RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 15 kielellä
Uudet kielet:  CS - HU - PL - RO

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Direktiivi

Direktiivi on yksi oikeudellisista välineistä, joita unionin toimielimet voivat käyttää Euroopan unionin (EU) politiikan toteuttamisessa. Sitä käytetään pääasiassa jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämiseen. Direktiiville on tunnusomaista sen joustava käyttö, sillä se velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden, mutta valtiot voivat vapaasti valita keinot täyttääkseen kyseisen velvoitteen.

Direktiivi on osa Euroopan unionin (EU) johdettua oikeutta. Näin ollen EU:n toimielimet hyväksyvät direktiivejä perustamissopimusten perusteella. Kun direktiivi on hyväksytty EU:n tasolla, jäsenvaltioiden on saatettava se osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Yleisesti sovellettava pakollinen säädös

EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artiklassa määrätään, että direktiivi on pakollinen säädös. Se velvoittaa EU:n asetuksen ja päätöksen tavoin jäsenvaltioita, joille se on osoitettu. Direktiivi on kaikilta osiltaan velvoittava, eikä sitä sen vuoksi voida soveltaa puutteellisesti, valikoivasti eikä osittain.

Direktiivi eroaa kuitenkin päätöksestä ja asetuksesta. Siinä missä asetusta on noudatettava jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä välittömästi sen voimaantulon jälkeen, direktiivi on ensin saatettava osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä. Direktiiviin ei näin ollen sisälly täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä, vaan siinä asetetaan jäsenvaltioille ainoastaan lopputulosta koskevia vaatimuksia. Jäsenvaltiot voivat vapaasti valita haluamansa tavan ja keinot direktiivin täytäntöön panemiseksi.

Direktiivi eroaa myös päätöksestä, sillä direktiivi on soveltamisalaltaan yleinen asiakirja, joka on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 289 artiklassa määrätään lisäksi, että direktiivi on lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä säädös silloin, kun se hyväksytään lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Tällöin komissio yleensä laatii direktiivistä ehdotuksen. Neuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyvät ehdotuksen sen jälkeen tavallista lainsäätämisjärjestystä tai erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen.

Direktiivi tulee voimaan sen jälkeen, kun se on annettu tiedoksi jäsenvaltioille tai julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Säädös, joka jäsenvaltioiden on saatettava osaksi lainsäädäntöään

Kyse on kaksitasoisesta säädöksestä, joka sisältää

  • varsinaisen direktiivin, jonka unionin toimielimet antavat
  • kansalliset täytäntöönpanotoimet, jotka jäsenvaltiot toteuttavat.

Direktiivin voimaantulolla ei periaatteessa ole välitöntä oikeusvaikutusta jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden. Vaikutus alkaa vasta, kun jäsenvaltiot ovat saattaneet sen osaksi lainsäädäntöään. Jäsenvaltioiden tehtävänä on saattaa direktiivit osaksi lainsäädäntöään toteuttamalla toimenpiteitä, jotka mahdollistavat direktiivissä säädettyjen tulosten saavuttamisen. Kansallisten viranomaisten on ilmoitettava nämä toimenpiteet komissiolle.

Toimenpiteet, joiden tarkoituksena on torjua direktiivien puutteellista saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä

Direktiivi on periaatteessa saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä toimielinten asettamassa määräajassa (kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen). Määräajan päätyttyä

  • komissio voi pyytää unionin tuomioistuinta antamaan kyseisiä valtioita koskevan tuomion (jonka jättäminen noudattamatta voi johtaa uuden tuomion antamiseen ja sakkojen määräämiseen)
  • unionin tuomioistuin on myös myöntänyt yksityishenkilöille tietyin ehdoin mahdollisuuden saada korvauksia, jos direktiivi on sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön puutteellisesti tai määräajan päättymisen jälkeen (asiassa Francovitch ja Bonifaci 19. marraskuuta 1991 annettu tuomio)
  • unionin tuomioistuin katsoo, että direktiivillä on välitön oikeusvaikutus (ts. yksityishenkilöt voivat vedota siihen suoraan tuomioistuimessa).

Direktiivillä on vertikaalinen välitön oikeusvaikutus siitä lähtien, kun määräaika sen sisällyttämiselle kansalliseen lainsäädäntöön on päättynyt. Tämä tarkoittaa, että yksityishenkilöt voivat vedota siihen valtioita vastaan tuomioistuimissa. Direktiivillä ei sitä vastoin ole horisontaalista välitöntä oikeusvaikutusta (yksityishenkilöt eivät voi vedota siihen muita yksityishenkilöitä vastaan tuomioistuimissa).

Unionin tuomioistuin on kuitenkin asettanut useita ehtoja, jotta yksityishenkilöt voisivat vedota direktiiviin tuomioistuimissa:

  • direktiivin säännösten on oltava ehdottomia ja riittävän täsmällisiä
  • direktiiviä ei ole välttämättä saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kansallisin toimenpitein määräaikaan mennessä.
Viimeisin päivitys 01.09.2010
Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun