuosina, lisää muutoksia tarvitaan, kun nykyinen rahoituspaketti umpeutuu vuonna 2013.
Yksi haasteista on se, että maailman elintarviketuotanto pitäisi kaksinkertaistaa vuoteen 2050 mennessä, koska väestö kasvaa ja hyväosaisemmat kuluttajat syövät enemmän lihaa. Haasteellisuutta lisää se, että ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat näkyä (luonnon monimuotoisuus vähenee ja maaperän ja veden laadun heikentyy).
Eurooppalaisilta kysyttiin vuonna 2010 mielipidettä maatalousuudistuksista. Yleisesti katsottiin, että EU:n maatalouspolitiikan ei pitäisi pelkästään auttaa maanviljelijöitä tuottamaan elintarvikkeita vaan myös suojella luonnonvaroja ja maisemia, parantaa eläinten hyvinvointia ja säilyttää maaseutu elinvoimaisena.
EU on tämän palautteen pohjalta antanut joukon uudistusehdotuksia, joissa keskeisellä sijalla ovat kestävät viljelymenetelmät, innovointi, tutkimus ja tietämyksen levittäminen – sekä oikeudenmukaisempi tukijärjestelmä eurooppalaisille viljelijöille, jotta he pystyisivät vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Miksi maataloustuki tulee kalliiksi
EU:n maatalouspolitiikka on EU:n politiikoista kaikkein kattavin, minkä vuoksi se vie suuren osan EU:n budjetista. Kyseessä on kuitenkin pitkälti sama raha, jonka jäsenmaat käyttäisivät oman maataloutensa tukemiseen joka tapauksessa – nyt sitä vain hallinnoi EU kansallisten viranomaisten asemesta.
Maataloustuen osuus EU:n budjetista on kuitenkin laskenut tuntuvasti viime vuosina: 1970-luvun huippulukemista, lähes 70 prosentista, on rahoituskaudella 2007–2013 päästy 34 prosenttiin.
Tämä heijastaa sitä, että EU:n muut vastuut ovat laajentuneet, ja osoittaa, että uudistuksilla on saatu aikaan kustannussäästöjä. Uudistusten ansiosta maataloustukea ei ole tarvinnut lisätä, vaikka EU:hun on vuonna 2004 ja sen jälkeen liittynyt 12 uutta valtiota.
