EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehty kansainvälinen yleissopimus

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Pöytäkirja tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta

Päätös 2003/231/EY EU:n liittymisestä tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehtyä kansainvälistä yleissopimusta muuttavaan pöytäkirjaan

YLEISSOPIMUKSEN JA PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Alkuperäisellä vuonna 1973 tehdyllä yleissopimuksella pyrittiin luomaan kansainvälinen väline, jolla yksinkertaistetaan ja yhdenmukaistetaan sopimuksen allekirjoittaneiden tullimenettelyjä ja siten helpotetaan kansainvälistä kauppaa.

Tarkistetulla Kioton yleissopimuksella muutetaan yleissopimusta ja siitä on tullut perusta tehokkaille ja ennakoitaville tullimenettelyille. Sen tarkoituksena on

  • edistää tehokkaasti kansainvälisen kaupan kehittymistä seuraavasti:
    • yksinkertaistetaan ja yhdenmukaistetaan tullimenettelyjä ja -käytäntöjä sekä
    • edistetään kansainvälistä yhteistyötä
  • yhdistetään laillisen kaupan helpottamisesta aiheutuvat hyödyt ja asianmukainen tullivalvonta
  • parannetaan tullihallintojen toimivuutta ja tehokkuutta ja siten yleistä taloudellista kilpailukykyä
  • edistetään investointeja sekä pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista kansainväliseen kauppaan
  • kannustetaan talouskasvua helpottamalla kauppaa.

Tarkistettu Kioton yleissopimus

  • on jatkuvasti muuttuva asiakirja
  • vastaa nykyaikaisia tullikäytäntöjä
  • edistää tullivalvontaa
  • helpottaa tullimenettelyjä kansainvälisessä kaupassa.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Tarkistetun Kioton yleissopimuksen rakenne

Tarkistettu Kioton yleissopimus koostuu perusosasta, yleisliitteestä ja erityislitteistä.

  • Yleisliite sisältää keskeiset menettelyt ja käytännöt, ja sen hyväksyminen sopimuspuolille pakollinen sopimukseen liittymiseksi ja sen täytäntöönpanemiseksi. Sopimus sisältää myös normeja ja siirtymäkauden normeja.
  • Erityisliitteissä käsitellään erilaisia tullimenettelyjä, ja ne sisältävät normeja ja suositeltuja käytäntöjä. Sopimuspuolet voivat halutessaan liittyä erityisliitteisiin ja/tai lukuihin.
  • Liitteissä on myös selittäviä ja ei-sitovia soveltamisohjeita, joiden tarkoituksena on varmistaa tarkistetun Kioton yleissopimuksen sääntöjen yhtenäinen tulkitseminen ja antaa esimerkkejä kansallisista käytännöistä.

Sopimuspuolet

  • Kaikista Maailman tullijärjestön (WCO), Yhdistyneiden kansakuntien tai sen erityisjärjestöjen tai kaikkien tulli- tai talousliittojen jäsenistä voi tulla tarkistetun Kioton yleissopimuksen sopimuspuolia.
  • Sopimuspuolten on
    • tarkistettuun Kioton yleissopimukseen liittyessään mainittava se liite tai ne liitteet, jotka ne hyväksyvät (kokonaan tai osittain)
    • hyväksyttävä tarkistetun Kioton yleissopimuksen säännöt, minkä lisäksi sopimuspuolia sitovat yleisliite ja kaikki normit, ja
    • ne voivat myös tehdä varaumia, jotka on tarkistettava kolmen vuoden välein.
  • Sopimuspuoli voi hyväksyä yhden tai useamman erityisliitteen tai yhden tai useamman luvun.
  • Liittyminen yleissopimukseen on voimassa rajoittamattoman ajan, mutta mikä tahansa sopimuspuolista voi irtisanoa sen milloin tahansa sen voimaantulon jälkeen. Tämä koskee myös erityisliitteitä ja lukuja.
  • Jos sopimuspuoli päättää peruuttaa hyväksymisensä yleisliitteen osalta, sen katsotaan irtisanoutuneen tarkistetusta Kioton yleissopimuksesta.
  • Tarkistetulla Kioton yleissopimuksella on tällä hetkellä 112 sopimuspuolta.

Tarkistetun Kioton yleissopimuksen hallinto

Tarkistetussa Kioton yleissopimuksessa määrätään hallintokomiteasta, joka hallinnoi, tarkistaa yleissopimusta ja saattaa sitä ajan tasalle säännöllisesti. Se

  • valvoo yleissopimuksen täytäntöönpanoa
  • varmistaa, että sopimusta tulkitaan ja sovelletaan yhtenäisesti
  • ehdottaa muutoksia
  • tarkistaa ja päivittää käytäntöjä ja ohjeita ja suosittelee uusia
  • se muodostuu sopimuspuolista, joihin kuuluu myös EU
  • kokoontuu vähintään kerran vuodessa ja valitsee oman puheenjohtajansa ja varapuheenjohtajansa
  • hyväksyy päätökset yksimielisesti ja, ellei yksimielisyyteen päästä, läsnä olevat sopimuspuolet äänestävät käsiteltävästä asiasta.

Tullihallinnot, joilla on oikeus tulla yleissopimuksen sopimuspuoleksi, Maailman kauppajärjestön jäsenet ja muiden kansainvälisten järjestöjen edustajat voivat osallistua tarkkailijana hallintokomitean kokouksiin.

Äänestykset

  • Jokainen sopimuspuoli voi äänestää tarkistetun Kioton yleissopimuksen perusosan ja yleisliitteen tulkintaan, soveltamiseen tai muuttamiseen liittyvistä asioista.
  • EU:lla ei ole omaa äänioikeutta, vaan se äänestää kaikkien EU-maiden puolesta riippumatta siitä, ovatko ne läsnä kokouksessa.

Yleissopimukseen tehtävät muutokset

Hallintokomitea suosittelee sopimuspuolelle perusosaan, yleisliitteeseen, erityisliitteisiin ja lukuihin tehtäviä muutoksia.

MISTÄ ALKAEN YLEISSOPIMUSTA JA PÄÄTÖSTÄ SOVELLETAAN?

Yleissopimus tuli voimaan 25. syyskuuta 1974. EU liittyi tarkistettuun Kioton yleissopimukseen 17. maaliskuuta 2003.annetulla päätöksellä 2003/231/EY. Tarkistettu Kioton yleissopimus tuli voimaan 3. helmikuuta 2006. EU ei ole vielä liittynyt tarkistetun Kioton yleissopimuksen liitteeseen III.

TAUSTAA

  • WCO:n Kioton yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1973 tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehtynä kansainvälisenä yleissopimuksena. Se tuli voimaan vuonna 1974 ja sillä oli 63 sopimuspuolta. EU liittyi tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen vuonna 1974.
  • Kesäkuussa 1999 WCO:n neuvosto hyväksyi tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehtyä kansainvälistä yleissopimusta (Kioton yleissopimus) muuttavan pöytäkirjan.
  • Kioton yleissopimusta muuttava pöytäkirja sisältää liitteet I, II ja III, ja sillä korvataan vuonna 1973 tehty Kioton yleissopimus.
  • Tarkistettu Kioton yleissopimus tuli voimaan 3. helmikuuta 2006. Nykyisin sopimuspuolia on 112.
  • EU liittyi Kioton yleissopimusta muuttavaan pöytäkirjaan ja sen liitteisiin I ja II neuvoston päätöksellä 2003/231/EY. EU ei vielä tässä vaiheessa ole liittynyt tarkistetun Kioton yleissopimuksen liitteeseen III.

Lisätietoja:

ASIAKIRJAT

Pöytäkirja tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta (EUVL L 86, 3.4.2003, s. 23–44)

Neuvoston päätös 2003/231/EY, annettu 17 päivänä maaliskuuta 2003, Euroopan yhteisön liittymisestä tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehtyä kansainvälistä yleissopimusta (Kioton yleissopimus) muuttavaan pöytäkirjaan (EUVL L 86, 3.4.2003, s. 21–45)

Päätökseen 2003/231/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Viimeisin päivitys: 10.06.2021

Top