2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009

2001

Tammikuu

1.

Ruotsista tulee Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltio.

2.

Kreikasta tulee euroalueen 12. jäsenmaa.

Helmikuu

8.

Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan yhdennetystä tuotepolitiikasta.

13.

Euroopan komissio antaa valkoisen kirjan tulevaa kemikaalipolitiikkaa koskevasta strategiasta.

26.

Uusi sopimus, joka muokkaa Euroopan unionista tehtyä sopimusta ja Euroopan yhteisön perustamissopimusta, on allekirjoitettu joulukuussa 2000 Nizzassa pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen mukaisesti. 

Maaliskuu

20.

Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan yhteisestä kalastuspolitiikasta vuoden 2002 jälkeen.

23.-24.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Tukholmassa ja vahvistaa ohjeet kestävän kasvun, vakaiden makrotaloudellisten olojen ja työllisyysastetta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toukokuu

17.

EU:n ja Venäjän välinen huippukokous pidetään Moskovassa.

Kesäkuu

7.

Irlannissa pidetään kansanäänestys, jossa hylätään Nizzan sopimus.

14.

EU:n ja USA:n välinen huippukokous pidetään Göteborgissa.

15.-16.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Göteborgissa ja pääsee sopimukseen puitteista, joissa laajentuminen voidaan viedä onnistuneesti päätökseen, hyväksyy kestävää kehitystä koskevan strategian, antaa tukensa talouspolitiikan laajoille suuntaviivoille ja hyväksyy pääperiaatteet, joilla on tarkoitus taata eläkejärjestelmien kestävä kehitys pitkällä aikavälillä. Lisäksi Eurooppa-neuvosto hyväksyy Euroopan unionin ohjelman väkivaltaisten konfliktien torjumiseksi ja jatkaa unionin pohjoista ulottuvuutta koskevan politiikan kehittämistä.

21.

EU:n ja Kanadan välinen huippukokous pidetään Tukholmassa. 

25.

EU:n ja Egyptin välinen Euro-Välimeri-assosiaatiosopimus allekirjoitetaan.

Heinäkuu

1.

Belgiasta tulee Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltio.

18.

Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämisestä.

20.-22.

G7/G8-maiden huippukokous pidetään Genovassa, Italiassa. Kokouksessa käsitellään terveyskysymyksiä, kansainvälistä kauppaa, köyhyyden torjumista, kehitysyhteistyötä, velkaongelmaa, ympäristöasioita, elintarvikkeiden turvallisuutta sekä Balkanin ja Lähi-idän tilannetta.

25.

Euroopan komissio hyväksyy valkoisen kirjan eurooppalaisesta hallintotavasta.

Syyskuu

5.

EU:n ja Kiinan välinen huippukokous pidetään Brysselissä, Belgiassa.

12.

Euroopan komissio hyväksyy valkoisen kirjan eurooppalaisesta liikennepolitiikasta.

21.

Eurooppa-neuvoston ylimääräinen kokous pidetään Brysselissä, Belgiassa. Kokouksessa käsitellään syyskuun 11. päivänä New Yorkiin ja Washingtoniin kohdistuneiden terroristihyökkäyksien vaikutusta kansainväliseen tilanteeseen ja annetaan alkusysäys Euroopan unionin toimille.

28.

Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan rikoksen uhreille maksettavista korvauksista.

Lokakuu

2.

Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan kuluttajansuojasta Euroopan unionissa.

3.

EU:n ja Venäjän välinen huippukokous pidetään Brysselissä, Belgiassa.

19.

Valtion- ja hallitusten päämiesten epävirallinen kokous pidetään Gentissä. Kokouksessa annetaan täysi tuki terrorismin torjunnalle Yhdistyneiden Kansakuntien määrittelemissä puitteissa ja vakuutetaan solidaarisuutta Yhdysvaltoihin nähden.

29.

Euroopan unionin ja Kroatian välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus allekirjoitetaan.

Marraskuu

9.-13.

Maailman kauppajärjestön (WTO) ministerikokous pidetään Dohassa, Qatarissa.

22.

Euroopan komissio hyväksyy nuorisopolitiikkaa koskevan valkoisen kirjan.

23.

EU:n ja Intian välinen huippukokous pidetään New Delhissä.

24.

Euroopan unioni ja Pakistan allekirjoittavat yhteistyösopimuksen.

Joulukuu

5.

Euroopan komissio hyväksyy vuoden 2002 työohjelmansa.

8.

EU:n ja Japanin välinen huippukokous pidetään Brysselissä, Belgiassa.

11.

Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan Euroopan syyttäjäntoimen perustamisesta yhteisön taloudellisten etujen rikosoikeudellista suojaamista varten. Euroopan komissio hyväksyy vihreän kirjan neuvoston asetuksen (EY) N:o 4064/89 tarkistamisesta.

12.

Euroopan komissio hyväksyy vuosikertomuksen 2001 Euroopan unionin toiminnasta tutkimuksen ja teknologian kehittämisen alalla.

14.

Eurokolikoiden tutustumispakkausten jakelu alkaa euroalueen maissa. Kansalaiset voivat ostaa eurokolikoita ennen käteiseuroon siirtymistä.

14.-15.

Eurooppa-neuvosto kokoontuu Laekenissa, Belgiassa. Se antaa julistuksen EU:n tulevaisuudesta ja aloittaa näin laajan uudistusprosessin. Se päättää kutsua koolle valmistelukunnan valmistelemaan seuraavaa hallitustenvälistä konferenssia. Se tekee myös päätöksiä, joiden tarkoituksena on lujittaa EU:n kansainvälistä asemaa varsinkin terrorismin torjunnassa ja saada liittymisneuvottelut päätökseen vuoden 2002 loppuun mennessä niiden ehdokasmaiden kanssa, joilla on valmiudet liittymiseen, jotta ne voisivat osallistua jäseninä Euroopan parlamentin vaaleihin vuonna 2004. Se antaa myös julkilausumat yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintakyvystä ja Lähi-idän tilanteesta.

18.

EU:n ja Kanadan välinen huippukokous pidetään Ottawassa.

 Ks. myös

YHTEYDENOTOT

Yleisluontoiset kyselyt

Soita numeroon
00 800 6 7 8 9 10 11 Tietoa puhelinpalvelusta

Lähetä sähköpostia

EU-elinten yhteystiedot, vierailut ja mediakontaktit

Auta meitä kehittämään sivustoa

Löysitkö etsimäsi tiedon?

KylläEn

Mitä tietoa etsit?

Kerro ehdotuksesi.