<span>Pääset selaamaan näköisversiota napsauttamalla kantta</span>

Pääset selaamaan näköisversiota napsauttamalla kantta

PDF-muodossa [9MB]

Yleiskertomus Euroopan unionin toiminnasta vuonna 2012 on ilmestynyt

Haluatko tietää, mitä Euroopan unioni teki vuonna 2012? Millaisten päätösten avulla EU yritti selvitä rahoitus- ja talouskriisistä? Mitä tehtiin kasvun lisäämiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi ja luomiseksi? Kuinka EU tuki Euroopan kansalaisia? Miten EU otti osaa kansainvälisen tason toimintaan?
Vastaukset löytyvät vuoden 2012 yleiskertomuksesta. Euroopan komissio julkaisee vuosittain yleiskertomuksen, jossa esitellään EU:n tärkeimmät aloitteet ja saavutukset kuluneen vuoden ajalta.
Yleiskertomus jakautuu kuuteen lukuun:

  • Kohti poliittista unionia
  • Talouden ohjausjärjestelmän ja rahoitusvakauden lujittaminen Euroopan unionissa
  • Vahvempaa kasvua
  • EU:n kansalaiset etusijalle
  • Entistä vahvempi EU maailmannäyttämöllä
  • EU:n toimielimet ja elimet työssään

Yleiskertomus ilmestyy myös sähköisenä kirjana, joka on helposti luettavissa matkapuhelimella tai taulutietokoneelta. Voit ladata e-kirjaversion EU Bookshopista.

Voit tilata EU Bookshopista myös 218-sivuisen, värikkään kirjan paperiversion, ja sieltä löytyvät myös aiempien yleiskertomusten painetut versiot vuodesta 2000 alkaen. Nämä julkaisut antavat kattavan yleiskuvan EU:n toiminnasta, haasteista ja saavutuksista vuosien varrella.

Lataa aikaisemmat versiot osoitteesta: