RSS
Aakkosellinen hakemisto
Tämä sivusto on saatavilla 15 kielellä
Uudet kielet:  CS - HU - PL - RO

We are migrating the content of this website during the first semester of 2014 into the new EUR-Lex web-portal. We apologise if some content is out of date before the migration. We will publish all updates and corrections in the new version of the portal.

Do you have any questions? Contact us.


Sähköistä kaupankäyntiä koskevat oikeudelliset näkökohdat ("direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä")

Sähköistä kaupankäyntiä koskevalla direktiivillä pyritään vahvistamaan sähköisen kaupankäynnin oikeusvarmuutta internet-käyttäjien sähköisiä palveluja kohtaan tunteman luottamuksen lisäämiseksi. Tämän vuoksi direktiivillä pyritään luomaan vakaa oikeudellinen kehys, jonka avulla tietoyhteiskunnan palveluihin voidaan soveltaa sisämarkkinoiden periaatteita (vapaa liikkuvuus ja sijoittautumisvapaus) ja toteuttaa tietyt yhdenmukaistetut toimenpiteet.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2000, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista ("direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä").

TIIVISTELMÄ

Direktiivi perustuu sähköisestä kaupankäynnistä annetussa komission tiedonannossa [KOM(97) 157 lopullinen] esitettyihin suuntaviivoihin, ja sen tavoitteena on luoda sähköiseen kauppaan sovellettavat yhdenmukaiset oikeudelliset puitteet yhteisön tasolle. Käytetyllä lähestymistavalla, jonka lähtökohtana ovat sisämarkkinoiden tarjoamat vapaudet ja jossa otetaan huomioon kaupankäynnin realiteetit ja varmistetaan yleisen edun mukaisten tavoitteiden tehokas suojelu, pyritään erityisesti välttämään liiallista sääntelyä. Direktiivissä otetaan myös huomioon tarve poistaa eroavuuksia jäsenvaltioiden oikeuskäytäntöjen väliltä, millä pyritään takaamaan riittävä turvallisuuden taso kuluttajien ja yritysten luottamuksen lisäämiseksi.

Soveltamisala

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kaikki tietoyhteiskunnan palvelut *: yritysten väliset palvelut; yritysten ja kuluttajien väliset palvelut; vastaanottajalle ilmaiseksi toimitetut, esimerkiksi mainos- tai sponsorointituloilla rahoitetut palvelut; sähköiseen kaupankäyntiin liittyvät palvelut (erityisesti tavaroiden ja palvelujen interaktiivinen etämyynti ja Internetin ostossivustot).

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat erityisesti seuraavat alat ja toiminnot: verkkosanomalehdet, verkkotietokannat, verkossa tarjottavat rahoituspalvelut ja ammatilliset palvelut (asianajajat, lääkärit, kirjanpitäjät, kiinteistönvälittäjät), Internetin viihdepalvelut (esimerkiksi videoiden tarjonta), suora online-markkinointi ja -mainonta sekä Internet-liittymien tarjonta.

Direktiiviä sovelletaan yksinomaan Euroopan unioniin sijoittautuneisiin palveluntarjoajiin *. Direktiivissä pyritään kuitenkin siihen, että sen säännöksillä ei olisi haitallisia vaikutuksia maailmanlaajuisesti harjoitettavaan sähköiseen kaupankäyntiin, ja tämän vuoksi siinä pyritään yhdenmukaisuuteen muualla maailmassa vallitsevien lainsäädännöllisten suuntausten suhteen.

Jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön noudattaminen tarjoajan sijoittautumisvaltiossa

Direktiivin 3 artiklassa säädetään, että tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajiin (esimerkiksi Internet-sivustojen ylläpitäjät) sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, johon nämä ovat sijoittautuneet (alkuperämaata koskeva sääntö eli ns. sisämarkkinalauseke). Direktiivissä määritellään tarjoajan sijoittautumispaikaksi paikka, jossa palveluntarjoaja tosiasiallisesti harjoittaa taloudellista toimintaa pysyvässä sijoittautumispaikassa määräämättömän ajan. Tämä alkuperämaan sääntö on direktiivin kulmakivi, sillä se luo oikeusvarmuutta ja selkeyttä, jota tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajat tarvitsevat voidakseen tarjota palveluita kaikkialla unionissa.

Ennakkoluvan vaatimisen kieltäminen

Direktiivissä kielletään jäsenvaltioita määräämästä tietoyhteiskunnan palveluille sellaisia erityisiä lupajärjestelyitä, joita ei sovelleta myöskään muilla tavoin tarjottaviin vastaavankaltaisiin palveluihin. Näin ollen Internet-sivuston avaamiselle asetettava lupamenettely olisi direktiivin vastainen. Lupaa voidaan kuitenkin edellyttää, jos kyseinen toiminta on säänneltyä (esimerkiksi verkossa tarjottavat pankki- ja rahoituspalvelut).

Avoimuus

Jäsenvaltioiden on lainsäädännöllään pidettävä huoli siitä, että tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajat voivat helposti, välittömästi ja keskeytyksettä pitää palvelujen vastaanottajien * ja toimivaltaisten viranomaisten saatavilla palveluntarjoajien toimintaan liittyvät perustiedot, kuten nimen, osoitteen, sähköpostiosoitteen, kaupparekisterinumeron, ammattinimikkeen, ammattijärjestöön kuulumisen sekä alv-numeron.

Kaupallinen viestintä ja roskaposti *

Kaupallisen viestinnän * on oltava selvästi tunnistettavissa sellaiseksi (6 artikla), millä voidaan vahvistaa kuluttajien luottamusta ja taata hyvän kauppatavan mukaiset menettelyt. Sähköpostitse lähetettävän kaupallisen viestinnän on oltava selkeästi tunnistettavissa sellaiseksi heti sitä vastaanotettaessa. Jäsenvaltioiden on myös ryhdyttävä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että ei-toivottuja kaupallisia viestejä sähköpostitse lähettävät palvelujen tarjoajat seuraavat säännöllisesti ns. opt-out-rekistereitä *, joihin kirjautuvat henkilöt, jotka eivät tällaista postia halua, ja että palvelujen tarjoajat myös kunnioittavat näihin rekistereihin kirjautuneiden toivetta. Direktiivissä ei kuitenkaan kielletä jäsenvaltioita valitsemasta ns. opt-in-järjestelmää *.

Sähköisessä muodossa tehtävät sopimukset

Direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita poistamaan kaikki kiellot ja rajoitukset, jotka koskevat sähköisten sopimusten käyttöä. Lisäksi direktiivissä pyritään lisäämään oikeusvarmuutta asettamalla tiettyjä tietojen toimittamista koskevia velvoitteita sähköisten sopimusten tekemisen yhteydessä. Näillä säännöksillä täydennetään vuonna 1999 annettua sähköisiä allekirjoituksia ( castellano deutsch english français ) koskevaa direktiiviä.

Välittäjinä toimivien palveluntarjoajien vastuu

Kysymys välittäjinä toimivien palveluntarjoajien ja erityisesti ns. web-hotellien vastuusta on yksi arimpia kysymyksiä. On kyse siitä, että olisi määriteltävä, missä määrin näitä teknisiä välittäjiä voidaan pitää vastuullisina heidän verkossaan tai palvelimellaan julkaistavasta laittomasta tai haitallisesta sisällöstä.

Alan oikeudellisten epävarmuustekijöiden poistamiseksi direktiivissä vapautetaan kaikesta vastuusta passiivisen roolin omaavat välittäjät, joiden tarjoamaa väylää kolmannet osapuolet käyttävät tiedon tarjontaan. Siinä rajoitetaan myös palveluntarjoajien vastuuta muun välitystoiminnan, kuten tietojen tallentamisen, osalta. Toisin sanoen infrastruktuuri- ja yhteyspalveluiden tarjoajia ei voida pitää vastuullisina siirretyistä tiedoista, mikäli he eivät ole siirron alkuunpanijoita eivätkä he valitse siirron vastaanottajaa eivätkä siirrettäviä tietoja.

Direktiivissä täsmennetään kuitenkin, että jäsenvaltiot voivat velvoittaa Internet-palvelujen tarjoajia tiedottamaan toimivaltaisille viranomaisille viivytyksettä Internetin käyttäjien mahdollisista laittomista toimista. Vastaavasti jäsenvaltiot voivat velvoittaa web-hotellien tarjoajat ilmoittamaan toimivaltaisille viranomaisille tiedot, joiden avulla sivujen omistajat voidaan tunnistaa.

Direktiivin täytäntöönpano

Jäsenvaltiot ja komissio kannustavat toimialajärjestöjä laatimaan yhteisön tason käytännesääntöjä, joiden tavoitteena on myötävaikuttaa direktiivin asianmukaiseen soveltamiseen. Komissio varmistaa kuitenkin, että käytännesäännöt ovat yhteisön oikeuden mukaisia ja että ne noudattavat avoimuutta koskevia vaatimuksia yhteisön tasolla. Kuluttajajärjestöt on otettava mukaan käytännesääntöjen laatimis- ja täytäntöönpanomenettelyyn (16 artikla).

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että niiden lainsäädännössä sallitaan tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan ja vastaanottajan välisten riitojen osalta tuomioistuinten ulkopuolisten ratkaisumenettelyjen tosiasiallinen käyttö myös soveltuvin sähköisin keinoin. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tuomioistuinten ulkopuoliset kuluttajariitojen ratkaisuelimet soveltavat riippumattomuutta, avoimuutta, vastavuoroisuutta, menettelyn tehokkuutta, päätöksen laillisuutta, osapuolten vapautta ja edustamista koskevia periaatteita (17 artikla).

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tietoyhteiskunnan palvelujen toimintoihin voidaan soveltaa tehokkaita oikeussuojakeinoja. Näillä keinoilla on voitava lopettaa oletetut väärinkäytökset ja varmistaa se, ettei asianomaisten tahojen eduille koidu enemmän haittaa (18 artikla).

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että niiden toimivaltaisilla viranomaisilla on tämän direktiivin tehokasta täytäntöönpanoa varten tarvittavat valvonta- ja tutkintavaltuudet. Jäsenvaltioiden on myös huolehdittava siitä, että niiden toimivaltaiset viranomaiset toimivat yhteistyössä toisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa, ja niiden on tätä tarkoitusta varten nimettävä yhteyshenkilö, jonka yhteystiedot ne ilmoittavat muille jäsenvaltioille ja komissiolle (19 artikla).

Poikkeukset

Direktiivissä säädetään kolmentyyppisistä poikkeuksista:

  • tietyt toiminnot jäävät direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle (liite 1); esimerkiksi notaarin toiminta tai asiakkaan puolustaminen tuomioistuimessa,
  • tiettyihin erityisaloihin (esimerkiksi tekijänoikeus tai sopimusvelvoitteet, jotka koskevat kuluttajien tekemiä sopimuksia), ei sovelleta 3 artiklaa ("alkuperämaata" koskeva lauseke),
  • Jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla rajoitetaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisen vapautta, mikäli siihen vaikuttavat perusteet liittyvät esimerkiksi alaikäisten suojeluun, kansanterveyden suojeluun tai kuluttajansuojaan.
Säädöksen keskeiset termit
  • tietoyhteiskunnan palvelut: kaikki etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavat palvelut, joista tavallisesti maksetaan korvaus
  • palvelun tarjoaja: luonnollinen tai oikeushenkilö, joka tarjoaa tietoyhteiskunnan palvelun
  • sijoittautunut palvelun tarjoaja: palvelun tarjoaja, joka tosiasiallisesti harjoittaa taloudellista toimintaa pysyvässä sijoittautumispaikassa määräämättömän ajan. Palvelun tarjoamiseen käytettävien teknisten välineiden ja tekniikoiden olemassaoloa ja käyttöä ei sinällään pidetä tarjoajan sijoittautumisena
  • palvelun vastaanottaja: luonnollinen tai oikeushenkilö, joka käyttää tietoyhteiskunnan palveluja ammatillisiin tai muihin tarkoituksiin erityisesti etsiäkseen tietoa tai saattaakseen sen saataville
  • kaupallinen viestintä: kaikki viestinnän muodot direktiivissä määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta, joiden tarkoituksena on kaupallista, teollista tai käsiteollista toimintaa tai säänneltyä ammattia harjoittavan yrityksen, organisaation tai henkilön tavaroiden, palvelujen tai imagon edistäminen välittömästi tai välillisesti
  • opt-out: järjestelmä, jossa käyttäjien oletetaan hyväksyvän kaupallisten viestien lähettämisen itselleen, elleivät he sitä erikseen kiellä. Ennakko-olettamuksena on siis käyttäjän hiljainen suostumus
  • opt-in: järjestelmä, jossa käyttäjälle saadaan lähettää kaupallisia viestejä vain jos hän on antanut siihen erikseen luvan. Järjestelmässä edellytetään siis käyttäjän nimenomaista suostumusta
  • "spamming" (ei-toivottu massapostitus): amerikkalaisesta slangista tulevaa ilmaisua "spam" käytetään kuvaamaan hallitsemattomasti saapuvaa roskapostia. Siinä lähetetään sama viesti suurelle joukolle Internetin käyttäjiä. Se on markkinointimenetelmä, jota useinkaan ei ole kohdennettu ja jossa hyödynnetään sähköpostiosoitteita. Tällainen roskaposti tukkii Internetin käyttäjien sähköiset postilaatikot.

VIITTEET

Säädös Voimaantulo Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa EUVL
Direktiivi 2000/31/EY [hyväksytty yhteispäätösmenettelyllä COD/1998/0325] 17.7.2000 - EYVL L 178, 17.7.2000

MUUT OLEELLISET SÄÄDÖKSET

Komission kertomus, annettu 21 päivänä marraskuuta 2003: ensimmäinen kertomus tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8 päivänä kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY ("direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä") soveltamisesta.

Tämä kertomus on ensimmäinen arviointi sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin täytäntöönpanosta, soveltamisesta ja vaikutuksista. Siitä käy ilmi, että direktiivillä on ollut myönteinen vaikutus Euroopassa harjoitettuun sähköiseen kaupankäyntiin, joka on jatkuvasti lisääntymässä.

Direktiivin saattaminen osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä on yleisesti ottaen tapahtunut tyydyttävästi. Alankomaita lukuun ottamatta jäsenvaltiot ovat päättäneet panna direktiivin täytäntöön laaja-alaisella sähköistä kaupankäyntiä koskevalla lailla, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman selvät kansalliset puitteet. Täytäntöönpanovaiheessa useimmissa jäsenvaltioissa keskeiselle sijalle asetettiin sisämarkkinalauseke ja välittävien palveluntarjoajien vastuuta koskevat säännökset. Jotkin jäsenvaltiot lisäsivät kansallisiin lakeihinsa tekijöitä, joita direktiivissä ei kateta. Näitä ovat esimerkiksi Internetin linkkien ja hakukoneiden tarjoajien vastuu, ilmoitus- ja poistamismenettelyt laittomien sisältöjen osalta, tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajia koskevat rekisteröintivaatimukset, suodatusjärjestelmät, salaustekniikka ja käyttötietojen säilyttäminen. Kertomuksessa korostetaan myös, että direktiivi vaikuttaa vähentäneen oikeudenkäyntejä ja siten poistaneen alalla vallinnutta oikeudellista epävarmuutta erityisesti Internet-palveluntarjoajien vastuun osalta. Tästä voidaan päätellä, että direktiivillä on onnistuttu luomaan asianmukaiset oikeudelliset puitteet tietoyhteiskunnan palveluille.

Direktiivin seurannan osalta komissio pyrkii

- varmistamaan direktiivin moitteettoman täytäntöönpanon,
- vahvistamaan jäsenvaltioiden välistä hallinnollista yhteistyötä,
- lisäämään tietämystä yritysten ja kansalaisten keskuudessa,
- seuraamaan politiikan kehittymistä ja kartoittamaan lisätoimia vaativia aloja, sekä
- tiivistämään kansainvälistä yhteistyötä ja sääntelyä koskevaa vuoropuhelua.

Komission tiedonanto, annettu 14 päivänä toukokuuta 2003, Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille - "Sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 3 artiklan 4-6 kohdan soveltaminen rahoituspalveluihin" [KOM(2003) 259 - ei julkaistu EUVL:ssä].

Tiedonannon tarkoituksena on varmistaa, että sähköistä kaupankäyntiä koskevan direktiivin 3 artiklan 4-6 kohdassa säädettyjä mekanismeja sovelletaan oikein ja asianmukaisesti. Niiden avulla jäsenvaltiot voivat tapauskohtaisesti rajoittaa yleiseen etuun perustuen toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajien toimintaa. Tiedonanto on tarkoitettu apuvälineeksi jäsenvaltioille, jotka haluavat käyttää näitä mekanismeja, mutta se ei ole lainsäädäntöä tulkitseva asiakirja. Tiedonantoon sisältyvä analyysi perustuu yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, mutta siinä ei pyritä järjestelmällisesti käsittelemään kaikkia mainittujen säännösten näkökohtia vaan keskitytään niihin, joiden komissio on todennut kaipaavan selvityksiä ja tukea.

 
Viimeisin päivitys 05.01.2005
Oikeudellinen huomautus | Tietoa sivustosta | Haku | Yhteydenotot | Sivun alkuun