Kesällä 1980 puolalaisessa Gdanskin kaupungissa telakkatyöntekijät nousevat Lech Wałęsan johdolla lakkoon oikeuksiensa puolesta. Uusia lakkoja puhkeaa ympäri maata. Lokakuussa hallitus taipuu, ja perustetaan itsenäinen ammattiliitto, Solidarność. Hallitus saa kuitenkin vähitellen valta-asemansa takaisin ja julistaa poikkeustilan joulukuussa 1981. Puolan lyhyt kansanvallan aika on päättynyt. Sen siemenet ovat kuitenkin jääneet kasvamaan.
1. tammikuuta 1981
EU:n jäseniä on nyt kymmenen, kun Kreikka liittyy unioniin. Valtio on liittymiskelpoinen, koska sen sotilasjuntta on kaadettu ja demokratia palautettu vuonna 1974.
Jäsenvaltiot: Alankomaat, Belgia, Irlanti, Italia, Luxemburg, Ranska, Saksa, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta
Uusi jäsenvaltio: Kreikka.

28. helmikuuta 1984
Tietokoneet ja automatiikka muuttavat ihmisten elämäntapaa ja työskentelyä. Pysyäkseen kehityksen kärjessä EU ottaa käyttöön Esprit-ohjelman vuonna 1984 ensimmäisenä aloittamistaan tutkimus- ja kehitysohjelmista.
Uutena villityksenä ovat benjihypyt. Vanhemmat ovat kauhuissaan mutta nuoret innoissaan näistä korkealta paikalta tehtävistä hypyistä, joissa hyppääjään kiinnitetty pitkä joustava köysi pysäyttää putoamisen ennen maahan törmäämistä.
1. tammikuuta 1986
Espanja ja Portugali liittyvät EU:hun, jonka jäsenmäärä on nyt 12
Jäsenvaltiot: Alankomaat, Belgia, Irlanti, Italia, Kreikka, Luxemburg, Ranska, Saksa, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta.
Uudet jäsenvaltiot: Espanja ja Portugali

17. helmikuuta 1986
Vaikka tullimuodollisuuksista on luovuttu vuonna 1968, kaupankäynti EU:n rajojen yli ei ole vielä vapaata. Suurimpana esteenä ovat kansallisten säädösten erot. Vuonna 1986 laadittu Euroopan yhtenäisasiakirja ottaa käyttöön laajan kuusivuotisohjelman tilanteen selvittämiseksi. Asiakirja antaa Euroopan parlamentille lisää sananvaltaa ja lujittaa EU:n valtaa ympäristönsuojeluasioissa.
15. kesäkuuta 1987
EU käynnistää Erasmus-ohjelman, jonka tarkoituksena on antaa yliopisto-opiskelijoille mahdollisuus opiskella jopa vuosi toisessa Euroopan maassa. Yli 2 miljoonaa nuorta on jo käyttänyt hyväkseen Erasmuksen ja muiden vastaavien EU:n ohjelmien suomia mahdollisuuksia.
Berliinin muuri kaadetaan vuonna 1989, ja kaatumisesta tulee vertauskuva Puolasta ja Unkarista alkaneelle kommunismin romahdukselle Keski- ja Itä-Euroopassa. Kansalaistensa paetessa joukolla länteen Itä-Saksan hallitus avaa portit. Saksa yhdistyy jälleen yli 40 vuoden jälkeen, ja itäosa liittyy EU:hun lokakuussa 1990.
