RSS
Aakkosellinen hakemisto

Sanasto

Toissijaisuus

Toissijaisuusperiaate määritellään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa. Periaatteen tarkoituksena on varmistaa, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia ja että jatkuvia tarkastuksia suoritetaan sen selvittämiseksi, onko aiheellista toimia unionin tasolla, kun otetaan huomioon jäsenvaltio-, alue- ja paikallistason suomat mahdollisuudet. Käytännössä toissijaisuus merkitsee, että unioni ryhtyy toimiin aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, vain siinä tapauksessa, että se on tehokkaampaa kuin kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason toiminta. Toissijaisuusperiaate liittyy läheisesti suhteellisuusperiaatteeseen. Sen mukaan unionin toiminnassa ei tule ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Edinburghissa joulukuussa 1992 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi julistuksen toissijaisuusperiaatteesta ja sen soveltamista koskevista säännöistä. Tähän julistukseen perustuva kokonaislähestymistapa vahvistetaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta tehdyssä pöytäkirjassa, joka on osa Amsterdamin sopimusta. Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1. joulukuuta 2009 pöytäkirjassa edellytetään nyt, että toissijaisuusperiaatetta on noudatettava kaikissa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävissä säädösehdotuksissa. Lisäksi kansalliset parlamentit voivat vastustaa ehdotusta sillä perusteella, että se rikkoo toissijaisuusperiaatetta, minkä seurauksena komissio voi joko pitää ehdotuksen voimassa, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Myös Euroopan parlamentti tai neuvosto voi estää ehdotuksen eteenpäin viemisen. Mikäli toissijaisuusperiaatetta on rikottu, alueiden komitea voi myös siirtää asian suoraan Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Katso:

Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun