RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 15 kielellä
Uudet kielet:  CS - HU - PL - RO

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Schengen-alue ja yhteistyö

Schengen‑alue ja Schengen‑yhteistyö perustuvat vuonna 1985 tehtyyn Schengenin sopimukseen. Schengen‑alueella tarkoitetaan aluetta, jossa henkilöiden vapaa liikkuvuus taataan. Sopimuksen allekirjoittajamaat ovat poistaneet kaikki sisärajat, ja niiden tilalla on yhtenäinen ulkoraja. Schengen‑alueella sovelletaan yhteisiä sääntöjä ja menettelyjä lyhytaikaista oleskelua varten myönnettäviin viisumeihin, turvapaikkahakemuksiin ja rajavalvontaan. Samanaikaisesti poliisi- ja oikeusviranomaisten välistä yhteistyötä ja koordinointia on lisätty turvallisuuden takaamiseksi Schengen‑alueella. Schengen‑yhteistyö on sisällytetty Euroopan unionin (EU) lainsäädäntöön vuonna 1997 tehdyllä Amsterdamin sopimuksella. Kaikki Schengen‑yhteistyöhön osallistuvat maat eivät kuitenkaan ole mukana Schengen‑alueessa. Joko ne eivät halua luopua rajavalvonnasta tai ne eivät vielä täytä Schengenin säännöstön soveltamiseksi vaadittuja edellytyksiä.

1980-luvulla alkoi keskustelu henkilöiden vapaan liikkuvuuden merkityksestä. Osa jäsenvaltioista halusi käsitteen koskevan ainoastaan Euroopan unionin (EU) kansalaisia, mikä edellytti rajatarkastusten säilyttämistä, jotta voitaisiin erottaa toisistaan EU:n kansalaiset ja kolmansien maiden kansalaiset. Toiset jäsenvaltiot sitä vastoin halusivat luoda kaikkia koskevan liikkumisvapauden ja poistaa kaikki rajatarkastukset. Koska jäsenvaltiot eivät päässeet asiasta yksimielisyyteen, Ranska, Saksa, Belgia, Luxemburg ja Alankomaat päättivät vuonna 1985 perustaa keskenään alueen ilman sisäisiä rajoja. Sitä alettiin kutsua Schengen-alueeksi sen luxemburgilaisen kylän mukaan, jossa ensimmäiset sopimukset allekirjoitettiin. Amsterdamin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tämä hallitustenvälinen yhteistyö sisällytettiin EU‑kehykseen 1. toukokuuta 1999.

Schengen-yhteistyön kehitys ja Schengen-alueen laajentaminen

Viisi perustajavaltiota allekirjoittivat ensimmäisen sopimuksen 14. kesäkuuta 1985. Tämän jälkeen valmisteltiin yleissopimus, joka allekirjoitettiin 19. tammikuuta 1990. Sen astuttua voimaan vuonna 1995 poistettiin sisärajatarkastukset allekirjoittajamaiden väliltä ja luotiin yhteinen ulkoraja. Schengen-alueella maahantulotarkastuksissa noudatetaan kaikkialla samanlaisia menettelytapoja. Viisumeja, turvapaikkaa ja ulkorajojen valvontaa koskevat yhteiset säännöt on hyväksytty, jotta henkilöiden vapaa liikkuminen allekirjoittajamaiden alueella voitaisiin turvata yleistä järjestystä vaarantamatta.

Vapaaseen liikkuvuuteen liitettiinkin ns. korvaavia toimenpiteitä, jotta liikkuminen olisi myös turvallista. Tarkoituksena oli parantaa poliisi-, ja oikeusviranomaisten välistä yhteistyötä ja koordinointia jäsenvaltioiden sisäisen turvallisuuden säilyttämiseksi sekä erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Tätä varten perustettiin Schengenin tietojärjestelmä (SIS). Se on pitkälle kehitetty tietokanta, jonka avulla Schengen-valtioiden viranomaiset voivat vaihtaa tietoja tietyistä henkilö- ja tavaraluokista.

Schengen-alue on vähitellen laajentunut, ja nykyään siihen kuuluvat lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot. Italia allekirjoitti sopimukset 27. marraskuuta 1990, Espanja ja Portugali 25. kesäkuuta 1991, Kreikka 6. marraskuuta 1992, Itävalta 28. huhtikuuta 1995 sekä Tanska, Suomi ja Ruotsi 19. joulukuuta 1996. Tšekin tasavalta, Viro, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Puola, Slovenia ja Slovakia liittyivät Schengen-alueeseen 21. joulukuuta 2007 ja assosioitunut maa Sveitsi 12. joulukuuta 2008. Bulgaria, Kypros ja Romania eivät vielä ole Schengen-alueen täysivaltaisia jäseniä. Niiden ja Schengen-alueen välisiä rajatarkastuksia jatketaan siihen asti, kunnes EU:n neuvosto katsoo, että edellytykset sisärajoilla tehtävien rajatarkastusten lopettamiselle täyttyvät. (Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta lisää jäljempänä.)

Jäsenvaltioiden hyväksymät Schengen-yhteistyöhön sisältyvät toimenpiteet

Schengen-yhteistyössä noudatetaan seuraavia keskeisiä sääntöjä:

  • sisärajoilla tapahtuvat henkilötarkastukset lopetetaan
  • EU:n jäsenvaltioiden ulkorajoja ylittäviin henkilöihin sovelletaan yhteisiä sääntöjä
  • maahantuloa koskevat edellytykset ja lyhytaikaista oleskelua varten myönnettäviä viisumeja koskevat säännöt yhdenmukaistetaan
  • poliisiyhteistyötä tiivistetään (mukaan lukien oikeus rajojen kummallakin puolella tapahtuvaan tarkkailuun ja takaa-ajoon)
  • oikeudellista yhteistyötä tehostetaan nopeutetun luovutusmenettelyn ja rikostuomioiden täytäntöönpanon siirron avulla
  • Schengenin tietojärjestelmä (SIS) perustetaan ja sitä kehitetään.

Schengenin tietojärjestelmä (SIS)

Schengenin sopimuksen keskeisenä osana otettiin käyttöön tietojärjestelmä. Sen avulla kansalliset rajavalvonta‑ ja oikeusviranomaiset saavat käyttöönsä tietoja henkilöistä ja tavaroista.

Jäsenvaltiot voivat käyttää SIS-järjestelmää omien kansallisten verkkojensa (N-SIS) kautta, jotka on yhdistetty keskusjärjestelmään (C-SIS). Tätä tietojärjestelmää täydentää SIRENE-verkko (Supplementary Information Request at the National Entry), joka toimii käyttöliittymänä SIS‑järjestelmään.

Schengenin säännöstön sisällyttäminen osaksi EU:ta

Amsterdamin sopimukseen liitetyn pöytäkirjan nojalla Schengenin sopimuksen mukanaan tuomat uudistukset sisällytettiin osaksi EU:ta. Schengen-alue on nyt liitetty EU:n oikeus- ja toimielinkehykseen. Siten se on parlamentaarisen ja oikeudellisen valvonnan alaisena ja saavuttaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan tavoitteen, joka on kirjattu vuonna 1986 laadittuun Euroopan yhtenäisyysasiakirjaan. Samalla taataan parlamentaarinen ja demokraattinen valvonta ja annetaan unionin kansalaisille oikeudelliset keinot oikeuksiensa turvaamiseksi (yhteisöjen tuomioistuin ja/tai kansalliset tuomioistuimet alasta riippuen).

EU:n neuvosto on tehnyt erinäisiä päätöksiä, jotta tällainen yhdentyminen saataisiin onnistuneesti päätökseen. Amsterdamin sopimuksen mukaisesti Schengenin sopimuksella perustetun toimeenpanevan komitean tehtävät ovat siirtyneet neuvostolle. Neuvosto vahvisti 1 päivänä toukokuuta 1999 tekemällään päätöksellä 1999/307/EY menettelyn Schengenin sihteeristön yhdistämiseksi neuvoston pääsihteeristöön kiinnittäen erityistä huomiota Schengenin sihteeristön henkilökuntaa koskeviin sääntöihin. Tämän jälkeen on perustettu uusia työryhmiä, joiden tehtävänä on auttaa neuvostoa Schengenin säännöstöön liittyvien tehtävien hoitamisessa.

Kun Schengen-aluetta liitettiin unioniin, yksi neuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valita ne hallitustenväliset sopimukset allekirjoittaneiden jäsenvaltioiden määräykset ja toimenpiteet, jotka muodostivat todellisen säännöstön, eli ne asiakirjat, jotka oli säilytettävä ja joiden pohjalta aloitettua yhteistyötä voitaisiin jatkaa. Luettelo Schengenin säännöstön määrittelemisestä asiaa koskevien määräysten mukaisen oikeusperustan vahvistamiseksi kullekin Schengenin säännöstöön kuuluvalle määräykselle tai päätökselle (EY:n perustamissopimus tai sopimus Euroopan unionista) hyväksyttiin 20 päivänä toukokuuta 1999 tehdyillä neuvoston päätöksillä 1999/435/EY ja 1999/436/EY. Suurin osa näistä säännöksistä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Siitä lähtien Schengen‑lainsäädäntöä on kehitetty edelleen. Jotkin Schengenin yleissopimuksen artiklat on korvattu uusilla EU:n säädöksillä (esimerkiksi Schengenin rajasäännöstö).

Tanskan osallistuminen

Vaikka Tanska onkin jo allekirjoittanut Schengenin sopimuksen, se voi päättää EY:n perustamissopimuksen IV osastoon perustuvien uusien toimenpiteiden soveltamisesta tai soveltamatta jättämisestä EU:n puitteissa, myös silloin kun toimenpiteellä kehitetään Schengenin säännöstöä. Tanskaa sitovat kuitenkin jotkin yhteisen viisumipolitiikan toimenpiteet.

Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan osallistuminen

Amsterdamin sopimukseen liitetyn pöytäkirjan mukaisesti Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta voivat osallistua koko Schengenin säännöstöön tai sen osiin sen jälkeen kun neuvosto, Schengen‑maat ja kyseisen valtion hallituksen edustaja ovat hyväksyneet asian yksimielisesti.

Yhdistynyt kuningaskunta pyysi maaliskuussa 1999 saada osallistua joitakin Schengenin säännöstön osia koskevaan yhteistyöhön eli poliisiyhteistyöhön ja oikeudelliseen yhteistyöhön rikosasioissa, huumausaineiden torjuntaan ja SIS‑järjestelmään. Yhdistyneen kuningaskunnan pyyntöön suostuttiin 29 päivän toukokuuta 2000 annetulla neuvoston päätöksellä 2000/365/EY.

Myös Irlanti pyysi kesäkuussa 2000 saada osallistua suunnilleen samojen Schengenin säännöstön määräysten soveltamiseen kuin Yhdistynyt kuningaskunta. Neuvosto hyväksyi pyynnön 28 päivänä helmikuuta 2002 antamallaan päätöksellä 2002/192/EY. Komissio korosti näistä kahdesta asiasta antamissaan lausunnoissa, että Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin osittainen osallistuminen Schengenin säännöstön soveltamiseen ei saa estää koko säännöstön johdonmukaista täytäntöönpanoa.

Arvioituaan poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä koskevien määräysten täytäntöönpanon edellytyksiä neuvosto antoi 22 päivänä joulukuuta 2004 tekemässään päätöksessä 2004/926/EY suostumuksensa siihen, että nämä Schengenin säännöstön osat voidaan saattaa voimaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Suhteet kolmansiin maihin: yhteiset periaatteet

Schengen-alueen asteittainen laajeneminen kaikkiin EU:n jäsenvaltioihin on johtanut siihen, että Schengen-yhteistyöhön osallistuu myös kolmansia maita, joilla on erityissuhde EU:hun. EU:n ulkopuolisten maiden osallistuminen Schengenin säännöstöön edellyttää, että kyseisten valtioiden ja EU:n välillä tehdään henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskeva sopimus (tästä on Islannin, Norjan ja Liechtensteinin osalta määrätty Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa ja Sveitsin osalta henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta tehdyssä sopimuksessa).

Tämä tarkoittaa käytännössä, että kyseiset valtiot

  • kuuluvat alueeseen, jonka sisärajoilla ei tehdä rajatarkastuksia
  • noudattavat Schengenin säännöstön ja kaikkien sen nojalla hyväksyttyjen, Schengenin kannalta merkittävien tekstien määräyksiä
  • osallistuvat Schengenin kannalta merkittäviä tekstejä koskevaan päätöksentekoon.

Käytännössä yhteistyötä tehdään sekakomiteoissa, jotka kokoontuvat EU:n neuvoston työryhmien yhteydessä. Komiteoihin osallistuu EU:n jäsenvaltioiden hallitusten edustajia, komission edustajia ja kolmansien maiden hallitusten edustajia. Assosioituneet maat osallistuvat Schengen säännöstön kehittämisestä käytävään keskusteluun, mutta eivät osallistu äänestyksiin. Tulevien toimenpiteiden ja määräysten tiedoksiantoa ja hyväksymistä varten on laadittu omat menettelyt.

Suhteet Islantiin ja Norjaan

Islanti ja Norja muodostavat yhdessä Ruotsin, Suomen ja Tanskan kanssa pohjoismaisen passiunionin, joka on poistanut rajavalvonnan maiden keskinäisiltä rajoilta. Islanti ja Norja ovat osallistuneet Schengenin sopimusten kehittämiseen 19. joulukuuta 1996 lähtien. Islannilla ja Norjalla ei ollut äänioikeutta Schengenin toimeenpanevassa komiteassa, mutta niillä oli kuitenkin mahdollisuus esittää mielipiteitään ja tehdä ehdotuksia. Jotta Islannin ja Norjan osallistumista Schengen‑yhteistyöhön voitiin jatkaa, ne ja EU allekirjoittivat 18. toukokuuta 1999 sopimuksen Islannin ja Norjan osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen neuvoston 17 päivänä toukokuuta 1999 tekemän päätöksen 1999/439/EY perusteella.

Islantia ja Norjaa koskevilla Schengenin säännöstön aloilla säännellään suhteita yhtäältä näiden maiden ja toisaalta Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 1999 tekemällä sopimuksella (EYVL L 15, 20.1.2000).

Neuvoston 1 päivänä joulukuuta 2000 tekemässä päätöksessä 2000/777/EY säädetään Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta pohjoismaisen passiunionin viiteen jäsenvaltioon 25. maaliskuuta 2005 alkaen.

Sveitsin ja Liechtensteinin osallistuminen

EU teki Sveitsin kanssa sopimuksen sen osallistumisesta Schengen‑alueeseen (EUVL L 53, 27.2.2008), ja Sveitsi liittyi siihen 12. joulukuuta 2008. Sillä on Norjan ja Islannin kanssa samanlainen assosioituneen maan asema. Pöytäkirja Liechtensteinin osallistumisesta Schengen‑alueeseen allekirjoitettiin 28. helmikuuta 2008.

Toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmä (SIS II)

Koska SIS on ollut käytössä vuodesta 1995 lähtien, uutta järjestelmää kehitetään parhaillaan. Siinä on entistä parempia toimintoja, jotka perustuvat uuteen teknologiaan. Uuden järjestelmän (SIS II) laaja testaus on käynnissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa.

Neuvosto hyväksyikin 6. joulukuuta 2001 kaksi säädöstä: asetuksen (EY) N:o 2424/2001 ja päätöksen 2001/886/YOS, joilla SIS II:n kehittäminen annetaan komission vastuulle ja joissa määrätään, että kehittämisestä aiheutuvat kulut rahoitetaan Euroopan unionin talousarviosta. Näitä säädöksiä muutettiin vuonna 2006 jatkamalla niiden voimassaoloaikaa 31. joulukuuta 2008 saakka.

Komissio julkaisi 18. joulukuuta 2001 tiedonannon KOM(2001) 720, jossa tarkastellaan SIS II ‑järjestelmän toteutus- ja kehitysmahdollisuuksia. Tulevan järjestelmän rakenteesta ja toiminnoista tehtiin selvityksiä ja käytiin keskusteluja, ja näiden tulosten perusteella komissio teki vuonna 2005 kolme säännösehdotusta. Niistä kaksi (toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmän (SIS II) perustamisesta, toiminnasta ja käytöstä annettu asetus (EY) N:o 1987/2006 ja ajoneuvojen rekisteröintitodistusten myöntämisestä vastaavien jäsenvaltioiden yksiköiden pääsyn sallimisesta toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmään (SIS II) annettu asetus (EY) N:o 1986/2006) annettiin 20 päivänä joulukuuta 2006. Kolmas säädös (toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmän (SIS II) perustamiseen, toimintaan ja käyttöön liittyvistä kolmannen pilarin näkökohdista tehty päätös 2007/533/YOS) annettiin 12 päivänä kesäkuuta 2007.

Joulukuussa 2006 kokoontunut oikeus- ja sisäasiain neuvosto hyväksyi hankkeen nimeltä SISone4all (jäsenvaltioiden yhteishanke, jota Portugali koordinoi). SISone4all oli väliaikaisratkaisu, jonka avulla yhdeksän vuonna 2004 EU:hun liittynyttä jäsenvaltiota pystyivät liittymään nykyiseen SIS‑järjestelmään (SIS1+) muutamin teknisin muunnoksin. SISone4all-hankkeen onnistunut toteuttaminen ja myönteiset Schengen-arvioinnit mahdollistivat sisärajatarkastusten lopettamisen näiden uusien valtioiden osalta maa- ja merirajoilla vuoden 2007 lopussa ja lentoasemilla maaliskuussa 2008.

Sisärajatarkastusten lopettamisella pyrittiin valmistelemaan siirtymistä SIS1+‑järjestelmästä SIS II ‑järjestelmään vaihtoehtoisten ja turvallisempien menettelyjen avulla. Jäsenvaltioiden pyydettyä lisäaikaa, jotta ne voivat testata järjestelmää ja valita turvallisemman strategian siirtyäkseen vanhasta järjestelmästä uuteen, komissio teki ehdotukset asetukseksi ja päätökseksi SIS II -järjestelmään siirtymistä valmistelevien osapuolten tehtävistä ja velvoitteista (testaus ja muut kyseisen vaiheen kannalta välttämättömät kehittämistoimet). Neuvosto hyväksyi nämä ehdotukset 24. lokakuuta 2008.

Viimeisin päivitys 03.08.2009
Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun