Päätös
Päätös on oikeudellinen väline, jota Euroopan unionin toimielimet voivat hyödyntää yhteisön politiikkojen toteuttamisessa. Esimerkiksi komissio käyttää päätöksiä kilpailupolitiikan alalla rangaistakseen yrityksiä kartellin perustamisesta tai määräävän aseman (tai monopolin) väärinkäytöstä. Päätös on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 249 artiklan mukainen velvoittava säädös, jota sovelletaan yksittäistapaukseen. Päätöksellä on siis velvoittava vaikutus vastaanottajaan, jolle se on nimenomaisesti osoitettu, esimerkiksi yhdelle tai useammalle yksityiselle taholle (henkilöille ja yrityksille) tai yhdelle tai useammalle jäsenvaltiolle. EY:n perustamissopimuksen 249 artiklan mukaisten päätösten ohella on olemassa päätöksiä, joita ei ole osoitettu erityiselle taholle, ja ns. kolmannen pilarin päätöksiä, jotka koskevat poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa. Euroopan unionin perustuslakia koskevassa sopimusehdotuksessa esitetään uusi säädöshierarkia, johon kuuluu myös eurooppapäätös. Jos eurooppapäätös koskee yksittäistapausta, se vastaa EY:n perustamissopimuksen 249 artiklan mukaista päätöstä. Jos eurooppapäätös pätee yleisesti, se on yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusväline.
Päätös on yksittäistapaukseen kohdistuva lainsäädäntötoimi. Se kuuluu asetuksen ja direktiivin ohella EY:n perustamissopimuksen 249 artiklan mukaisiin normatiivisiin säädöksiin.
Päätös on kaikilta osiltaan velvoittava säädös, joka pätee yksittäistapauksessa.
EY:n perustamissopimuksen 249 artiklan mukaan päätös on velvoittava, toisin sanoen se sitoo niitä, joille se osoitettu, niin jäsenvaltioita kuin yksityisiä. Koska päätös on kaikilta osiltaan velvoittava, sitä ei saa soveltaa valikoiden tai vain osittain.
Päätös eroaa direktiivistä ja asetuksesta seuraavasti:
- toisin kuin direktiivissä, päätöksessä määrätään keinoista tiettyyn tulokseen pääsemiseksi. Siksi se ei edellytä kansallisen lainsäädännön mukaisia hyväksymismenettelyjä, vaan sillä annetaan yksityisille kansallisesta täytäntöönpanotoimesta riippumattomia oikeuksia ja velvollisuuksia;
- toisin kuin asetus, joka pätee yleisesti, päätös pätee yksittäistapauksessa. Ero ei aina ole aivan selvä, esimerkiksi silloin, kun asetus on osoitettu rajoitetulle ryhmälle, tai päinvastaisessa tapauksessa silloin, kun päätöksellä on laaja soveltamisala. Eron selventämiseksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että olennaista ei ole niiden henkilöiden määrä, joille säädös on osoitettu, vaan sen kohderyhmän määrittelyn täsmällisyys. Toisin sanoen, jos sanamuoto on abstrakti ja persoonaton, tekstiä on pidettävä asetuksena eikä päätöksenä.
Päätöksen voimaantulo edellyttää sen antamista tiedoksi asianomaiselle. Periaatteessa menettely käsittää kirjatun kirjeen lähettämisen ja saantitodistuksen. Päätös voidaan myös julkaista EU:n virallisessa lehdessä, mutta julkaiseminen ei poista tiedoksiantovelvoitetta, joka on ainoa keino saada säädöksen oikeusvoima ulottumaan niihin, joille se on osoitettu.
Päätös, jolla ei ole adressaattia, ja kolmannen pilarin päätös
EY:n perustamissopimuksen 249 artiklan mukaisten päätösten lisäksi on olemassa kaksi muuta päätöstyyppiä: päätös, jolla ei ole adressaattia (ts. sen kohdetta ei ole erikseen nimetty), ja kolmannen pilarin päätös.
Päätökset, joilla ei ole adressaattia (saks. "Beschlüsse"), ovat perussopimusten nojalla annettavia ei-normatiivisia säädöksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi päätökset, joita neuvosto tekee joustolausekkeen mukaisesti (EY:n perustamissopimuksen 308 artikla). Ne eroavat 249 artiklan mukaisista päätöksistä (saks. "Entscheidungen"), jotka on osoitettu nimetylle taholle.
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 34 artiklassa mainitut kolmannen pilarin päätökset voidaan osoittaa tai olla osoittamatta tietylle taholle. Soveltamissäännöt ovat löyhät, sillä näitä päätöksiä voidaan tehdä mihin hyvänsä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevan VI osaston tavoitteisiin pääsemiseksi, jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämistä lukuun ottamatta. Kolmannen pilarin päätökset muistuttavat käytännössä yhteisön asetuksia vain sillä erotuksella, että yksityiset eivät voi vedota niihin.
Päätös ja EU:n perustuslaki
Myös perustuslakisopimus tuntee päätökset, mutta niitä kutsutaan siinä eurooppapäätöksiksi. Ne eivät pohjimmiltaan eroa 249 artiklan päätöksistä: ne ovat velvoittavia, niitä sovelletaan sellaisinaan ja ne koskevat yksittäistapauksia. Perustuslakisopimuksen mukaan päätös on muu kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä säädös (I-33 artiklan 1 kohta ja I-35 artiklan 1 kohta). Toisin sanoen sen tekemisestä vastaa pääasiassa komissio (I-37 artikla) eikä lainsäätäjä eli neuvosto ja parlamentti yhdessä (I-35 artikla).
Perustuslakiin ei ole otettu kolmannen pilarin päätöksiä. Koska oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa kuuluu yleisten oikeussäännösten piiriin, siinä käytetään perustuslakisopimuksen mukaisia yleisiä oikeusvälineitä (eurooppalakeja ja puitelakeja).
Eurooppapäätöksiä voidaan perustuslakisopimuksen mukaan tehdä myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan eli YUTP:n alalla (I-40 artiklan 3 kohta) ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikan eli ETPP:n alalla (I-41 artiklan 4 kohta). Päätökset ovat YUTP:n alalla keskeisiä oikeudellisia välineitä, sillä eurooppalakeja tai -puitelakeja ei voida käyttää siinä (I-40 artiklan 6 kohta). Toisin kuin yksittäistapauksiin sovellettavia eurooppapäätöksiä, YUTP:n alaan kuuluvia eurooppapäätöksiä voivat tehdä neuvosto ja Eurooppa-neuvosto.
Nämä tiedot eivät sido Euroopan komissiota oikeudellisesti, ne eivät ole tyhjentäviä eikä niiden voida katsoa tulkitsevan sopimuksen tekstiä.