RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 11 kielellä

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Talouspolitiikan laajat suuntaviivat (1998)

Arkisto

1) TAVOITE

Tavoitteena on jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikan tiiviimpi yhteensovittaminen ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuva lähentyminen.

2) ASIAKIRJA

Neuvoston suositus, annettu 6 päivänä heinäkuuta 1998, jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista [EYVL L 200, 16.7.1998].

3) TIIVISTELMÄ

Jäsenvaltioiden harjoittama politiikka, jonka tavoitteena on ollut kestävä taloudellinen lähentyminen, on tuottanut konkreettisia tuloksia. Näiden tulosten perusteella Euroopan unionin neuvosto päätti 3. toukokuuta 1998, että 11 jäsenvaltiota täytti euron käyttöön ottamiseksi vaadittavat edellytykset. Monissa jäsenvaltioissa ei kuitenkaan ole edistytty riittävästi työttömyyden vähentämisessä.

Kesän 1997 jälkeen talouden elpyminen vahvistui entisestään, samalla kun inflaatio oli ennätyksellisen alhainen. Talouden perustekijät ovat kunnossa ja paranevat jatkuvasti, mikä ennakoi vakaata kasvua. Elpymisen voimistuessa työttömyysastetta voitaisiin laskea hiukan vuoteen 1999 asti.

Talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa tuodaan esiin, että makrotalouspolitiikassa yhteisen strategian kehittämistä on jatkettava kolmen keskeisen tekijän perusteella:

  • hintavakauteen tähtäävä rahapolitiikka
  • määrätietoinen pyrkimys vakauttaa julkinen talous ja pitää julkisyhteisöjen rahoitusasema vakaussopimuksen mukaisena
  • hintavakaustavoitteen mukainen nimellispalkkojen kehitys ja tuottavuuden kasvua noudattava reaalipalkkojen kehitys investointien tuoton parantamiseksi.

Mitä paremmin tarkoituksenmukaiset finanssipoliittiset toimenpiteet ja maltillinen palkkakehitys tukevat rahapolitiikan vakaustavoitetta, sitä suotuisampia rahapoliittiset edellytykset, valuuttakurssit ja pitkät korot mukaan lukien, ovat kasvun ja työllisyyden kannalta.

Euroaluetta koskevat talouspoliittiset toimet muodostuvat pääasiassa yhteisen rahapolitiikan sekä osallistujamaiden julkisen talouden ja palkkojen kehityksen yhteisvaikutuksesta. Asianmukaisen talouspoliittisten toimien yhdistelmän saavuttamiseksi talouspoliittisia toimia seurataan ja koordinoidaan entistä tarkemmin.
Vakauteen tähtäävä talouspolitiikka on yhtä tarpeellinen myös toistaiseksi euroalueen ulkopuolelle jääville maille (Tanska (castellanodeutschenglishfrançais), Yhdistynyt kuningaskunta (castellanodeutschenglishfrançais) ja Ruotsi (castellanodeutschenglishfrançais)).

Keskimääräinen inflaatiovauhti on laskenut alle 2 prosentin sekä tulevalla euroalueella että Tanskassa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Näiden valtioiden on nyt keskityttävä talouspolitiikassaan hintavakauden ylläpitämiseen säilyttääkseen kasvulle suotuisat rahapoliittiset edellytykset ja välttääkseen liian suuret inflaatioerot.
Tehostetut toimet ovat tarpeen Kreikan (castellanodeutschenglishfrançais) inflaatiovauhdin hillitsemiseksi, jotta se voisi selviytyä drakman valuuttakurssimekanismiin liittämistä maaliskuussa 1998 seuranneen devalvaation vaikutuksista.

Useimpien jäsenvaltioiden on edistyttävä edelleen saavuttaakseen vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteet, joiden mukaan julkisen talouden rahoitusaseman on oltava lähellä tasapainoa tai ylijäämäinen. Talouden tervehdyttäminen on välttämätöntä, jotta

  • helpotettaisiin yhteisen rahapolitiikan sekä toistaiseksi euroalueen ulkopuolelle jäävien valtioiden rahapolitiikan tehtävää
  • pitkäaikaiset korot pidettäisiin alhaisella tasolla ja lisättäisiin näin yksityisiä investointeja
  • julkiselle taloudelle annettaisiin tarvittava liikkumavara haitallisesta talouskehityksestä selviämiseksi
  • yli 60 prosentin velka suhteessa BKT:een lähestyisi edelleen viitearvoa tyydyttävällä nopeudella.

On myös tärkeää, että jäsenvaltiot osoittavat jatkavansa julkisen talouden tervehdyttämistä.

Kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi neuvosto toistaa samat yleiset periaatteet, jotka on esitetty edellisten vuosien laajoissa suuntaviivoissa:

  • on turvauduttava mieluummin kustannusten vähentämiseen kuin kokonaisverotaakan lisäämiseen
  • talouden dynaamisuuden lisäämiseksi useimmissa jäsenvaltioissa on toivottavaa keventää kokonaisverotaakkaa
  • silloin kun julkisen talouden alijäämä tai julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) on edelleen korkea, on varmistettava, ettei verojen alentaminen hidasta alijäämän pienentämistä
  • julkisten menojen ensisijaisiksi tavoitteiksi on asetettava investoinnit infrastruktuuriin ja inhimillisiin voimavaroihin sekä aktiiviseen työmarkkinapolitiikkaan.

Jäsenvaltioiden tavoin myös yhteisöä kehotetaan noudattamaan tiukkaa talousarvion kurinalaisuutta.

Maakohtaiset suuntaviivat ovat seuraavat.

Belgian on pysyttävä sitoumuksessaan pitää perusylijäämä 6 prosentissa suhteessa BKT:een keskipitkällä aikavälillä pienentääkseen nopeasti yhä erittäin korkeaa velkasuhdettaan.

Saksan on nopeutettava julkisen talouden vakauttamista, jotta velkaantuminen saadaan selvästi laskemaan ja lähitulevaisuudessa nopeasti takaisin viitearvon alapuolelle.

Espanjan tulisi hyödyntää nykyisiä suotuisia talouskasvun edellytyksiä saavuttaakseen nopeammin keskipitkän aikavälin tavoitteen lähellä tasapainoa olevasta tai ylijäämäisestä julkisen talouden rahoitusasemasta.

Ranskan on jatkettava julkisen talouden vakauttamiseen tähtääviä toimia noudattaakseen vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteita vuoden 1999 jälkeen ja vakauttaakseen velkasuhteensa.

Irlannin on noudatettava tiukkaa veropolitiikkaa vähentääkseen talouden ylikuumenemisriskiä. Koska julkisen talouden rahoitus on yhä enemmän ylijäämäinen, velkasuhde laskee viitearvon alapuolelle vuonna 1998 ja pienenee sen jälkeen edelleen.

Italian on voimistettava edelleen toimia julkisen talouden vakauttamiseksi pystyäkseen noudattamaan vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteita ja pienentääkseen edelleen yhä erittäin korkeaa velkasuhdetta.

Luxemburgin julkisen talouden rahoitusaseman odotetaan pysyvän lähivuosina ylijäämäisenä ja velkasuhteen erittäin alhaisena.

Alankomaiden on vältettävä julkisen talouden suuntaviivojensa keventämistä, jotta velkasuhteen pieneneminen jatkuisi säännöllisenä.

Itävallan on jatkettava taloutensa vakauttamista saavuttaakseen keskipitkän aikavälin tavoitteensa lähellä tasapainoa olevasta tai ylijäämäisestä julkisesta taloudesta ja velkasuhteen pitämiseksi laskusuunnassa.

Portugalin tulisi jatkaa toimia julkisen talouden vakauttamiseksi noudattaakseen vakaus- ja kasvusopimuksen velvoitteita. Velkasuhteen odotetaan laskevan viitearvon alapuolelle vuonna 1998 ja pienenevän sen jälkeenkin.

Suomessa julkisen talouden rahoitusaseman odotetaan olevan ylijäämäinen vuonna 1998, ja lähivuosina tavoitteena on ylijäämän kasvattaminen. Suomi aikoo alentaa tuloverotusta vuonna 1999. Tämä ei kuitenkaan saa vaarantaa vakauttamisprosessia.

Tanskan odotetaan lähivuosina edelleen kasvattavan julkisen talouden ylijäämää. Velkasuhteen odotetaan laskevan viitearvon alapuolelle vuonna 1998 ja jatkavan laskuaan edelleen.

Kreikan on jatkettava toimia julkisen talouden vakauttamiseksi, mikäli se aikoo toteuttaa tavoitteensa euroalueeseen liittymisestä vuoteen 2001 mennessä. Julkisen talouden alijäämä pieneni 4,0 prosenttiin suhteessa BKT:een vuonna 1997, ja sen odotetaan laskevan viitearvon alapuolelle vuonna 1998. Velkasuhde laski ensimmäisen kerran vuonna 1997.

Ruotsin on edelleen valvottava tiukasti julkisia menoja säilyttääkseen julkisen talouden rahoitusaseman ylijäämäisenä.

Yhdistyneen kuningaskunnan arvioidaan saavuttavan lähellä tasapainoa olevan rahoitusaseman vuosikymmenen lopulla. Suunnitellut toimet on toteutettava, varsinkin kun otetaan huomioon, että yleisten edellytysten luominen vakaalle taloudelle on välttämätöntä.

Työmarkkinaosapuolet määrittelevät palkat seuraavien yleisten sääntöjen mukaisesti:

  • nimellisten palkankorotusten tulee olla sopusoinnussa hintavakauden kanssa
  • reaalipalkkojen nousun ja työn tuottavuuden kasvun välisessä suhteessa on otettava huomioon tarve ylläpitää ja jopa vahvistaa investointien kannattavuutta
  • palkkasopimuksissa on nykyistä paremmin otettava huomioon erot tuottavuudessa, jotka johtuvat eroista koulutuksessa, ammattitaidossa ja maantieteellisissä alueissa
  • jäsenvaltioiden välisten palkkakustannuserojen täytyy edelleen heijastaa niiden eroja työn tuottavuudessa.

EMUssa palkkoja on sopeutettava entistä laajemmin, koska sillä on suurempi merkitys erityisesti maakohtaisten häiriöiden yhteydessä. Tämän toteuttamiseksi työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua on vahvistettava kaikilla tasoilla.

Rakenneuudistukset hyödyke-, palvelu-, pääoma- ja varsinkin työmarkkinoilla ovat edelleen välttämättömiä, jotta jäsenvaltiot voivat sopeutua maakohtaisiin talouden häiriöihin ja yhteisön kilpailukykyä voidaan vahvistaa.

Hyödyke-, palvelu- ja pääomamarkkinoiden tehokkuuden parantamiseksi on toteutettava seuraavia toimia:

  • parannetaan yhtenäismarkkinoiden toimivuutta erityisesti panemalla nopeasti täytäntöön yhtenäismarkkinoiden toimintasuunnitelma, jonka tavoitteena on tehostaa direktiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä
  • tehostetaan kilpailua ja vähennetään yrityksille aiheutuvia kustannuksia järkeistämällä ja hajauttamalla kilpailusääntöjen toimeenpanoa
  • kehitetään yrityksille suotuisammat lainsäädännölliset edellytykset ja verotusedellytykset
  • poistetaan eurooppalaisten pääomamarkkinoiden yhdentymistä haittaavat lainsäädännölliset ja rahoitukseen liittyvät esteet.

On tärkeää aloittaa työmarkkinoiden nykyaikaistaminen työpaikkojen lisäämiseksi ja työvoiman työllistettävyyden varmistamiseksi. Nämä tavoitteet on esitetty myös työllisyyden suuntaviivoissa. Jäsenvaltioiden olisi asetettava etusijalle

  • aktiivinen työmarkkinapolitiikka, jotta työvoimapalvelut voisivat tehokkaammin etsiä työpaikkoja ja edistää työhön sijoittumista. Lisäksi on käytettävä muita toimenpiteitä, kuten koulutusta.
  • toimenpiteet, joilla vero- ja sosiaaliturvajärjestelmä saadaan paremmin tukemaan työllisyyttä erityisesti muuttamalla kehityssuuntaa, jossa verokiila työntekijän ansiotulojen ja yritysten työvoimakustannusten välillä kasvaa
  • sosiaaliturvajärjestelmän uudistukset, joilla siirrytään passiivisesta tulotukijärjestelmästä työn kautta saatavaan sosiaaliturvaan. Nettopalkan määrää olisi lisättävä ja etuuksien saamisen ehtoja mukautettava lisäämällä työnhaku- ja koulutusvaatimuksia.
  • työaikajärjestelyihin liittyvien kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihto; työajan lyhennysjärjestelyt eivät kuitenkaan saa heikentää sopeuttamisvalmiuksia tai johtaa työvoiman tarjonnan tai tuotannon supistumiseen.

4) TÄYTÄNTÖÖNPANOTOIMET

5) JATKOTOIMET

Viimeisin päivitys 25.10.2002
Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun