RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 15 kielellä
Uudet kielet:  CS - HU - PL - RO

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Primaarilainsäädäntö

Primaarilainsäädäntö eli primaarioikeus on Euroopan unionin (EU) ensisijaista lainsäädäntöä. Primaarilainsäädäntö sijoittuu normihierarkiassa EU:n oikeusjärjestyksen huipulle. Se muodostuu lähinnä Euroopan unionin perustamissopimuksista.

Primaarilainsäädäntö eli primaarioikeus on Euroopan unionin (EU) ensisijaista lainsäädäntöä,toisin sanoen se menee kaikkien muiden oikeuslähteiden edelle. Euroopan unionin tuomioistuimen on otettava tämä ensisijainen asema huomioon työskentelyssään esimerkiksi kumoamiskanteiden (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 263 artikla) ja ennakkoratkaisupyyntöjen (SEUT 267 artikla) käsittelyssä.

Primaarilainsäädäntö muodostuu lähinnä Euroopan unionin perussopimuksista. Näihin sopimuksiin sisältyvät sekä muodolliset että aineelliset säännöt, joiden puitteissa EU:n toimielimet panevat täytäntöön eri politiikkoja. Niissä asetetaan myös ne muodolliset säännöt, joiden mukaan toimivalta jakautuu unionin ja jäsenvaltioiden kesken ja joihin toimielinten toimivalta perustuu. Niissä vahvistetaan myös aineelliset säännöt, joiden mukaan toimintapolitiikan eri osa-alueiden soveltamisalat määräytyvät ja jotka jäsentävät toimielinten kullakin osa-alueella harjoittaman toiminnan.

Primaarilainsäädännön sisältö

Primaarilainsäädäntö koostuu erilaisilla sopimuksilla ja asiakirjoilla muutetuista ja mukautetuista EU:n perustamissopimuksista. Niitä ovat seuraavat:

  • EU:n perustamissopimukset
  • EU:ta koskevat merkittävät muutossopimukset
  • edellä mainittuihin sopimuksiin liitetyt pöytäkirjat
  • täydentävät sopimukset, joilla perustamissopimuksia muutetaan tiettyjen alojen osalta
  • EU:hun liittyneiden maiden liittymissopimukset.

Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksia ovat seuraavat:

  • Pariisin sopimus (Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus) (18. huhtikuuta 1951)
  • Rooman sopimukset (Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus ja Euroopan talousyhteisön perustamissopimus) (25. maaliskuuta 1957)
  • Maastrichtin sopimus (Sopimus Euroopan unionista) (7. helmikuuta 1992).

Muutossopimuksia ovat seuraavat:

  • Euroopan yhtenäisasiakirja (17. ja 28. helmikuuta 1986)
  • Amsterdamin sopimus (2. lokakuuta 1997)
  • Nizzan sopimus (26. helmikuuta 2001)
  • Lissabonin sopimus (13. joulukuuta 2007), joka tuli voimaan 1. joulukuuta 2009.

Täydentäviä sopimuksia, joilla perustamissopimuksia muutetaan tiettyjen alojen osalta, ovat seuraavat:

  • Yhteisöjen päätöksentekoelinten "sulautumissopimus" (8. huhtikuuta 1965)
  • Tiettyjen talousarviota koskevien määräysten muuttamisesta tehty sopimus (22. huhtikuuta 1970)
  • Eräiden varainhoitoa koskevien määräysten muuttamisesta tehty sopimus, jolla perustetaan myös tilintarkastustuomioistuin (22. heinäkuuta 1975)
  • Säädös edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla (20. syyskuuta 1976).

Liittymissopimuksia ovat seuraavat:

  • Asiakirjat Tanskan kuningaskunnan, Irlannin, Norjan kuningaskunnan sekä Ison‑Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä Euroopan yhteisöihin (22. tammikuuta 1972)
  • Asiakirjat Helleenien tasavallan liittymisestä Euroopan yhteisöihin (28. toukokuuta 1979)
  • Asiakirjat Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä Euroopan yhteisöihin (12. kesäkuuta 1985)
  • Sopimus Norjan kuningaskunnan, Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Euroopan unioniin (24. kesäkuuta 1994)
  • Sopimus Tšekin tasavallan, Viron tasavallan, Kyproksen tasavallan, Latvian tasavallan, Liettuan tasavallan, Unkarin tasavallan, Maltan tasavallan, Puolan tasavallan, Slovenian tasavallan ja Slovakian tasavallan liittymisestä Euroopan unioniin (16. huhtikuuta 2003)
  • Sopimus Bulgarian tasavallan ja Romanian liittymisestä Euroopan unioniin (25. huhtikuuta 2005).

Tammikuun 22. päivänä 1972 ja kesäkuun 24. päivänä 1994 tehdyt liittymisasiakirjat eivät tulleet voimaan Norjan osalta. Grönlannin erityisasemaa koskeva sopimus allekirjoitettiin 1. helmikuuta 1985.

Primaarilainsäädännön soveltamisala

Primaarilainsäädännön alueellisesta soveltamisalasta voidaan todeta, että SEUT‑sopimuksen 355 artiklan mukaan EU:n lainsäädäntöä sovelletaan jäsenvaltioiden manneralueisiin ja tiettyihin saariin ja merentakaisiin alueisiin kuten Madeiraan, Kanariansaariin ja Ranskan merentakaisiin departementteihin. Perustamissopimuksen määräyksiä sovelletaan myös niihin alueisiin, joiden suhteista ulkovaltoihin huolehtii jäsenvaltio (kuten Gibraltar ja Ahvenanmaa).

SEUT‑sopimuksen 355 artiklan mukaisesti neuvosto voi määrätä erityistoimenpiteitä tietyille alueille. Näin on tehty esimerkiksi Gibraltarin sekä Saint Pierre ja Miquelonin osalta tulliasioiden alalla. SEUT‑sopimuksen 355 artiklassa määrätään, että sopimusta ei sovelleta tiettyihin alueisiin, kuten Färsaariin.

Primaarilainsäädännön ajallisesta soveltamisalasta voidaan todeta, että primaarilainsäädäntöä sovelletaan kyseisen asiakirjan voimaantuloajankohdasta alkaen, jollei erityisestä siirtymäajasta ole määrätty. Soveltamisen kestosta voidaan todeta, että primaarilainsäädäntöön kuuluvat sopimukset ja muut asiakirjat on tehty periaatteessa rajoittamattomaksi ajaksi (esimerkiksi SEUT‑sopimus sen 356 artiklan mukaan).

Primaarilainsäädännön oikeudellinen asema

Jäsenvaltioiden väliset sitoumukset:

  • Ennen Rooman sopimuksen voimaantuloa tehdyt sitoumukset eivät yleensä ole enää voimassa. Tällaiset sitoumukset kuuluvat kansainvälisen oikeuden mukaisen valtioseuraantoperiaatteen soveltamisalaan. Poikkeuksena ovat tietyt Belgian, Luxemburgin ja Alankomaiden välisiä alueellisia liittoja koskevat sitoumukset, jotka sallitaan nimenomaisesti SEUT‑sopimuksen 350 artiklassa.
  • Rooman sopimuksen voimaantulon jälkeen tehdyissä sitoumuksissa on noudatettava Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 4 artiklassa vahvistettua lojaliteettiperiaatetta. Mainitun artiklan perusteella jäsenvaltiot pidättyvät kaikista toimenpiteistä, jotka ovat omiaan vaarantamaan SEU-sopimuksen tavoitteiden saavuttamista.

Jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden väliset sitoumukset:

  • Ennen Rooman sopimuksen voimaantuloa tehtyjen sitoumusten ollessa kyseessä kolmansien osapuolten oikeudet pysyvät voimassa EY:n perustamissopimuksen 307 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti (unionin tuomioistuimen tuomio asiassa International Fruit Company, 12. joulukuuta 1972). Tämä tarkoittaa sitä, että näiden sopimusten osalta voidaan vedota yhteisöä vastaan, koska toimivalta on siirretty jäsenvaltioilta yhteisölle. Yhteisöä vastaan ei kuitenkaan voida vedota sellaisista sopimuksista johtuvien oikeuksien osalta, jotka eivät ole yhteensopivia EY:n perustamissopimuksen kanssa.
  • Rooman sopimuksen voimaantulon jälkeen tehdyt sitoumukset ovat yleensä päteviä paitsi, jos jäsenvaltio on ylittänyt toimivaltuutensa (jos toimivalta asiassa on EU:lla eikä jäsenvaltiolla) tai sopimus on yleisen lojaliteettiperiaatteen vastainen.

EU:n tuomioistuin voi esittää tulkintansa perustamissopimuksista. Tuomioistuin ei kuitenkaan valvo sopimusten laillisuutta vaan tämä määritetään kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

EU:n tuomioistuin voi tietyin edellytyksin ottaa käsiteltäväksi yksityishenkilöiden nostamia kanteita, jotka koskevat primaarilainsäädännön määräyksiä. Kyseisten määräysten oikeusvaikutusten on tällöin oltava välittömiä ja määräysten on oltava sisällöltään selkeitä, täsmällisiä ja rajoittamattomia (unionin tuomioistuimen tuomio asiassa Salgoil, 19. joulukuuta 1968).

Viimeisin päivitys 12.08.2010
Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun