RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 11 kielellä

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Laajentumisen haasteet

Arkisto

Joulukuussa 1999 pidetyn Helsingin huippukokouksen jälkeen hakijamaiden ryhmään kuuluu 13 maata:

  • 10 Keski- ja Itä-Euroopan maata (KIE-maat)
  • Kypros, Malta ja Turkki.

Turkkia lukuun ottamatta nämä maat ovat aloittaneet liittymisneuvottelut joko vuonna 1998 (Kypros, Viro, Puola, Tšekki, Unkari ja Slovenia) tai vuonna 2000 (Malta, Latvia, Liettua, Slovakia, Romania ja Bulgaria). Liittymisen ehtona on vuonna 1993 määriteltyjen nk. Kööpenhaminan kriteerien (DE) (EN) (FR) noudattaminen. Romaniaa ja Bulgariaa lukuun ottamatta ehdokasmaat saivat liittymisneuvottelut päätökseen joulukuussa 2002 pidettyyn Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostoon mennessä. Toukokuusta 2004 laajentuneeseen Euroopan unioniin kuuluu näin 25 jäsenvaltiota. Uudet jäsenvaltiot osallistuvat seuraaviin Euroopan parlamenttivaaleihin kesäkuussa 2004.

Laajentuminen on epäilemättä suuri tapahtuma Euroopan rakentamisessa ja se on näkyvä maanosamme politiikassa lähivuosikymmeninä. Tällaista muutosta ei näin ollen voida toteuttaa, ilman että sitä edeltää yhteisön nykyisen toiminnan uudistaminen, jotta vältettäisiin koko unionin halvaantuminen.

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA JA SUURIA TARPEITA

Mahdollisuudet

Komission ensimmäinen välikertomus laajentumisen vaikutuksista Euroopan unionin politiikkaan esitettiin joulukuussa 1995. Kertomuksessa kehotettiin komissiota syventämään arviota laajentumisen vaikutuksista yhteisön politiikkaan, erityisesti maatalous- ja rakennepolitiikkaan. Agenda 2000 (castellanodeutschfrançais) on ensimmäinen vastaus tähän vaatimukseen. Tässä asiakirjassa kuvatuilla rahoitusnäkymillä haluttiin esittää ensimmäinen haaste yhteisön politiikan uudistamiselle.

Laajentuminen tarjoaa poliittisia ja taloudellisia mahdollisuuksia 30 jäsenvaltion unionille. Kokonaisvaltaisia taloudellisia vaikutuksia tarkasteltaessa, huomio kiinnittyy yhtenäismarkkinoiden laajentumiseen 370 miljoonasta kuluttajasta noin 455 miljoonaan kuluttajaan. Lisäksi unionin asema kansainvälisessä politiikassa ja kansainvälisillä markkinoilla vahvistuu.

Samanaikaisesti unionin sisällä esiintyvien etujen epäyhtenäisyys edellyttää alakohtaisia ja alueellisia tarkistuksia. Tätä varten on ensin hyväksyttävä asianmukaiset liittymistä edeltävät toimenpiteet, mm. seuraavat:

  • unionin toimielinten ja muiden elinten toiminnan uudistaminen. Helmikuusta 2003 voimassa olleessa Nizzan sopimuksessa määritellään laajentuneen Euroopan unionin toimintatapa
  • ehdokasmaiden on saatettava yhteisön säännöstö osaksi kansallista lainsäädäntöä ja valmistauduttava yhtenäismarkkinoiden toimintaan.

Suuria tarpeita

Taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevästä toisesta välikertomuksesta (castellanodeutschenglishfrançais) käy ilmi, että keskimääräinen varallisuus BKT:na mitattuna on KIE-maissa yhä huomattavasti alhaisempi kuin nykyisissä jäsenvaltioissa. Unionin pinta-ala ja väestö kasvavat kolmanneksella, mutta BKT vain viisi prosenttia. Näiden maiden 105 miljoonasta asukkaasta yli 98 miljoonaa asuu alueilla, joiden BKT on alle 75 prosenttia laajentuneen unionin keskiarvosta.

Näiden maiden taloudelliset ja sosiaaliset tarpeet ovat valtavat teollisuudessa, palveluissa, liikenteessä, ympäristöasioissa, maataloudessa, henkilöresurssien ammattitaidossa. Kansallisten liikenneverkkojen kehittämiseksi ja liittämiseksi Euroopan laajuisiin verkkoihin on tehtävä paljon työtä. Ympäristöasioissa vaikeimmat ongelmat koskevat veden saastumista, jätehuoltoa ja ilman saastumista. Työllisyysasioissa on jo tehty perinpohjaisia muutoksia liittymiseen valmistauduttaessa ja tätä työtä jatketaan edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Etenkin teollisuuden ja maatalouden työpaikkojen määrä on suuri, palveluala on heikko suurten yhdyskuntien ulkopuolella, työn tuottavuus on unionin keskiarvoa alhaisempi.

VAIKUTUKSET ALUEPOLITIIKKAAN

Ehdokasmaiden liittyminen on suuri haaste Euroopan unionin taloudelliselle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle. Laajentumisen myötä yhteisöön syntyy uusi ryhmä, joka koostuu maista, joiden tulot ovat 40 prosenttia unionin keskiarvoa alhaisemmat. Solidaarisuuden periaatteiden mukaisesti unionin rakennepolitiikassa olisi keskityttävä näiden maiden kehityksestä jälkeen jääneisiin alueisiin, jotka muodostavat niiden lähes koko alueen. Nykyisten 15 jäsenvaltion väliset eroavuudet eivät kuitenkaan ole kadonneet ja ne on edelleen otettava huomioon aluepolitiikassa.

Aluekehityspolitiikan täytäntöönpano on uusi tehtävä ehdokasmaiden viranomaisille. Rakennerahastojen hallinto, jota ehdokasmaat voivat piakkoin tavoitella, edellyttää kaikkien hallintotasojen toiminnan ja toimivaltuuksien perinpohjaista mukauttamista rakenteellisten tukitoimenpiteiden perustana olevaan yhteisön oikeudelliseen kehykseen. Seuraavilla aloilla on jo tehty merkittäviä toimia:

  • asianmukaisen oikeudellisen kehyksen perustaminen
  • NUTS-luokittelua (castellanodeutschfrançais) vastaavan hallinnollisen jaon toteuttaminen
  • yhdennettyjen ja monivuotisten aluekehitysohjelmien määritteleminen
  • kaikkien tulevaan aluepolitiikkaan osallistuvien toimivallan määritteleminen ehdokasmaissa
  • rakenteellisten tukitoimenpiteiden seuraavien yleisperiaatteiden noudattaminen: ohjelmatyö, kumppanuus, täydentävyys, hallinto, seuranta, arviointi, maksut ja varainhoidon valvonta.

LIITTYMISTÄ EDELTÄVÄ STRATEGIA

Liittymistä edeltävässä strategiassa vahvistetaan erityiset tavoitteet, jotka perustuvat pääasiallisesti siihen, miten hakijamaat saattavat yhteisön säännöstön osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tämä toteutetaan vaiheittain komission kanssa Euroopan unionin toimivaltaa koskevista 31 luvusta käytävien kahdenvälisten neuvottelujen aloittamisen ja päättämisen tahdissa.

Nizzassa joulukuussa 2000 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa hyväksytyn komission laajentumisstrategian mukaan 21 luku "Aluepolitiikka ja rakennepoliittisten välineiden koordinointi" on ensisijainen rahoituksellisten vaikutustensa vuoksi. Neuvottelut saatiin alustavasti päätökseen vuoden 2002 huhtikuussa Kyproksen ja Tšekin kanssa ja vuoden 2002 kesäkuussa Viron, Latvian ja Liettuan kanssa. Vuoden 2002 heinäkuun lopussa Malta, Slovakia, Slovenia ja Unkari pääsivät myös komission kanssa sopimukseen tästä luvusta. Puola sai viimeisenä maana päätökseen neuvottelut 21 luvusta lokakuun alussa 2002. Joulukuussa 2003 Brysselissä pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa todettiin jälleen tyytyväisyydellä Bulgarian ja Romanian pyrkimykset ja kannustettiin näitä maita jatkamaan uudistuksia. Näiden kahden maan on tarkoitus liittyä unioniin vuonna 2007.

Liittymisstrategia edellyttää ehdokasmaiden institutionaalisten ja hallinnollisten valmiuksien vahvistamista, jotta ne voisivat soveltaa yhteisön säännöstöä ja mukauttaa yrityksensä yhteisön normeihin. Hakijamaiden edistymisestä yhteisön säännöstön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä laaditaan neuvostolle määräaikaiskertomukset. Komissio on halunnut vastata Keski- ja Itä-Euroopan hakijamaiden liittymistä edeltävän strategian vaatimuksiin ja kehittänyt niiden kanssa liittymiskumppanuuksia ja avannut niitä varten suurimman osan yhteisöohjelmista. Komissio on näin kaksinkertaistanut tukensa näille maille tammikuusta 2000 alkaen ja varmistaa edelleen Eurooppa-sopimusten täytäntöönpanon.

Liittymistä valmistelevat välineet

Eurooppa-sopimukset ovat oikeudellinen perusväline, jossa määritellään unionin ja ehdokasmaiden suhteet. Ne koskevat kauppaa, poliittista vuoropuhelua ja muita yhteistyön aloja. Niiden avulla voidaan seurata ehdokasmaiden edistystä yhteisön säännöstön käyttöönotossa ja täytäntöönpanossa ja liittymiskumppanuuden tavoitteiden toteuttamisessa.

Liittymiskumppanuus on strategian pääkohta ja se koskee kaikkia ehdokasmaille myönnettäviä tukimuotoja, jotka kuuluvat Euroopan unionin jäsenyyttä valmistelevien kansallisten ohjelmien yhteiseen kehykseen. Tällä välineellä vahvistetaan monivuotisen ohjelmatyön avulla kunkin ehdokasmaan lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteet (jotka koskevat erityisesti demokratiaa, makrotaloudellista vakautta, ydinturvallisuutta ja yhteisön säännöstön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä) ja siinä osoitetaan käytössä olevat keinot ehdokasmaiden valmistautumiseksi jäsenyyteen.

Tulevat jäsenmaat osallistuvat yhteisöohjelmiin. Nämä ohjelmat kattavat suurimman osan yhteisön politiikkaa (yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen, ympäristöasiat, liikenteen, tutkimuksen), ja niihin osallistuminen on hyödyllistä valmistautumista jäsenyyteen ja assosioituneiden maiden ja niiden kansalaisten totuttautumista unionin politiikkaan ja työmenetelmiin.

Lainsäädännön lähentäminen kuuluu ensisijaisiin tavoitteisiin. Teknisen avun tiedonvaihtotoimisto (TAIEX) (EN) antaa tietoja yhteisön säännöstöstä. Toimisto tukee ehdokasmaiden hallintoa ja yrityksiä erityisesti järjestämällä erityisseminaareja tai tutkimusvierailuja.

Lainsäädännön lähentäminen yksinään ei riitä: on myös vahvistettava yhteisön säännöstön täytäntöönpanosta ja soveltamisesta vastuussa olevia toimielimiä. Päävälineitä toimielinten vahvistamisessa on kummitoiminta (EN), johon kuuluu unionin asiantuntijoiden siirtäminen ehdokasmaihin. Tämä toiminta pantiin alulle siirtämällä ehdokasmaihin liittymistä valmistelevia neuvonantajia, jotka voivat olla jäsenvaltioiden virkamiehiä tai riippumattomia asiantuntijoita. Nämä henkilöt kouluttavat asiantuntijoina ehdokasmaiden kollegansa yhteisön säännöstön soveltamista ja täytäntöönpanoa ja tärkeimpien alojen vahvistamista varten.

Rahoitusvälineet

Liittymistä edeltävän strategian tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan myös tuki- ja rahoitusvälineitä. Berliinissä vuonna 1999 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa päätettiin kaksinkertaistaa liittymistä edeltävä tuki vuodesta 2000 alkaen ja perustaa kaksi erityistä välinettä:

  • liittymistä valmisteleva rakennepoliittinen väline (Ispa), jonka vuosibudjetti on ollut vuodesta 2000 alkaen 1 040 miljoonaa euroa
  • liittymistä valmisteleva maatalouden rahoitusväline (Sapard), jonka vuosibudjetti on 520 miljoonaa euroa.

Näillä kahdella välineellä täydennetään vuodesta 1989 alkaen toteutetussa Phare-ohjelmassa rahoitettuja tukitoimenpiteitä. Phare-ohjelma on edelleen ehdokasmaille tarkoitettu pääasiallinen tukiväline.

Phare

Phare-ohjelman tavoite on kehittynyt vuosien varrella samanaikaisesti yhteisön säännöstön käyttöönottamiseen liittyvien tarpeiden kanssa. Phare-ohjelma keskittyy toistaiseksi kahteen päätavoitteeseen:

Ehdokasmaiden hallinnollisten ja institutionaalisten valmiuksien vahvistaminen eli yhteiskunnallisten laitosten kehittäminen on edistänyt sitä, että kaikille hallinnon tasoille perustetaan rakenteet, joilla on pätevyys ja valmius määritellä monivuotiset alueelliset kehityssuunnitelmat.

Investointituki eli yritysten ja infrastruktuurien mukauttamiseen unionin normeihin tarkoitettujen investointien rahoitus. Phare-ohjelman 1 560 miljoonan euron budjetista 70 prosenttia kohdennetaan tähän toimintaan.

Liittymiseen valmistava tuki maataloudelle

Liittymiseen valmistavat tukimuodot maataloudelle (Sapard) ovat olleet vuodesta 2000 alkaen suuruudeltaan 520 miljoonaa euroa vuodessa. Niitä sovelletaan ensisijaisilla aloilla, joita ovat elintarvikkeiden jalostaminen, kaupan pitämisen portaat ja laadun valvonta. Näitä toimenpidekokonaisuuksia toteutetaan kansallisten ohjelmien perusteella ja niillä voidaan rahoittaa myös yhdennetyn kehityksen kohdennettuja hankkeita, joilla tuetaan paikallisia aloitteita.

Liittymistä valmistelevan rakennetuen muodot

Liittymistä valmistelevalla rakennepoliittisella välineellä (Ispalla) on ollut vuodesta 2000 alkaen käytössään 1 040 miljoonan euron suuruinen vuosibudjetti ja sillä tuetaan pääasiallisesti investointeja ympäristön ja liikenteen infrastruktuuriin.

RAKENNERAHASTOJEN JA KOHEESIORAHASTON HALLINNOINTI VUOSINA 2004-2006

Liittymisneuvottelut saatettiin päätökseen Kööpenhaminan Eurooppa-neuvostossa, ja 10 uutta jäsenvaltiota voi liittyä unioniin 1. toukokuuta 2004. Kaudeksi 2004-2006 uusille jäsenvaltioille myönnettiin 21,7 miljardia euroa lisävaroja. Määrä on alhaisempi kuin Berliinin Eurooppa-neuvostossa vuonna 1999 Agenda 2000:n yhteydessä vahvistettu kynnys.

Tulevat jäsenvaltiot laativat komission ohjeiden (castellanodeutschenglishfrançais) mukaan kaudeksi 2004-2006 alueelliset kehittämisohjelmat, jotka saavat rakennerahastorahoitusta tammikuusta 2004. Ne osallistuvat myös kahteen yhteisöaloitteeseen: INTERREG III ja Equal.

Uusille jäsenvaltioille on varattu 5,76 miljardia euroa maaseudun kehittämiseen kaudella 2004-2006. Vahvasti maatalousvaltainen Puola saa näistä tuista lähes puolet. Varat käytetään maatilojen nykyaikaistamiseen, rakenneuudistukseen ja yhteisön tuotantovaatimuksiin sopeutumiseen. Niillä pyritään myös edistämään maaseutualueiden kestävää kehitystä erityisesti seuraavanlaisilla toimenpiteillä: epäsuotuisten alueiden tuki, elintarvikkeiden laatu, maatalousympäristö ja eläinten hyvinvointi, metsitys ja tuottajaryhmittymien perustaminen.

Aluepolitiikan tulevaisuudesta (ES) (DE) (EN) (FR) (IT) laajentuneessa Euroopassa käytävän keskustelun yhteydessä komissio tekee ehdotuksia vuoden 2006 jälkeisestä koheesiopolitiikasta. Se julkaisee kolmannen koheesiokertomuksen vuoden 2004 alussa. Vaikka koheesiopolitiikan säilyttäminen näyttääkin varmalta, sen kokonaisrahoitus on vielä päättämättä. Nykyisten suunnitelmien mukaan aluepolitiikan suuret linjat ovat tulevaisuudessa seuraavat:

  • Tukitoimet kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden hyväksi muodostavat uuden tavoitteen 1. Näihin alueisiin kuuluu unionin nykyisiä alueita, joiden taloudellista lähentymistä ei vielä ole saatu päätökseen, ja lähes kaikki uusien jäsenvaltioiden alueet. Tavoitteen ulkopuolelle jäävät ainoastaan Kypros sekä Prahan (Tšekki) ja Bratislavan (Slovakia) alueet. Niille nykyisen unionin alueille, jotka eivät puhtaasti tilastollisesta vaikutuksesta enää täytä tukikelpoisuusehtoja laajentumisen jälkeen, maksetaan siirtymäkauden tukea. Tulevan aluepolitiikan määrärahoista 75 prosenttia on tarkoitus kohdentaa tavoitteeseen 1.
  • Uudistetussa tavoitteessa 2, johon kohdennetaan 20 prosenttia määrärahoista, on tarkoitus keskittyä alueelliseen kilpailukykyyn, työllisyyteen ja koulutukseen liittyviin hankkeisiin tavoite 1 -alueiden ulkopuolella. Kullekin jäsenvaltiolle annetaan kansalliset kokonaismäärärahat, jotka on käytettävä temaattisia, rahoituksellisia ja ajallisia velvoitteita noudattaen.
  • Alueiden välistä yhteistyötä on tarkoitus jatkaa viidellä prosentilla määrärahoista. Yhteistyö voi tapahtua sekä unionin sisä- että ulkorajoilla.
Viimeisin päivitys 21.01.2004

Katso myös

Lisätietoja Agenda 2000:sta ja laajentumisesta saa seuraavilta kotisivuilta:

Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun