Navigointipolku

EU:n hajautetut virastot

EU:lla on yli 30 virastoa, jotka on hajautettu eri EU-maihin. Niiden tehtävänä on toteuttaa EU:n politiikkaa eri aloilla, ja ne huolehtivat erityisesti teknisistä, tieteellisistä, operatiivisista ja/tai sääntelytehtävistä. Näin EU:n toimielimet, erityisesti komissio, pystyvät keskittymään politiikan suunnitteluun.

Hajautetut virastot tukevat myös EU:n ja eri maiden kansallisten viranomaisten yhteistyötä, sillä niihin kootaan teknistä asiantuntemusta ja erityisasiantuntemusta sekä EU-elimistä että kansallisista elimistä.

Hajautetut virastot ovat unionin julkisoikeudellisia laitoksia, jotka ovat EU:n toimielimistä (neuvosto, parlamentti, komissio jne.) erillisiä oikeussubjekteja.

EU:n hajautetut virastot

Yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvät virastot

Vuoden 2012 uudistus

Koska virastot on perustettu vuosien mittaan yksi kerrallaan toimintapolitiikan kulloisiinkin tarpeisiin, niiden toimintaedellytykset ovat olleet keskenään varsin erilaiset. EU hyväksyikin vuonna 2012 virastojen toiminnalle suuntaviivat (nk. yhteisen lähestymistavan) parantaakseen niiden toiminnan johdonmukaisuutta, tehokkuutta ja vastuullisuutta.

Uudet toimintaperiaatteet perustuvat kattavaan analyysiin, jonka EU:n työryhmä laati virastojen hallintoa, toimintaa ja valvontaa koskevien tutkimusten ja raporttien, mm. laajan ulkoisen arvioinnin perusteella.

Tausta-asiakirjat

  • EU:n erillisvirastoja koskeva yhteinen lähestymistapa – jatkotoimia koskeva etenemissuunnitelma (19.12.2012) pdf - 60 KB [60 KB] English (en)
  • Yhteinen julkilausuma ja yhteinen lähestymistapa (parlamentti, neuvosto ja komissio 2012) pdf - 2 MB [2 MB] български (bg) čeština (cs) dansk (da) Deutsch (de) eesti keel (et) ελληνικά (el) English (en) español (es) français (fr) italiano (it) latviešu valoda (lv) lietuvių kalba (lt) magyar (hu) Malti (mt) Nederlands (nl) polski (pl) português (pt) română (ro) slovenčina (sk) slovenščina (sl) svenska (sv)
  • Lehdistötiedote: EU:n virastojen uudistus (2012) dansk (da) Deutsch (de) English (en) français (fr)
    • Yleiskatsaus ja näkymät pdf - 994 KB [994 KB] English (en)
    • Yleiset päätelmät pdf - 2 MB [2 MB] English (en)
    • Virastokohtaiset päätelmät pdf - 2 MB [2 MB] English (en)
    • Arviointimenetelmä pdf - 566 KB [566 KB] English (en)
    • Virastojen määritelmä ja luokittelu pdf - 33 KB [33 KB] English (en)
    • Virastojen perustaminen pdf - 40 KB [40 KB] English (en)
    • Virastojen toimipaikat ja isäntämaiden rooli pdf - 26 KB [26 KB] English (en)
    • Virastojen toiminnan lopettaminen pdf - 18 KB [18 KB] English (en)
    • Hallintoneuvoston kokoonpano ja nimittäminen pdf - 62 KB [62 KB] English (en)
    • Hallintoneuvoston tehtävät ja toiminta pdf - 48 KB [48 KB] English (en)
    • Johtajan nimittäminen ja erottaminen pdf - 57 KB [57 KB] English (en)
    • Johtajan tehtävät, velvollisuudet ja vastuu pdf - 48 KB [48 KB] English (en)
    • Tieteelliset komiteat pdf - 32 KB [32 KB] English (en)
    • Valituslautakunnat pdf - 28 KB [28 KB] English (en)
    • Virastojen sisäiset koordinointielimet, jotka vastaavat suhteista kansallisiin viranomaisiin pdf - 27 KB [27 KB] English (en)
    • Virastojen hallinnollinen itsenäisyys pdf - 24 KB [24 KB] English (en)
    • Vuotuinen työohjelma pdf - 23 KB [23 KB] English (en)
    • Monivuotiset ohjelmat pdf - 22 KB [22 KB] English (en)
    • Henkilöresurssien hallinto pdf - 31 KB [31 KB] English (en)
    • Virastojen yhteinen hallinnollinen tuki pdf - 41 KB [41 KB] English (en)
    • Turvaluokiteltujen tietojen vaihto pdf - 25 KB [25 KB] English (en)
    • Kansainväliset asiat pdf - 26 KB [26 KB] English (en)
    • Viestintästrategia pdf - 29 KB [29 KB] English (en)
    • Virastojen rahoitus ja budjettitulot pdf - 39 KB [39 KB] English (en)
    • Toimintoperusteinen budjetointi pdf - 25 KB [25 KB] English (en)
    • Budjettimenettely – komission, neuvoston ja parlamentin rooli pdf - 31 KB [31 KB] English (en)
    • Henkilöstöpolitiikka pdf - 32 KB [32 KB] English (en)
    • Virastot ja varainhoitoasetuksen soveltaminen pdf - 24 KB [24 KB] English (en)
    • Ilmoitusvelvollisuus ja -menettelyt pdf - 24 KB [24 KB] English (en)
    • Sisäinen tarkastus pdf - 36 KB [36 KB] English (en)
    • Ulkoinen tarkastus pdf - 23 KB [23 KB] English (en)
    • Vastuuvapauden myöntäminen pdf - 35 KB [35 KB] English (en)
    • Virastojen arviointi pdf - 38 KB [38 KB] English (en)
    • Avoimuus ja suhteet sidosryhmiin pdf - 29 KB [29 KB] English (en)
    • Komission rooli pdf - 39 KB [39 KB] English (en)
    • Euroopan parlamentin rooli pdf - 76 KB [76 KB] English (en)
    • Neuvoston rooli pdf - 34 KB [34 KB] English (en)
  • Komission tiedonanto: Euroopan unionin virastot – tulevaisuuden näkymiä (2008)

Auta meitä kehittämään sivustoa

Löysitkö etsimäsi tiedon?

KylläEn

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.

Etkö löydä etsimääsi? Katso hakemistosta!ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÄÖ