EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Teollistuneiden ja muiden korkean tulotason maiden ja alueiden kanssa tehtävän yhteistyön rahoitusväline (2007-2013)

Vuosia 2007-2013 koskevan yhteistyön rahoitusvälineen tavoitteena on tehostaa Euroopan unionin sekä teollistuneiden ja muiden korkean tulotason maiden ja alueiden välistä yhteistyötä. Euroopan yhteisö aikoo parantaa kahdenvälisiä suhteitaan teollistuneisiin ja muihin korkean tulotason maihin vahvistaakseen Euroopan unionin roolia ja asemaa maailmassa, lujittaakseen monenvälisiä instituutioita ja edistääkseen osaltaan maailmantalouden ja kansainvälisen järjestelmän tasapainoa.

SÄÄDÖS

Neuvoston asetus (EY) N:o 1934/2006, annettu 21 päivänä joulukuuta 2006, teollistuneiden ja muiden korkean tulotason maiden ja alueiden kanssa tehtävän yhteistyön rahoitusvälineen perustamisesta.

TIIVISTELMÄ

Euroopan unioni on kuluneen vuosikymmenen aikana vahvistanut kahdenvälisiä suhteitaan teollisuusmaihin ja muihin korkean tulotason maihin ja alueisiin erityisesti Pohjois-Amerikassa, Itä-Aasiassa, Kaakkois-Aasiassa ja Persianlahden alueella.

Tämän asetuksen tarkoituksena on syventää entisestään EU:n suhteita näihin maihin monenvälisten instituutioiden lujittamiseksi, maailmantalouden ja kansainvälisen järjestelmän tasapainon ja kehityksen edistämiseksi sekä Euroopan unionin roolin ja aseman vahvistamiseksi maailmassa.

EU:n sekä teollistuneiden ja muiden korkean tulotason maiden ja alueiden suhteet ovat kehittyneet kattamaan laajan kirjon aiheita. Suhteita voitaisiin silti syventää edelleen aloilla, joilla EU:lla ja teollistuneilla ja muilla korkean elintason mailla ja alueilla on yhteisiä etuja. Suhteiden vahvistamisen tärkeyden tunnustavat sekä EU että kyseiset maat. Vuosia 2007-2013 koskevalla yhteistyön rahoitusvälineellä pyritään vahvistamaan EU:n ja sen kumppanimaiden yhteistyötä.

Yhteistyön rahoitusvälineen luonne

Rahoitusvälineellä tuetaan kaikkia yhteisön toimivallan piiriin kuuluvia yhteistyön muotoja teollistuneiden ja muiden korkean tulotason maiden ja alueiden kanssa kahdenväliseltä, alueelliselta tai monenväliseltä pohjalta. Väline koskee erityisesti taloudellista yhteistyötä, rahoitusyhteistyötä ja teknistä yhteistyötä. Rahoitusvälineen tavoitteet ovat erityisesti seuraavat:

  • yhteistyön, kumppanuuksien ja yhteisyritysten edistäminen taloudellisten, yliopistollisten ja tieteellisten toimijoiden välillä yhteisössä ja kumppanimaissa;
  • kahdenvälisen kaupan, investointien ja taloudellisten kumppanuuksien edistäminen;
  • poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten toimijoiden välisen vuoropuhelun edistäminen yhteisössä ja kumppanimaissa;
  • yksittäisten henkilöiden välisten yhteyksien ja koulutusohjelmien edistäminen;
  • yhteistoimintahankkeiden edistäminen sellaisilla aloilla kuin tutkimus, tiede ja teknologia, energia, liikenne ja ympäristöasiat sekä kaikki muut yhteisön ja kumppanimaiden väliset yhteistä etua koskevat asiat;
  • Euroopan unionia koskevan tietoisuuden ja tiedon sekä Euroopan unionin näkyvyyden lisääminen kumppanimaissa.

Lisäksi rahoitusvälineen tavoitteena on edistää kumppanimaissa vuoropuhelun ja yhteistyön avulla sitoutumista Euroopan unionin perusperiaatteisiin, jotka ovat vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen periaatteet sekä oikeusvaltioperiaate.

Rahoitusvälineen tavoitteena on siis luoda suotuisammat olosuhteet EU:n ja näiden maiden välisten suhteiden kehittämiselle sekä edistää vuoropuhelua.

Rahoitusväline koskee sellaisia teollistuneita ja muita korkean tulotason maita ja alueita, joilla on samankaltaiset poliittiset, taloudelliset ja institutionaaliset rakenteet ja arvot kuin EU:lla. Näillä mailla ja EU:lla on jo ennestään hyvät suhteet. Lisäksi kyseiset maat ovat usein keskeisiä toimijoita monenvälisissä organisaatioissa.

Näihin maihin kuuluvat Australia, Bahrain, Brunei, Kanada, Kiinan Taipei, Hongkong, Japani, Korean tasavalta, Kuwait, Macao, Uusi-Seelanti, Oman, Qatar, Saudi-Arabia, Singapore, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Yhdysvallat. Asetuksen liitteenä olevaa maaluetteloa voidaan tarvittaessa muuttaa erityisesti, jos OECD:n kehitysapukomitea muuttaa omaa luetteloaan.

Alueellisen yhteistyön tehostamiseksi voidaan asetuksen perusteella myöntää rahoitusta myös sellaisille maille, joita ei ole mainittu liitteessä, jos toteutettava hanke on luonteeltaan alueellinen tai rajat ylittävä.

Rahoitusvälineen täytäntöönpanon on oltava johdonmukaista EU:n ulkosuhteiden alaan kuuluvien muiden toimien kanssa.

Hallinto ja toteuttaminen

Yhteistyön rahoitusvälinettä sovelletaan käytännössä monivuotisten yhteistyöohjelmien pohjalta. Niissä määritellään yhteisön strategiset etunäkökohdat ja ensisijaiset tavoitteet, yleiset tavoitteet ja odotetut tulokset. Niissä mainitaan myös yhteisön rahoitusta saavat alat ja esitetään varojen alustava jakautuminen ensisijaisten alojen ja kumppanimaiden osalta. Ohjelmien kesto ei voi ylittää asetuksen voimassaoloaikaa. Ohjelmia tarkistetaan kauden puolivälissä tai tarvittaessa.

Komissio hyväksyy monivuotisiin yhteistyöohjelmiin perustuvat vuosittaiset toimintaohjelmat. Vuosittaisissa toimintaohjelmissa määritellään tavoitteet, toimialat, odotetut tulokset, hallinnointimenettelyt sekä suunnitellun rahoituksen kokonaismäärä. Niihin sisältyy myös kuvaus rahoitettavista toimista sekä maininta kullekin toimelle osoitetun rahoituksen määrästä.

Rahoitusta voivat saada muun muassa seuraavat yksiköt:

  • kumppanimaat ja niiden alueet, instituutiot ja hajautetut hallintoyksiköt;
  • kansainväliset järjestöt, mukaan lukien alueelliset järjestöt, siltä osin kuin ne edistävät tämän asetuksen tavoitteiden toteuttamista;
  • kumppanimaan tai -alueen sekä yhteisön perustamat yhteiselimet;
  • Euroopan unionin virastot.

Rahoitusvälineestä annettavan rahoituksen oikeudellinen muoto voi olla jokin seuraavista:

  • tukisopimukset (mukaan lukien apurahat);
  • hankintasopimukset;
  • työsopimukset;
  • rahoitussopimukset.

Yhteistyöohjelmat rahoitetaan yhteisön yleisestä talousarviosta joko kokonaisuudessaan tai yhteisrahoituksena. Rahoitettavat toimenpiteet voidaan rahoittaa yhdessä erityisesti seuraavien tahojen kanssa:

  • jäsenvaltiot, niiden paikalliset ja alueelliset viranomaiset ja niiden kokonaan ja osittain julkiset virastot;
  • kumppanimaat ja niiden kokonaan tai osittain julkiset virastot;
  • kansainväliset järjestöt ja alueelliset järjestöt, mukaan lukien kansainväliset ja alueelliset rahoituslaitokset;
  • yhtiöt, yritykset sekä muut yksityiset talouden alan organisaatiot ja toimijat;
  • varoja vastaanottavat kumppanimaat sekä muut tukikelpoiset elimet.

Tämän rahoitusvälineen hallinnoinnissa noudatetaan yhteisön taloudellisten etujen suojaamista koskevia vaatimuksia. Sen vuoksi komissiolla ja tilintarkastustuomioistuimella on valtuudet tarkastaa kaikkien yhteisöltä varoja saaneiden hankkijoiden ja alihankkijoiden tilit joko asiakirjojen perusteella tai tarkastuskäynneillä etu- ja jälkikäteen.

Komissio arvioi rahoitettavia ohjelmia säännöllisesti ja laatii suosituksia tulevien toimien parantamiseksi. Lisäksi se toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle vuosittain kertomuksen, jossa mainitaan talousarvion täytäntöönpanon tulokset sekä rahoitetut toimet ja ohjelmat ja niiden tulokset.

Komissio antaa viimeistään 31. joulukuuta 2010 kertomuksen, jossa arvioidaan tämän asetuksen täytäntöönpanoa ensimmäisten kolmen vuoden aikana. Tarvittaessa tehdään ehdotuksia asetuksen muuttamiseksi.

Komissiota avustaa komitea.

Rahoitusvälineen talousarvio kaudelle 2007-2013 on 172 miljoonaa euroa.

Tällä asetuksella kumotaan neuvoston asetus (EY) N:o 382/2001 Euroopan unionin ja Pohjois-Amerikan, Kaukoidän ja Australaasian teollisuusmaiden välistä yhteistyötä ja kaupallisia suhteita edistävien hankkeiden täytäntöönpanosta.

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo - Voimassaolon päättymispäivä

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EY) N:o 1934/2006 [hyväksyminen: CNS/2006/0807]

31.12.2006-31.12.2013

-

EUVL L 405, 30.12.2006

Viimeisin päivitys 13.09.2007

Top