ITER: ydinfuusiota koskeva Euratomin ja Japanin sopimus
Euroopan unioni (EU) ja Japani ovat tehneet ”laajempaa lähestymistapaa” koskevan sopimuksen, jonka on määrä täydentää merkittävää kansainvälistä fuusioenergiaan liittyvää ITER-hanketta. Sopimuksen nojalla toteutetaan erilaisia tutkimus- ja kehittämistoimia uusien materiaalien ja käyttöskenaarioiden laatimiseksi erityisesti uuden demonstrointivoimalan (DEMO) rakentamista varten.
SÄÄDÖS
Neuvoston päätös 2007/614/Euratom, tehty 30 päivänä tammikuuta 2007, laajemman lähestymistavan toimien yhteistä toteuttamista fuusioenergian tutkimuksen alalla koskevan Euroopan atomienergiayhteisön ja Japanin hallituksen välisen sopimuksen tekemisestä
TIIVISTELMÄ
Sopimuksella luodaan puitteet ”laajemman lähestymistavan” toteuttamiseksi fuusioenergian alalla Euroopan unionin (EU) ja Japanin välillä ITER-hankkeen jatkoksi.
Sopimus on määrä tehdä kymmeneksi vuodeksi, ja muut ITER-hankkeen jäsenet voivat liittyä siihen.
Toiminnot
”Laajemman lähestymistavan” toimiin kuuluu kolme Japanissa kehitettyä tutkimushanketta:
- hanke, jolla on määrä saattaa päätökseen fuusiomateriaalien kansainvälisen säteilytyslaitoksen tekniset validointi- ja suunnittelutoimet (IFMIF/EVEDA), minkä pitäisi mahdollistaa pitkälle kehitettyjen materiaalien testaus ja niiden ominaisuuksien tutkiminen fuusiovoimalaan verrattavissa olosuhteissa;
- satelliittitokamak-hanke, jossa on tarkoitus laatia käyttöskenaarioita ITER- ja DEMO-hankkeita varten;
- kansainvälistä fuusioenergiatutkimuskeskusta koskeva hanke. Kyseisen laitoksen tehtävänä on koordinoida DEMO-voimalan suunnittelu- ja t&k-toimintaa, toimia, joissa supertietokoneet simuloivat suuressa mittakaavassa fuusioplasmoja sekä hajautettuja kokeita. Tarkoituksena on helpottaa tutkijoiden laajaa osallistumista ITER-hankkeen kehittämiseen.
Rakenne
”Laajemman lähestymistavan” toimista vastaavat seuraavat elimet:
- johtoryhmä;
- sihteeristö;
- hankekomitea(t);
- hankejohtaja(t) ja -ryhmä(t)
- toimeenpanovirastot.
Toteutusvälineet
Kukin hankejohtaja jättää hankekomiteaa kuultuaan (hankkeen koko toteuttamisajan kattavan) hankesuunnitelman johtoryhmän hyväksyttäväksi kunakin vuonna viimeistään 31. maaliskuuta. Hankesuunnitelmassa esitetään
- kuvaus kaikista suunnitelluista toimista;
- yksityiskohtainen aikataulu toimeenpanon tärkeimmistä vaiheista;
- yleiskatsaus resursseihin, joita osopimuspuolet asettavat hankkeen käyttöön.
Kukin hankejohtaja jättää hankekomiteaa kuultuaan seuraavana vuonna toteutettavan työsuunnitelman johtoryhmän hyväksyttäväksi kunakin vuonna viimeistään 31. lokakuuta. Työsuunnitelmassa esitetään
- hankesuunnitelman vastaavat kohdat;
- kuvaus toteutettavista toimista, kuten tavoitteet, suunnittelu, juoksevat menot ja kultakin sopimuspuolelta odotetut resurssit.
Kukin hankejohtaja jättää kunakin vuonna viimeistään 31. maaliskuuta johtoryhmän hyväksyttäväksi vuosikertomuksen, joka toimitetaan sen jälkeen kaikille sopimuspuolille ja toimeenpanovirastoille.
Kukin sopimuspuoli voi halutessaan teettää tilintarkastuksen milloin tahansa sopimuksen voimassaoloaikana ja enintään viisi vuotta sen jälkeen.
Resurssit
Laajemman lähestymistavan toimien toteuttamiseen tarkoitettuihin panoksiin voivat kuulua:
- luontoissuoritukset;
- erityiskomponentit, -varusteet, -materiaalit ja muut tavarat ja palvelut;
- hankkeessa toimivien ryhmien käyttöön asetetut asiantuntijat;
- eri elimien käyttöön asetettu henkilöstö;
- rahoitus.
EU:n osuus toimitetaan pääasiassa luontoissuorituksina, ja sen määrä on noin 340 miljoonaa euroa.
VIITTEET
| Säädös | Voimaantulo | Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa | Euroopan unionin virallinen lehti |
|---|---|---|---|
| Päätös (Euratom) N:o 2007/614 |
30.1.2007 |
- |
EUVL L 246, 21.9.2007 |



