Navigointipolku
Kiinnitämme suurta huomiota tietosuojaan. Henkilötietojesi käyttöä valvotaan tiukoilla turvallisuusmenettelyillä, eikä tietojasi luovuteta kolmansille osapuolille.
Europe Direct -palvelu on yksityishenkilöitä ja yrityksiä palveleva tietopalvelu, joka vastaa välittömästi ja henkilökohtaisesti yleisiin Euroopan unionia koskeviin kysymyksiin. Se myös ohjaa käyttäjiä hakemaan tietoa ja neuvontaa muista lähteistä.
Henkilötietoja kerätään ja käsitellään vain siinä määrin kuin on tarpeen, jotta saat vastauksen kysymykseesi.
Europe Direct -palvelusta vastaavilla komission virkamiehillä on oikeus tutustua tietokannassa oleviin tietoihisi. Tiedustelusi tallennetaan alihankkijamme (European Service Network) palvelimelle, ja se voidaan lähettää eteenpäin sähköpostitse EU:n virkamiehelle, joka on vastuussa tiedusteluun vastaamisesta.
Alihankkija on allekirjoittanut Euroopan komission kanssa oikeudellisesti sitovan sopimuksen, jonka mukaan alihankkijan on noudatettava henkilötietojen suojaamiseen ja käsittelyyn sovellettavaa lainsäädäntöä ja erityisesti asetusta (EY) N:o 45/2001.
Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille.
Komissiossa tietoihin pääsevät tutustumaan nimetyt komission virkamiehet käyttäjätunnuksella ja salasanalla sekä teknisistä seikoista vastaavat alihankkijat.
Komission ulkopuolella tietoihin pääsevät tutustumaan alihankkijan (European Service Network) henkilökunnasta ainoastaan ne, jotka ovat vastuussa tiedusteluihin vastaamisesta tai teknisestä ylläpidosta, niin ikään käyttäjätunnuksella ja salasanalla.
Henkilötietoja sisältävien palvelimien toimintaan sovelletaan komission turvallisuusyksikön tämän tyyppisille palvelimille ja palveluille vahvistamia turvallisuusjärjestelyjä ja -määräyksiä.
Europe Direct -tietokannasta vastaa ja sen valvojana toimii Euroopan komission viestinnän pääosaston Kansalaissuhteet-yksikön päällikkö Antonis Papacostas.
Jos sinulla on kysyttävää antamistasi tiedoista, ota yhteyttä valvojaan.
Tarvittaessa tiedustelusi ohjataan eteenpäin EU:n toimielinten tai muun tahon (paikallisen, kansallisen tai Euroopan tason) virkamiehelle, joka pystyy vastaamaan siihen.
Jos tiedustelusi koskee EU-lainsäädännön mukaisia oikeuksiasi, se voidaan ohjata toiseen Euroopan komission palveluun, jonka nimi on Sinun Eurooppasi -neuvonta.
Jos tiedustelusi käsittelyssä ilmenee, että saatat tarvita jonkin jäsenvaltion viranomaisten apua ongelman ratkaisemiseksi, Sinun Eurooppasi -neuvonta voi siirtää tapauksesi käsittelyn SOLVIT-verkostolle. Se käsittelee yksityishenkilöiden tai yritysten ja toisen maan viranomaisten välisiä ongelmia tapauksissa, joissa EU-säädöksiä on mahdollisesti sovellettu väärin.
Jos tiedustelusi koskee Euroopan parlamenttia, se voidaan ohjata Euroopan parlamenttiin kansalaisten tiedusteluihin vastaavaan yksikköön. Parlamentin kyseisen yksikön vastaanottamia kysymyksiä voidaan vastaavasti ohjata Europe Direct -palveluun.
Sinulle ilmoitetaan, jos tiedustelusi käsittely siirretään palvelusta toiseen.
Palvelimellemme tallennetut tiedot eivät ole suoraan saatavillasi. Jos haluat muuttaa tai poistaa henkilötietojasi tai haluat tietää, mitä tietoja sinusta on tallennettu, esitä asiasta pyyntö sähköpostitse.
Kaikkia henkilötietoja säilytetään (joko komission tai alihankkijan toimesta) viisi vuotta, jonka jälkeen ne poistetaan.
Liittymällä Europe Direct -postituslistalle saat tietoa EU-asioista suoraan sähköpostiisi.
Rastita kysymyslomakkeessa vapaavalintainen ruutu ”Annan Euroopan komissiolle luvan lähettää minulle sähköpostitse tietoa EU-asioista”. Tällöin henkilötietosi lisätään komission postituslistojen hallinnointisovellukseen (MailMas).
Voit milloin tahansa muokata tietojasi MailMasissa. Voit muokata:
• yksilöintitietojasi (sähköpostiosoitetta tai salasanaa).
• henkilötietojasi
• postituslistan tilaustasi.
Voit myös lopettaa palvelun käytön ja poistaa järjestelmästä kaikki omat tietosi.
Tietojasi pääsevät tarkastelemaan Europe Direct –palvelusta vastaavat komission virkamiehet. Tiedot säilytetään postituslistan tietokannassa kunnes perut tilauksesi.
Tämän tietosuojaselosteen lisäksi palvelua koskee tämä oikeudellinen huomautus.