RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 11 kielellä

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Euroopan unionin kansalaisuus

JOHDANTO

Maastrichtin sopimuksen määritelmän mukaisesti unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Euroopan kansalaisuuden käyttöön ottamisella on tarkoitus lujittaa ja edistää eurooppalaista identiteettiä siten, että kansalaiset otetaan entistä paremmin mukaan yhteisön yhdentymisprosessiin. Yhtenäismarkkinoiden kehittymisen ansiosta kansalaisilla on eri aloja koskevia yleisiä oikeuksia, jotka koskevat muun muassa tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta, kuluttajansuojaa ja kansanterveyden suojelemista, naisten ja miesten tasavertaisia mahdollisuuksia ja tasavertaista kohtelua, työhön pääsyä ja sosiaaliturvaa. Lisäksi unionin kansalaisuuteen liittyy erityismääräyksiä ja -oikeuksia, jotka voidaan luokitella neljään ryhmään:

  • oikeus liikkua ja oleskella koko unionin alueella
  • äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa jäsenvaltiossa, jossa asuu mutta jonka kansalainen ei ole
  • oikeus saada suojelua minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta sellaisen kolmannen maan alueella, jossa EU-kansalaisen kotimaalla ei ole edustusta
  • oikeus vedota Euroopan parlamenttiin ja kääntyä oikeusasiamiehen puoleen.

Vaikka näiden oikeuksien käyttöä säädellään joko perussopimuksiin tai johdettuun oikeuteen sisältyvin rajoituksin tai edellytyksellä unionin kansalaisuudesta, jokaisella Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueella asuvalla luonnollisella henkilöllä ja oikeushenkilöllä on oikeus vedota Euroopan parlamenttiin sekä oikeus kääntyä oikeusasiamiehen puoleen. Myös perusoikeuksia sovelletaan kaikkiin Euroopan unionin alueella asuviin henkilöihin.

Amsterdamin sopimuksessa täydennetään luetteloa unionin kansalaisten kansalaisoikeuksista ja täsmennetään jäsenvaltion kansalaisuuden ja Euroopan kansalaisuuden suhdetta.

TAUSTA

Unionin kansalaisuutta ja sen sisältämiä oikeuksia on tarkasteltava takautuvasti, jotta voitaisiin ymmärtää se kehitysprosessi, joka alkoi Roomassa vuonna 1957 allekirjoitetusta Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksesta. Tällä perustamissopimuksella otettiin käyttöön henkilöiden oikeus liikkua vapaasti Euroopan yhteisön alueella. Henkilöiden vapaa liikkuvuus liittyi kiinteästi taloudelliseen toimintaan, kuten palkkatyöhön, itsenäiseen ammatinharjoittamiseen tai palvelujen tarjoamiseen. Oleskeluoikeus koko yhteisön alueella myönnettiin aluksi siis vain palkansaajille ja itsenäisille ammatinharjoittajille sekä näiden perheenjäsenille, ja oleskeluoikeuteen liittyi oikeus harjoittaa ammattia yhteisön alueella.

Vuonna 1986 allekirjoitetulla Euroopan yhtenäisasiakirjalla Rooman sopimukseen lisättiin aikomus toteuttaa alue, jolla ei ole rajoja ja poistaa sisärajoilta henkilötarkastukset riippumatta henkilöiden kansallisuudesta. Tämä alue toteutui kuitenkin vastoin suunnitelmia vasta määräajan lopussa, 31. joulukuuta 1992. Vuonna 1990 neuvosto ulotti kuitenkin yhtenäisasiakirjan ansiosta oleskeluoikeuden koskemaan myös henkilöitä, jotka eivät harjoita taloudellista toimintaa, jos näillä on oleskeluun riittävät taloudelliset edellytykset ja jos nämä ovat sosiaaliturvan alaisia. Tämä henkilöiden liikkuvuutta ja oleskelua koskeva yleisoikeus vahvistettiin ottamalla käyttöön unionin kansalaisuus Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella vuonna 1992. Vuonna 1997 Amsterdamin sopimuksessa päästiin poliittiseen sopimukseen, jonka avulla voitiin edistää henkilöiden vapaata liikkuvuutta liittämällä Schengenin sopimus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen (eräät jäsenvaltiot toivoivat kuitenkin erikoisasemaa, ja ne voivat edelleen säilyttää tarkastukset toisten jäsenvaltioiden kanssa yhteisillä rajoillaan).

Vuonna 1974 järjestetystä Pariisin huippukokouksesta lähtien on lisäksi puhuttu silloisen Euroopan talousyhteisön kansalaisille myönnettävien "erityisoikeuksien" määrittelemisestä. Euroopan unionin kansalaisuus liitettiin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen (17 ent. 8 artikla) vuonna 1992 Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella. Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Eurooppa-neuvoston Birminghamin kokouksessa annetussa julistuksessa täsmennettiin tämän kansalaisuuden piirteitä: "...unionin kansalaisuus antaa kansalaisille enemmän oikeuksia ja suojaa korvaamatta kuitenkaan millään lailla jäsenvaltion kansalaisuutta". Euroopan yhteisön perustamissopimuksen liitteessä olevassa julistuksessa sanotaan lisäksi, että "se, onko henkilö jäsenvaltion kansalainen, määräytyy yksinomaan kyseisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön perusteella".

Ottamalla käyttöön unionin kansalaisuus Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa myönnetään liikkumista ja oleskelua koskeva perusoikeus kaikille unionin kansalaisille riippumatta siitä harjoittavatko nämä taloudellisesta toimintaa vai eivät. Äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa ja kunnallisvaaleissa valtiossa, jossa kansalainen asuu, sekä oikeus diplomaatti- ja konsuliviranomaisten suojeluun kolmannen maan alueella ovat vahvistaneet yhteisen kansalaisuuden tunnetta. Vuosina 1993 ja 1994 annetuissa direktiiveissä vahvistettiin näiden oikeuksien täytäntöönpanoa koskevat säännökset. Lisäksi Euroopan unionista tehty sopimus sisältää määräyksiä, jotka koskevat mahdollisuutta näiden oikeuksien täydentämiseksi.

Euroopan kansalaiset joutuvat kuitenkin vielä kohtaamaan todellisia esteitä, niin käytännön kuin oikeudellisissakin kysymyksissä, harjoittaessaan oikeuttaan liikkua vapaasti ja oleskella unionin alueella.

AMSTERDAMIN SOPIMUKSEN MUKANAAN TUOMAT EDUT

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 17 ja 21 (ent. 8 ja 8 d) artiklaa on muutettu.

Amsterdamin sopimuksessa selvennetään ensinnäkin Euroopan unionin kansalaisuuden ja jäsenvaltion kansalaisuuden välistä suhdetta. Siinä ilmaistaan selvästi, että "unionin kansalaisuus täydentää, mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta". Tästä lisäyksestä voi tehdä kaksi johtopäätöstä:

  • saadakseen unionin kansalaisuuden henkilöllä on oltava jonkun jäsenvaltion kansalaisuus
  • tämän Euroopan kansalaisuuden avulla saa jäsenvaltion kansalaisuutta täydentäviä oikeuksia.

Amsterdamin sopimuksella Euroopan unionin kansalaiset saavat lisäksi uuden oikeuden. Kaikilla unionin kansalaisilla on nyt oikeus kirjoittaa Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle, yhteisöjen tuomioistuimelle, tilintarkastustuomioistuimelle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle tai Euroopan oikeusasiamiehelle jollain perussopimusten kahdellatoista kielellä ja saada vastaus samalla kielellä.

Mainittakoon, että nämä kielet ovat englanti, espanja, hollanti, iiri (gaelin kieli), italia, kreikka, portugali, ranska, ruotsi, saksa, suomi ja tanska.

Lisäksi Euroopan yhteisön perustamissopimuksen johdanto-osaan on lisätty uusi kappale. Se koskee jäsenvaltioiden sitoutumista väestönsä koulutukseen. Jokainen jäsenvaltio sitoutuu antamaan väestölleen "mahdollisimman korkean tiedontason luomalla laajat mahdollisuudet koulutuksen saantiin sekä jatkuvan koulutuksen avulla".

Katso myös

Lisätietoja:

Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun