EU:n talouden koko
12 uuden jäsenvaltion (vuosien 2004 ja 2007 laajentumisten) ansiosta EU:n bruttokansantuote eli tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotanto ylittää nykyään Yhdysvaltain BKT:n.
- BKT 2010 (12 268 miljardia euroa)
Kauppa
Vaikka EU:ssa asuu vain 7 % maailman väestöstä, muodostaa EU:n ja muiden maiden välinen kauppa noin 20 % koko maailman viennistä ja tuonnista. EU:n vienti on maailman suurinta ja tuonti toiseksi suurinta.
Noin kahdessa kolmasosassa EU-maiden kokonaiskaupasta kauppakumppaneina ovat toiset EU-maat.
EU:n tärkein kauppakumppani on Yhdysvallat ja toiseksi tärkein Kiina. Vuonna 2005 EU:n osuus maailman viennistä oli 18,1 % ja tuonnista 18,9 %.
Työllisyys
Viimeisten 50 vuoden aikana työllisyys maatalous- ja teollisuusaloilla on vähentynyt, ja nykyään yhä useammat työllistyvät palvelualoille.
Viime vuosina koetun talouskriisin seurauksena työttömyys on kasvanut, ja EU:n työttömyysaste on nyt 7,5 %.
Tutkimus
Tutkimus ja kehitys (T&K) on keskeisenä osana strategiassa, jonka tavoitteena on tehdä EU:n taloudesta entistä kilpailukykyisempää. Tavoitteena on lisätä investointeja tutkimukseen ja kehitykseen siten, että T&K-menot saadaan samalle tasolle Yhdysvaltain ja Japanin kanssa.
Infrastruktuuri
Rautateiden ja sisävesiväylien (jokien ja kanavien) osuus kaikesta EU:n rahti- ja matkustajaliikenteestä on pieni, ja kolme neljäsosaa EU:n tavaroista ja matkustajista liikkuu maanteitse.
Energia ja ympäristö
EU:n energiantarpeesta yli 50 % on katettava tuonnilla.
EU pyrkii vähentämään riippuvuuttaan energian tuonnista ja suojelemaan ympäristöä käyttämällä energiaa tehokkaammin ja hyödyntämällä uusiutuvia energialähteitä. EU on ottanut tavoitteekseen tuottaa vuoteen 2010 mennessä 20 % käyttämästään sähköstä uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten tuuli- ja vesivoimalla, aurinkoenergialla, maalämmöllä ja biomassalla.




