2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009

2006

Tammikuu

1.

Itävallasta tulee Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltio. Tänään tulee kuluneeksi 25 vuotta Kreikan liittymisestä ja 20 vuotta Portugalin ja Espanjan liittymisestä Euroopan yhteisöön.

31.

Yhdestoista Euroopan unionin ja Bulgarian välinen assosiaationeuvoston kokous pidetään Brysselissä.

Helmikuu

1.

Euroopan komissio julkaisee valkoisen kirjan viestinnästä, "Kansalaiset mukaan keskustelemaan Euroopasta", Euroopan unionin viestintäpolitiikan perustaksi.

16.

Michel Delebarre, Dunkirkin pormestari (Nord-Pas-de-Calais'n alue) ja kansanedustaja, valitaan Alueiden komitean puheenjohtajaksi komitean avajaistäysistunnossa Brysselissä. Euroopan parlamentti hyväksyy suurella enemmistöllä ensimmäisessä käsittelyssä mietinnön, joka käsittelee lainsäädäntöä koskien EU:n sisämarkkinoiden avautumista.

20.

Euroopan työntekijöiden liikkuvuuden teemavuoden käynnistävät Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, komissaari Vladimír Špidla ja Itävallan talous- ja työministeri Martin Bartenstein Brysselissä.

Maaliskuu

10.

EU ja Venäjä allekirjoittavat yhteisen asiakirjan tiivistääkseen kahdenvälistä yhteistyötä avaruustoiminnassa.

11.

Toinen eurooppalaisten terrorismin uhrien muistopäivä.

15.

Kahdeksas eurooppalainen kuluttajapäivä, jonka järjestävät puheenjohtajavaltio Itävalta yhteistyössä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kanssa, pidetään Wienissä.

20.

Euroopan unionin ja Romanian kahdestoista assosiaationeuvoston kokous pidetään Brysselissä.

23.-24.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Brysselissä, Belgiassa.

Huhtikuu

07.

Aluetunnus ".eu" on saatavilla kaikille Euroopan unionin asukkaille - kansalaisille, yhdistyksille, kerhoille jne. - ja se tarjoaa uutta internet-tilaa ja edistää eurooppalaisen internet-identiteetin syntymistä.

10.

Toinen EU:n ja Kroatian välinen vakautus- ja assosiaationeuvoston kokous pidetään Luxemburgissa.

11.

Kahdeksas EU:n ja Moldovan välinen huippukokous pidetään Luxemburgissa. Euroopan unionin ja Libanonin ensimmäinen assosiaationeuvoston kokous pidetään Luxemburgissa.

12.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin täyttää 60 vuotta.

Toukokuu

4.

Komissio hyväksyy tänään Euroopan avoimuusaloitetta koskevan vihreän kirjan, jolla käynnistetään lobbaamista koskeva kansalaiskeskustelu. Kysymys kuuluu, olisiko jäsenvaltioilla oltava lakisääteinen velvollisuus julkistaa tiedot komission kanssa yhteistyössä hoitamiensa yhteisön varojen edunsaajista. Keskustelussa käsitellään lisäksi komission kuulemiskäytäntöjä.

23.

Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta Altiero Spinellin kuolemasta. Hän oli Euroopan perustuslain vahva puolestapuhuja, ja hänen mukaansa on nimetty yksi Euroopan parlamentin rakennuksista Brysselissä.

25.

17. EU:n ja Venäjän välinen huippukokous pidetään Sotchissa, Venäjällä.

Kesäkuu

1.

Neuvosto ja parlamentti nimeävät vuoden 2007 Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuodeksi.

16.-17.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Brysselissä, Belgiassa.

19.

11. AKT-valtioiden ja EU:n yhteinen edustajakokous alkaa Wienissä, ja siinä kokoontuu Euroopan parlamentin edustajia sekä kansanedustajia 79 AKT-valtiosta (Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiosta).

21.

Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, Euroopan neuvoston puheenjohtaja ja Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel sekä Yhdysvaltain presidentti George W. Bush tapaavat EU:n ja Yhdysvaltain huippukokouksessa Wienissä keskustellakseen ulkopoliittisesta yhteistyöstä, energian saatavuudesta, taloudesta ja kaupasta sekä muista maailmanlaajuisista kysymyksistä.

Heinäkuu

1.

Suomesta tulee Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltio.

10.

Josep Borrell vierailee Kiinassa 8.-14. heinäkuuta, mikä on ensimmäinen kerta 13 vuoteen, kun Euroopan parlamentin puhemies vierailee Kiinassa.

11.

Neuvosto hyväksyi tänään päätöksen, jonka mukaan Slovenia liittyy euroalueeseen alkaen 1. tammikuuta 2007.

17.

EU:n ja Kazakstanin kahdeksas yhteistyöneuvosto kokoontuu Brysselissä.

18.

Kahdeksas EU:n ja Kirgisian tasavallan yhteistyöneuvosto kokoontuu Brysselissä. Kansainvälinen Darfuria koskeva konferenssi, jota isännöivät Euroopan unioni, YK ja Afrikan unioni, pidetään Brysselissä.

Elokuu

10.

Arabimaiden ja EU:n parlamenttien edustajat sopivat Libanonin kriisiä koskevasta yhteisestä julkilausumasta.

30.

Euroopan parlamentin liikenne- ja matkailuvaliokunta vaatii EU:n laajuista mustaa listaa lehtoyhtiöistä, jotka eivät täytä lentoturvallisuutta koskevia kansainvälisiä standardeja.

Syyskuu

5.

Euroopan parlamentti hyväksyy ensimmäisessä käsittelyssä EU:n Daphne III -ohjelmaa koskevan mietinnön. Ohjelman tavoitteena on lapsiin, nuoriin ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen ja torjunta.

9.

EU:n ja Etelä-Korean välinen huippukokous pidetään Helsingissä. Yhdeksäs EU:n ja Kiinan välinen huippukokous pidetään Helsingissä. 

13.

Pakistanin presidentti, kenraali Pervez Musharraf tapaa Euroopan parlamenttiin tekemällään vierailulla parlamentin poliittisten ryhmien puheenjohtajat ja puhemies Josep Borrellin.

14.

EU:n ja Ukrainan yhteistyöneuvoston kokous pidetään Brysselissä.

Lokakuu

5.

Pierre Morel nimitetään uudeksi Euroopan unionin erityisedustajaksi Keski-Aasiaan.

13.

Seitsemäs EU:n ja Intian välinen huippukokous pidetään New Delhissä Intiassa.

16.

Neuvosto antaa päätöksen, jolla puheenjohtajavaltio valtuutetaan allekirjoittamaan väliaikainen sopimus lentoyhtiöiden matkustajaluettelotietojen käsittelemisestä ja siirtämisestä Yhdysvaltojen hallinnolle.

26.

Vuoden 2006 Saharov-palkinto myönnetään Valko-Venäjän oppositiojohtajalle Aleksandr Milinkevitšille.

27.

Kymmenes EU-Ukraina-huippukokous pidetään Helsingissä.

Marraskuu

8.

Seitsemäs EU:n ja Uzbekistanin yhteistyöneuvoston kokous pidetään Brysselissä.

Euroopan ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen (EUROLAT) avajaisistunto.

14.

Viides Euroopan unionin ja Jordanian assosiaationeuvoston kokous pidetään Brysselissä.

24.

EU:n ja Venäjän 18. huippukokous pidetään Helsingissä.

Joulukuu

5.

Suomen eduskunta ratifioi perustuslakisopimuksen. Suomi on kuudestoista sopimuksen ratifioinut jäsenvaltio.

8.

EU:n ja Venäjän pysyvän kumppanuusneuvoston toinen energiaa käsittelevä kokous pidetään Moskovassa.

12.

Euroopan parlamentin jäsenet hyväksyvät Bulgarian ja Romanian komissaariehdokkaat.

Valko-Venäjän opposition johtaja Aljaksandr Milinkevitš vastaanottaa vuoden 2006 Saharov-mielipiteenvapauspalkinnon Euroopan parlamentin puhemieheltä Josep Borrellilta.

14-15.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Brysselissä.

 Ks. myös

YHTEYDENOTOT

Yleisluontoiset kyselyt

Soita numeroon
00 800 6 7 8 9 10 11 Tietoa puhelinpalvelusta

Lähetä sähköpostia

EU-elinten yhteystiedot, vierailut ja mediakontaktit

Auta meitä kehittämään sivustoa

Löysitkö etsimäsi tiedon?

KylläEn

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.