Meriasiat ja kalastus
Euroopan rantaviiva on 70 000 kilometriä pitkä. EU:n merellisten alueiden osuus bruttokansantuotteesta ja kokonaisväestöstä on noin 40 %. Yhteisellä kalastuspolitiikalla ja yhteisellä maatalouspolitiikalla on sama oikeusperusta. Näiden kahden alan erityispiirteet poikkeavat kuitenkin toisistaan, minkä vuoksi kalastustuotteita varten on kehitetty oma erityinen politiikka. Yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet ovat: kalakantojen suojeleminen liikakalastukselta, kalastajien tulotason varmistaminen, kohtuuhintaisten kalastustuotteiden säännöllinen toimittaminen kuluttajille ja jalostusteollisuudelle sekä elollisten vesiluonnonvarojen biologisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä hyödyntäminen.
-
Meriasiat
Yleiset puitteet, Alakohtaiset lähestymistavat -
Kalastusalan organisointi ja rahoitus
Yleiset puitteet, Yhteinen kalastuspolitiikka (YKP), Markkinat, Sosiaaliset normit, Institutionaaliset näkökohdat, Sääntelyjärjestelmä, Rakenteelliset toimet ja rahoitus, Euroopan kalatalousrahasto, Valtiontuet. -
Kalavarojen hoito ja ympäristö
Kalavarojen säilyttäminen, Ympäristönsuojelu, Vesiviljely, Valvonta ja tarkastaminen. -
Ulkosuhteet ja laajentuminen
Suhteet kolmansiin maihin, Alueelliset järjestöt, Ulkomaankauppa, Laajentuminen.
Katso myös
- Yleiskatsaus Euroopan unionin toimintaan: Kalastus- ja meriasiat.
- Lisätietoa saa Euroopan komission meriasioiden ja kalastuksenpääosaston verkkosivuilta.



