Esteettömyyttä edistävät työkalut
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Navigointipolku
Irlannin puolivuotiskausi EU:n neuvoston puheenjohtajamaana alkaa. Puheenjohtajakauden painopisteitä ovat vakaus, työllisyys ja kasvu.
Euroopan kansalaisten teemavuosi käynnistyy. Vuoden tarkoitus on levittää tietoa EU:n kansalaisuuteen liittyvistä käytännön oikeuksista ja eduista.
Sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta ("finanssipoliittinen sopimus") tulee voimaan. Sopimuksessa vahvistetaan julkisen talouden kurinalaisuutta ottamalla käyttöön ns. tasapainoisen talousarvion sääntö ja korjausmekanismi.
Marseille (Ranska) ja Košice (Slovakia) ovat Euroopan kulttuuripääkaupungit vuonna 2013. Kummassakin kaupungissa järjestetään tapahtumia, joissa tuodaan esille paikallista kulttuuria.
Euroryhmä nimittää uudeksi puheenjohtajakseen Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloemin. Toimikausi kestää kaksi ja puoli vuotta.
Yhdentoista euromaan valtiovarainministerit tekevät periaatepäätöksen finanssitransaktioveron käyttöönotosta.
Osana EU:n kalastuspolitiikan uudistamista koskevaa ehdotuspakettia EU-maiden kalastusministerit pääsevät neuvostossa epävirallisesti sopimukseen uhanalaisten kantojen suojelusta ja ei-toivotun saaliin poisheittämisen lopettamisesta.
Neuvostossa saavutetaan poliittinen yhteisymmärrys alle 25-vuotiaille nuorille tarkoitetusta nuorisotakuujärjestelmästä. Nuorisotakuulla nuorille taataan työ-, koulutus-, jatkokoulutus- tai oppisopimuspaikka neljän kuukauden kuluessa edellisen koulutuksen päättymisestä tai työttömäksi joutumisesta.