EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Lamfalussy-prosessin uudelleentarkastelu

Lamfalussy-prosessin vahvistamiseksi komissio esittää käytännön parannuksia, joilla lisätään valvontayhteistyötä ja parannetaan toimenpiteiden täytäntöönpanon ja seurannan johdonmukaisuutta kansallisella tasolla. Valvontaviranomaisten komiteoiden asemaa ja vaikutuksia on tässä yhteydessä vahvistettava.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto, annettu 20 päivänä marraskuuta 2007, ”Lamfalussy-prosessin uudelleentarkastelu – Valvonnan lähentäminen” [KOM(2007) 727 lopullinen – EUVL C 55, 28.2.2008].

TIIVISTELMÄ

Lamfalussy-prosessi käynnistettiin vuonna 2001. Sen tarkoituksena on vahvistaa rahoitussektorin sääntely- ja valvontakehystä Euroopassa. Prosessissa on neljä tasoa. Ensin vahvistetaan puitelainsäädäntö (ensimmäinen taso) ja sitten yksityiskohtaiset täytäntöönpanotoimenpiteet (toinen taso). Täytäntöönpanotoimenpiteiden teknisessä suunnittelussa komissiota avustavat kansallisten valvontaelinten edustajista koostuvat komiteat kolmella alalla: pankit; vakuutukset ja työeläkkeet sekä arvopaperimarkkinat. Nämä komiteat edistävät osaltaan yhteisön direktiivien toteuttamista johdonmukaisesti jäsenvaltioissa: ne varmistavat tehokkaan yhteistyön valvontaviranomaisten välillä ja valvontaviranomaisten käytäntöjen lähentämisen (kolmas taso). Komissio valvoo, että eurooppalainen lainsäädäntö saatetaan asianmukaisesti ja tarkoitettuna aikana osaksi kansallista lainsäädäntöä (neljäs taso).

Tämän prosessin uudelleentarkastelun pohjalta komissio ehdottaa käytännön parannuksia yhteisön valvontakehyksen vahvistamiseksi erityisesti markkinoiden epävakauden aikana.

Lamfalussy-prosessi on arvioitu yleisesti ottaen myönteiseksi. Kiistattomien etujen (sääntelyn joustavuus, lähentyminen, yhteistyö jne.) lisäksi tarvitaan kuitenkin tiettyjä parannuksia.

Lainsäädäntöprosessin ja lainsäädännön soveltamisen parantaminen

Puitelainsäädännön ja täytäntöönpanotoimenpiteiden laadinnasta saadut kokemukset ovat pääosin myönteisiä. Joitakin toimielinten välisiä mukautuksia kuitenkin tarvitaan valvonnan ja täytäntöönpanon alalla.

Lainsäädännön antamiseen ja täytäntöönpanoon (ensimmäinen ja toinen taso) tarvittavien aikataulujen arviointi on osoittautunut vaikeaksi, koska prosessin vaiheiden kesto vaihtelee paljon. Näin ollen on vaikeaa päättää kohtuullisista määräajoista sekä säädösten kansalliseen lainsäädäntöön saattamiselle että niiden soveltamiselle. Tilannetta voitaisiin korjata yhdistämällä koko lainsäädäntöpaketin osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamiselle asetettu määräaika ensimmäisen tason viimeisten täytäntöönpanotoimenpiteiden hyväksymiseen. Ensimmäisen ja toisen tason toimenpiteiden johdonmukaisuutta voitaisiin lisätä ja niiden toteuttamista helpottaa toteuttamalla niitä rinnakkain.

Lamfalussy-prosessi on mahdollistanut vankkojen sääntelyperiaatteiden käyttöönoton ja soveltamisen. Sen ansiosta on muun muassa voitu parantaa lainsäädännön laatua sekä lisätä avoimuutta ja ennustettavuutta Euroopan unionin politiikkojen laadinnassa. Jäsenvaltioiden on kuitenkin vältettävä kansallisia lisätoimenpiteitä (liikasääntely). Kuulemisissa saadut huomiot olisi nykyistä säännönmukaisemmin julkaistava, jotta kuulemisten avoimuutta voitaisiin lisätä. Vaikutustenarviointeja olisi tehtävä kaikista merkittävistä täytäntöönpanotoimenpiteistä.

Jotta voitaisiin parantaa yhteisön lainsäädännön kansalliseen lainsäädäntöön saattamisen avoimuutta, olisi lisättävä (mm. pääomavaatimuksista annetun direktiivin nojalla) käyttöön otettujen tietojen antamista koskevien eri välineiden vaikutuksia. Komissio julkaisee säännöllisesti tilastoja kansalliseen lainsäädäntöön saattamisesta jäsenvaltioissa erityisesti ensimmäisen ja toisen tason direktiiveistä. Jäsenvaltioiden olisi puolestaan toimitettava komissiolle kansalliseen lainsäädäntöön saattamista koskevat taulukot. Täytäntöönpanon viivästyessä käynnistetään rikkomismenettelyt EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan nojalla.

Valvontayhteistyö ja valvonnan lähentäminen

Valvontayhteistyö ja valvonnan lähentäminen ovat prosessin olennaisia innovaatioita, mutta ne eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

On välttämätöntä vahvistaa kolmannen tason komiteoita [tai sääntelykomiteoita]. Poliittisen vastuun osalta kaksivaiheinen (Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission poliittiset suuntaviivat ja komiteoiden raportit) kattava lähestymistapa tekisi komiteoille mahdolliseksi saavuttaa enemmän tuloksia. Lisäksi kansallisten valvojien toimenkuvaan tulisi lisätä vaatimus yhteistyöstä ja lähentymisestä Euroopan tasolla. Kolmannen tason komiteoiden juridisen aseman osalta lainsäädäntökehykseen tehdään niiden perustamispäätöksiä ja aseman määrittelyä koskevia muutoksia.

Toimijoiden välinen luottamus ja toimenpiteiden täytäntöönpano paranisivat, jos vähennettäisiin käytännön esteitä sekä Euroopan että kansallisella tasolla. Niinpä erityisesti sääntelykomiteassa olisi helpotettava päätöksentekoa (lisäämällä määräenemmistöpäätöksiä ja määrittämällä ratkaisuja määrävähemmistötapauksia varten), ja niiden päätösten (myös ei-sitovien) painoarvoa olisi lisättävä kansallisten sääntely- ja valvontaviranomaisten keskuudessa.

Jäsenvaltiot ovat myös olennaisessa asemassa, kun varmistetaan normien ja suuntaviivojen kokonaisuuden soveltaminen mm. seuraavilta osin:

  • Kansallisten valvontaviranomaisten toimivalta ja seuraamukset. Koska kansalliset järjestelmät ovat varsin erilaisia, sääntely- ja valvontaviranomaisilla pitäisi olla velvoitteidensa täyttämiseen riittävät valvontavaltuudet, mukaan luettuina valtuudet langettaa seuraamuksia.
  • Takuut kansallisten valvontaviranomaisten toiminnallisesta riippumattomuudesta neljällä osa-alueella: institutionaalinen, sääntelyllinen, varainhoidollinen ja valvonnallinen osa-alue.
  • Ehdotukset kotivaltion ja vastaanottavan valtion sääntelyviranomaisten välisen yhteistyön vahvistamiseksi. Komission toimet koostuvat tiedon lisäämisestä, arvioinneista ja toimenpiteistä (toimien delegointi, monenkeskiset sopimukset, ns. johtavan valvojan rooli jne.).

Valvontaviranomaisten ryhmien välisen yhteistyön varmistamiseen pyrkivien yhteisten normien laadinta yhdenmukaistaisi soveltamista ja auttaisi ratkaisemaan toimivaltakysymyksiä kotivaltion ja vastaanottavan valtion välillä.

Alojen välinen yhteistyö perustuu vuonna 2005 allekirjoitettuun yhteiseen yhteistyöpöytäkirjaan. Tällaista yhteistyötä on määrä tehdä silloin, kun yhteisistä toimista on saatavissa lisäarvoa. Kolmannen tason komiteat ovat vuodesta 2006 sopineet vuotuisista yhteisistä työohjelmista, jotta ensisijaiset kysymykset, kuten finanssiryhmittymiä ja yhteisiä raportointistandardeja koskevat kysymykset, saataisiin käsiteltyä.

Kriisinhallintaa varten on laadittava nopeat tiedonsiirtomenettelyt, jotta voidaan varmistaa, että vakaviin markkinahäiriöihin tai finanssikriisiin puututaan tehokkaalla tavalla yhdessä.

Komission mielestä EU:n talousarviosta voisi olla tarpeen myöntää tiettyä rahoitustukea valvontakomiteoiden työhön, joka liittyy niiden yhteisövelvoitteisiin.

Viimeisin päivitys 10.06.2006

Top