RSS
Aakkosellinen hakemisto

Sanasto

Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio

Taloudellinen ja sosiaalinen koheesio eli yhteenkuuluvuus kuvastaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja alueiden välistä solidaarisuutta. Se edistää yhteisön alueen tasapainoista kehitystä, unionin alueiden välisten rakenteellisten erojen kaventamista sekä yksilöiden yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumista. Käytännössä se toteutuu erilaisten rahoitustoimien ja erityisesti rakennerahastojen ja koheesiorahaston avulla. Euroopan komissio laatii joka kolmas vuosi raportin taloudellisen ja sosiaalisen koheesion toteutumisesta ja siitä, miten yhteisön politiikat ovat vaikuttaneet siihen.

Taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon tähtäävä politiikka Euroopan tasolla juontaa juurensa Rooman sopimuksesta (1957), jonka johdanto-osassa viitataan alueiden välisten kehityserojen vähentämiseen. Yhteisön toimet kansallisten välineiden yhteensovittamiseksi ja täydentämiseksi taloudellisesti käynnistettiin 1970-luvulla. Nämä toimenpiteet osoittautuivat myöhemmin riittämättömiksi yhteisössä, jossa sisämarkkinoiden luominen ei vastoin odotuksia poistanutkaan alueiden välisiä eroja. Vuonna 1986 laaditussa Euroopan yhtenäisasiakirjassa asetettiin yhtenäismarkkinoiden toteuttamisen lisäksi tavoitteeksi taloudellinen ja sosiaalinen koheesio. Maastrichtin sopimuksella (1992) koheesiopolitiikka lisättiin Euroopan yhteisön perustamissopimukseen (158–162 artiklat).

Taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon pyritään pääasiassa Euroopan unionin aluepolitiikan avulla. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen ja vuonna 2004 tapahtuneen unionin Keski- ja Itä-Euroopan maihin laajentumisen ohella aluepolitiikka oli yksi kauden 2000–2006 kattavassa Agenda 2000:ssa käsitellyistä suurista haasteista, erityisesti rahoituksellisten vaikutustensa vuoksi.

Euroopan unionin aluepolitiikka on nyt EU:n talousarvion toiseksi suurin alamomentti 348 miljardin euron määrärahoineen (vuoden 2006 hintoina) kaudella 2007–2013. Laajentuminen 27 jäsenvaltioon tammikuussa 2007 sekoitti pakan. Unionin pinta-ala on kasvanut yli 25 %, väestömäärä yli 20 %, mutta vauraus vain noin 5 %. Euroopan unionin asukasta kohti laskettu BKT on laskenut yli 10 % ja alueelliset erot ovat kaksinkertaistuneet. Koska noin 60 % kehityksestä jäljessä olevista alueista sijaitsee nyt 12 jäsenvaltiossa, jotka liittyivät vuonna 2004 tai tämän jälkeen, aluepolitiikan painopiste siirtyy itään päin.

Taloudellisessa ja sosiaalisessa koheesiossa keskitytäänkin vuosina 2007–2013 entistä enemmän keskeisimpiin talouskasvun ja työllisyyden kehitysongelmiin unohtamatta kuitenkaan niitä alueita, jotka eivät vielä ole saaneet tosiasiallista lähentymisprosessia päätökseen. Rakenteellisia tukitoimia tarvitaan edelleen myös seuduilla, joilla on erityisiä rakenteellisia vaikeuksia (rakennemuutoksen kohteena olevat teolliset alueet, kaupunkialueet, maaseutualueet tai kalastuksesta riippuvaiset alueet, vakavista luonnonhaitoista tai väestöpoliittisista ongelmista kärsivät alueet). Vuosien 2007–2013 aluepolitiikan uudistuksessa keskeisellä sijalla ovat aluepolitiikan rahoitusvälineiden (rakennerahastojen ja koheesiorahaston) hallinnoinnin yksinkertaistaminen ja hajauttaminen.

Katso:

Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun