EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Life+ väline

Life+-välineestä rahoitetaan hankkeita, joilla edistetään ympäristöpolitiikan ja ympäristöasioita koskevan lainsäädännön kehittämistä ja täytäntöönpanoa. Tällä välineellä edistetään muun muassa ympäristönäkökohtien sisällyttämistä muihin politiikan osa-alueisiin ja tuetaan yleisesti kestävää kehitystä. Life+-välineellä korvataan useita ympäristöalan rahoitusvälineitä, kuten Life‑väline, jolle se on jatkoa.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 614/2007, annettu 23 päivänä toukokuuta 2007, ympäristöalan rahoitusvälineestä (Life+).

TIIVISTELMÄ

Nimensä mukaisesti Life+-väline on jatkoa vuonna 1992 käyttöön otetulle Life-välineelle. Edeltäjänsä tavoin Life+‑välineellä rahoitetaan ympäristön hyväksi toteutettavia hankkeita Euroopan unionissa (EU) ja tietyissä kolmansissa maissa (Euroopan unionin jäsenehdokasvaltioissa, Euroopan vapaakauppaliittoon (EFTA) kuuluvissa valtioissa, jotka ovat Euroopan ympäristökeskuksen jäseniä, sekä vakautus- ja assosiaatioprosessiin osallistuvissa Länsi-Balkanin maissa). Life+välineestä voivat saada rahoitusta julkiset ja/tai yksityiset yhteisöt, toimijat ja laitokset.

Aihekohtaiset osa‑alueet

Life+‑väline jakautuu kolmeen aihekohtaiseen osa-alueeseen:

  • Life+ "luonto ja biologinen monimuotoisuus
  • Life+ "ympäristöpolitiikka ja –hallinto
  • Life+ "tiedotus ja viestintä.

Tässä käsitellyn asetuksen liitteessä II tarkoitetussa monivuotisessa strategisessa ohjelmassa määritellään yksityiskohtaisesti painopistealueet.

Kesto ja budjettivarat

Life+-välineen rahoituspuitteet 1. tammikuuta 2007 ja 31. joulukuuta 2013 väliselle kaudelle ovat 2 143,409 miljoonaa euroa.

Hankkeiden valinta

Komissio järjestää vuosittain ehdotuspyyntömenettelyn, jossa otetaan huomioon liitteessä II tarkoitettu monivuotinen strateginen ohjelma ja komissiolle mahdollisesti esitetyt kansalliset painopistealueet. Komissio valitsee ehdotetuista hankkeista ne, joille myönnetään Life+‑rahoitusta, ja julkaisee säännöllisesti luettelon näistä hankkeista.

Tukikelpoisuusvaatimukset

Rahoitettujen hankkeiden on täytettävä seuraavat vaatimukset:

  • hankkeiden on oltava yhteisön etua koskevia ja niiden on edistettävä yhteisön ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön kehittämistä, täytäntöönpanoa ja ajantasaistamista
  • niiden on oltava teknisesti ja taloudellisesti johdonmukaisia, toteuttamiskelpoisia ja kustannustehokkaita
  • niiden on lisäksi kuuluttava vähintään yhteen seuraavista hankeryhmistä:

Toimintatyypit

Yhteisön rahoitus voidaan toteuttaa useissa muodoissa:

  • avustussopimuksina (kumppanuutta koskevat puitesopimukset, osallistuminen rahoitusmekanismeihin ja rahastoihin tai yhteisrahoitus, joka annetaan toiminta‑avustuksina tai yksittäistoimiin myönnettävinä avustuksina)
  • sopimuksina, jotka koskevat julkisia hankintoja (palvelujen ja hyödykkeiden ostamista).

Ohjelmasuunnittelu

Vähintään 78 prosenttia Life+-välineen budjettivaroista on käytettävä hankerahoitukseen. Yksittäistoimiin myönnettävien avustusten osalta yhteisrahoituksen enimmäisosuus on 50 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Kun kyse on ensisijaisia luontotyyppejä ja lajeja koskevista hankkeista, Life+-välineen yhteisrahoituksen enimmäisosuus voi kuitenkin olla 75 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Vähintään 50 prosenttia Life+‑välineestä hankkeiden yksittäistoimiin myönnettäviin avustuksiin osoitetusta rahoituksesta on osoitettava toimenpiteisiin, joilla tuetaan luonnon ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä. Hankkeiden yksittäistoimiin myönnettäviin avustuksiin osoitetuista budjettivaroista vähintään 15 prosenttia on osoitettava kansainvälisiin hankkeisiin.

Komissio varmistaa hankkeiden oikeasuhteisen jakautumisen laatimalla varojen ohjeellisen vuosittaisen maakohtaisen jaon ajanjaksoiksi 2007–2010 ja 2011–2013 seuraavin perustein: kunkin jäsenvaltion kokonaisväestö ja väestöntiheys, yhteisön tärkeinä pitämien alueiden kokonaispinta-ala kussakin jäsenvaltiossa sekä yhteisön tärkeinä pitämien alueiden kattaman jäsenvaltion alueen osuus suhteessa osuuteen yhteisön alueesta, jonka yhteisön tärkeinä pitäminä alueet kattavat. Komissio voi jakaa lisävaroja sisämaajäsenvaltioille.

Rahoitusvälineiden keskinäinen täydentävyys

Life+-välineellä ei rahoiteta toimenpiteitä, jotka kuuluvat jonkin muun yhteisön rahoitusvälineen, kuten Euroopan aluekehitysrahaston, Euroopan sosiaalirahaston, koheesiorahaston, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston, kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman, Euroopan kalatalousrahaston tai seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman, tukikelpoisuusvaatimusten piiriin tai saavat tällaisesta rahoitusvälineestä avustusta.

Seuranta ja valvonta

Komissio vastaa rahoitustarkastuksista, hankkeiden toteuttamisen seurannasta ja tarvittaessa perusteettomasti maksettujen summien takaisin perinnästä sekä rahoitettujen toimien täytäntöönpanosta.

Komissio tekee Life+-välineestä väliarvioinnin 30. syyskuuta 2010 mennessä.

Taustaa

Life+-välineellä korvataan useita tämänhetkisiä rahoitusvälineitä: Life‑väline, kaupunkien kestävää kehitystä edistävä yhteistyöjärjestelmä, ohjelma valtiosta riippumattomien järjestöjen tukemiseksi ja Forest Focus. Tavoitteena on yhdistää aiemmat ohjelmat niin, että niitä koskee vain yksi säännöstö ja päätöksentekomenettely. Näin yhteisön toimet tehostuvat, ja ne voidaan kohdentaa johdonmukaisemmin. Rahoitusta, joka on myönnetty näiden ohjelmien perusteella ennen Life+-välineen voimaantuloa, hallinnoidaan samojen säännösten mukaisesti siihen asti, kun kyseessä olevat toimenpiteet on saatettu päätökseen.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo – Voimassaolon päättymispäivä

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Asetus (EY) N:o 614/2007

12.6.2007 – 31.12.2013

-

EYVL L 149, 9.6.2007

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle, annettu 30 päivänä syyskuuta 2010, "LIFE+-asetuksen väliarviointi" [KOM(2010) 516 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].

See also

  • Life-väline (EN), ympäristöasioiden pääosasto

Viimeisin päivitys 07.12.2010

Top